Miul on aika monena viikkona ollu tapana lähtee sunnuntaikävelylle ku sillon ei yleensä oo ollu mitään ohjelmaa. Yks kaunis (mutta erittäin tuulinen) päivä lähin seikkailulle kohti Arinagaa, jonka rannasta kaverini oli vinkannut. Olin kattonu kartasta et sen pitäs sijaita ihan lähistöllä, mutta kahen tunnin haahuilun jälkeen aloin miettiä että onkohan miun reittivalinnassa menny jotain pieleen. Ensinnäkään sinne ei ilmeisesti kuulu kävellä. Kaupungin laidalta matka eteni teollisuusalueiden läpi moottoriteiden liittymäviidakkoon. Mie hyppelin siellä ojien pohjalla takki pään päällä aurinkosuojana hulmuten. Jälkeenpäin kartasta tarkistettuani olin kyllä menossa ihan oikeeseen suuntaan, mutta usko loppu kesken ja kävelin taitavasti koko kaupungin ohi. Siitä tuli pienoinen tunnin lisäkierros moottoritien laidassa tähän kävelylenkkiin, joka loppujen lopuks kesti sit kolmisen tuntia. Mutta ai että tuntu hyvältä ku löysin viimein Arinagaan johdattavia opastekylttejä ja pääsin perille!
Onneks on kaiken tän sirkustreenin myötä niin hyvä peruskunto, että kroppa ei ollu moisesta moksiskaan, mutta nälkä alko olee melko kiljuva. En tietenkään ollu ottanu evästä matkaan ku olin suunnitellu meneväni Arinagaan illalliselle ja matkan piti kestää muka maksimissaan tunnin. Noh, joku kahvilan ilmanen wifi onneks pelasti, sain Google Mapsin toimimaan (miulla ei oo puhelimessa liittymää eikä näinollen nettiä) ja löysin kivan ravintolan rannan tuntumasta. Oon vähentäny tosi paljon punasen lihan syömistä, en osta sitä enää ite enkä syö sitä ulkona, mut tällä kertaa tein poikkeuksen ku ruokalistassa oli yhtenä vaihtoehtona vuohta. Lisäks maistoin kanarialaiseen keittiöön kuuluvaa gofiota, jossa oli ilmeisesti paahdettuja maissijauhoja sekotettuna kalaliemeen ja lopputulos muistutti vähän jonkin sortin puuroa. Vuohi oli tajuttoman maukasta, gofio taasen melko suolasta ja erikoista mut se oli ihan omiaan palauttamaan suolatasapainon auringossa hikoilun jälkeen.
Saatuani mahani täyteen, ehin vielä pienelle kävelylle rannalle auringonlaskun pehmeään kajastukseen. Aaltojen kuohua kuunnellessa tuli tavattoman tyyni olo. Istuin pitkään rannan tuntumassa katsellen, kuinka aurinko painui mailleen, taivas tummui pikkuhiljaa, vuoret muuttuivat silueteiksi ja tähdet syttyivät. Niissä hetkissä oli jotain taianomaisen rauhoittavaa. Oli ehdottomasti kaiken sen hortoilun väärti kokea tämä ilta.
En sentään ollu niin kaheli, että oisin lähteny seikkailemaan säkkipimeessä takas, vaan onnistuin kuin ihmeen kaupalla saamaan taksin, joka kuljetti miut turvallisesti kotiin. (Samasta matkasta ois muuten saanu pulittaa tuplataksan Helsingissä.)
Perjantaina käytiin Saran kanssa uudestaan Arinagassa ku helleraja meni rikki Vecindariossa ekaa kertaa reissuni aikana, tällä kertaa Saran autolla ja valosan aikaan. Saran mukaan miun piti ehdottomasti maistaa yhtä tiettyä jäätelömakua, oisko siinä ollu pohjana kookosmaitoa ja lisäks jotain mansikoita, sorbettityyppinen jätski siis kyseessä. Ja koska Sara oli dieetillä ja miun herkkulakko ohi, popsin jätskiä sitte meiän molempien edestä, toisen annoksen lemppariani turrón-jäätelöä.
 |
| Ei hyvää päivää miten paljon on tullu massaa käsiin ja yläkroppaan olkapään kuntoutustreenin myötä, oikeen korostuu tollasen hellemekon kanssa. :'D |
Mie en ottanu tälle reissulle uimapukua mukaan ku en tykkää uimisesta, enkä muutenkaan oo mikään suuri rannalla makoilun ystävä. Mut käytiin viime viikolla kylpylässä, johon piti sit ostaa bikinit, joten ajattelin että ehkä sitä pitää kerran käyä siellä meressäki pulahtamassa nyt ku täällä rantaparatiisissa kerran ollaan. Joten eiku tuumasta toimeen ja muutaman kiljahduksen saattelemana aaltojen armoille. Ei ollu mitään kauheen lämmintä (tosin varmaan silti samaa luokkaa mitä Suomessa parhaimmillaan), joten en ihan hirveesti nauttinu mut nyt on uitu meressäki! Täytyy myöntää, että on noissa aalloissa kyllä oma viehätyksensä ja täälläollessa oon myös alkanu ymmärtää rantaelämää ja koen, että rannalla on ihan kiva viettää pari tuntia, etenki sirkusporukassa, mutta veden lämpötila sais olla 30 asteen paremmalla puolella et sinne menis mielellään. Vilukissa mikä vilukissa.
Me juteltiin aaltojen äärellä pitkä tovi ja tuli intensiivisen treeniviikon jälkeen mukavan rentoutunu olo. Sara sano että näytän aina onnelliselta, että ilo oikein säteilee miusta. Se hymyilytti. Toisaalta ois ihme jos tää ylitsepursuava sisäinen hyvinvointi ei näkyis myös ulospäin.
Sara halus viiä miut vielä yhelle näköalapaikalle Arinagassa. Siellä sijaitsi majakka ja ravintola, jonka terassilta silmien eteen aukes loputon, kuohuva ulappa. Mekko oli ollu ihan kiva asuvalinta rannalle, mutta näköalapaikka + vapaasti puhaltava merituuli, JUUEI. Saatiinpa ainaki pirunmoisen hyvät naurut ku yritin kävellä niin etten ois vilautellu jokaselle vastaantulijalle. Vitsi että mie oon muuten nauranu täällä. Oon ikävöiny sitä että naurattaa niin paljon et mahaan sattuu. Suomessa niitä hetkiä on niin, niin harvoin. Mut täällä näiden höpsöjen kanssa nauraminen on osa arkipäivää.
Reissun päätteeksi Sara vei miut vielä maistamaan churroja, varsinainen herkkuöveripäivä! Mut oli kyllä niin ahkera treeniviikkoki että eiköhän tää ollu ansaittu. Hyvvää oli (ja hyvä tavaton miten paksua voi kaakao olla)!
 |
| Ready for some more fat and sugar! |
