Eilen miun oli tarkotus käyä ihan vaan lyhyellä lenkillä silleen, että koirat pääsis jäälle juoksemaan ku oli niin kertakaikkisen kurja ilma. Hirvee tuuli ja harmaa taivas. Ingaa ei olis innostanu yhtään vaan se katto jo eteisessä anovasti isin suuntaan sellasella ilmeellä että ARMOA ENKÖ VOISI JÄÄDÄ KANSSASI SOHVALLE KATSOMAAN TELKKARIA? Jäällä oli kaikki tiet ja moottorikelkkojen jäljet ihan ummessa ku tuuli oli pöllyttäny irtolunta joka paikkaan vielä sen taivaalta sataneen kerroksen lisäks. Lähettiin kuitenki urheesti tarpomaan. Amieta ei kurjat sääolosuhteet saati mahaan asti yltävä umpihanki tuntunu paljoo haittaavan, se loikki riemuissaan pitkin lumilakeuksia ku mikäki aropupu.
Käveltiin ensin yhteen pieneen saareen ja jatkettiin matkaa. Saari toisensa perään jäi taa ja kuinka ollakkaan, innostuttiin rämpimään jonnekki ihan teille tietymättömille pitkin Saimaan saaristoa. Tunnin päästä lähdöstä rupesin miettimään että missähän hitossa me ollaan. Käveltiin seuraavalle rannalle, jossa näky jotain hulppeita kesämökintapaisia ja niiden takaa löyty meiän pelastukseks aurattu tie ihan kuivalta maalta. Lähettiin seuraamaan sitä ihan fiilispohjalta ja iloiseksi yllätykseksi päädyttiin Lamposaaren työväentalon viereen. Pääsin siis kartalle ja tietä seuraamalla löydettiin tutulle lossille, jolla päästiin meiän tavanomasille lenkkipoluille. Inga tosin oli sitä mieltä että lossi pistelee meidät suihinsa, eikä oo enää paluuta, jos sen kyytiin lähdetään ja se oli ihan valmis kiertämään koko lenkin takas omia jälkiään seuraten. Sain siis bodata vielä sen verran, että kiikutin sen tutisevan mammarin sylissä lossin kyytiin. Amie onneks kipitti reippaana meiän edeltä. Pikalenkki vaihtuki sit kahen tunnin rämmintärupeamaks jäätävässä puhurissa mutta tulipaha kerranki vähä kuntoiltua!
Lopuks vielä muutama kuva joltain menneen viikon nätimmältä päivältä, Amie bongaili lintuja takapihalla.
