Miun piti vielä kirjottaa yhestä sirkusaiheisesta jutusta, minkä ohitin tossa varsinaisessa sirkushypetyspostauksessa, nimittäin löysästä nuorasta, joka on lumonnu miut täysin ja on nykyisin lähes jokapäivänen osa miun elämää.
Ennen viime syksyä en ollu koskaan kuullukkaan moisesta, olin vaan kokeillu tiukkaa nuoraa sekä slacklinea ja olin vähän pettyny, ku meiän sirkustunneilla ei ollu mahollista harjotella tiukkaa nuoraa. Ensikosketukseni löysään nuoraan (josta puhun tästä edespäin pelkkänä nuorana) ei varsinaisesti herättänyt ihastusta. Se oli aivan eri maailmaa kuin tiukka nuora, eikä miulla ollu mitään havaintoa, miten köyden holtittoman väpättämisen jalan alla sai estettyä saati sitte miten mokoman narun päällä oli millään tapaa mahdollista pysyä. Katselin suu auki, kuinka ohjaajamme kapusi nuoralle seisomaan, kävi istumassa ja nousi ylös. Lähdin tunnilta pää pyörällä onnistumatta pysymään nuoralla sekuntiakaan ilman tukea. Joku siinä köydessä kuitenki kiehto, ehkä juuri sen haastavuus ja samana iltana päätin, että tän mie vielä otan haltuun. Ja niin tein.
Muistan matkustaneeni viikonlopuks Lappeenrantaan ja penkoneeni isin varastosta jonku hinausköyden, jonka viritin pihalle kahen puun väliin. Ja siinä sitte sinnikkäästi yritin niin kauan, että hoksasin, miten homma toimii. Tasapaino löyty aluks vaan sekunniks kerrallaan, mutta pikkuhiljaa sitä alko hahmottamaan, miten vartalon tulee reagoida nuoran liikkeisiin. Sekunnit muuttu pian kymmeniks sekunneiks ja se oli menoa sit. Rakastuin. Totaalisesti. Ja hain rautakaupasta oman köyden.
Katselin alkuaikoina Youtubesta sirkustaiteilijoiden esityksiä voimatta käsittää,
miten kukaan pystyy sellaisiin suorituksiin nuoran päällä. Oma menoni kun oli silloin vielä erittäin haparoivaa. Mutta siitä se lähti hurjaa vauhtia kehittymään. Miulla on edelleen tuoreessa muistissa, kuinka hypin ja hihkuin ääneen, kun onnistuin ottamaan nuoralla ensimmäisen askeleen. Ja voi sitä epäuskonsekaista riemua, kun onnistuin tekemään ensimmäisen käännökseni, menemään kyykkyyn, istumaan ja lopulta makaamaan.
Oon viettäny nuoralla 150 tuntia kuluneen kaheksan kuukauden aikana. Harjottelin koko talven räntäsateessa ja paukkupakkasessa, toppavaatteet päällä taivasalla. Miulla oli nuora välillä mukana yliopistollaki ja pakenin hyppytunneilla metsään keikkumaan. Harjottelu on tuottanu tulosta. Nyt alan olla siinä pisteessä, että pystyn toistamaan suuren osan sillon joulukuussa ihailemieni nuorallakävelijöiden tempuista. Paljon hiottavaa löytyy vielä, mut on ollu upeeta huomata kehityksensä ja se, kuinka nuora tuntuu nykyään niin luonnolliselta ja vakaalta jalkojen alla. Vielä tuhansien tippumisten, satojen toistojen ja lukuisien mustelmienkin jälkeen nuorallakävely on sitä, mitä haluun tehä, mistä nautin, mikä antaa miulle energiaa. Se on miun juttu. Perfect match.
Heinäkuun alussa sain viettää upeen viikon treenaten ylhäisessä yksinäisyydessä Cirkon tiloissa. Auttelin vähän yhen esityksen puvustuksen kanssa ja kun muiden treenit loppu, sain jäädä itsekseni harjottelemaan niin pitkäks aikaa ku mieli teki. Ja siellähän sit kanssa treenattiin! Opin viikon aikana ihan mielettömästi uutta ku pystyin kokeilemaan sellasia temppuja, joissa on hyvä olla patja alla harjottelun alkuvaiheessa. Pääsin myös jyvälle ykspyöräsestä ja sain kauan paikallaan junnanneen jongleerauksenki edistymään vähän positiivesempaan suuntaan. Olin aina niin fiiliksissä kaikista uusista oivalluksista, että kadotin ajantajuni, enkä ois malttanu lähtee sieltä ollenkaan ja sit joskus kaheksan aikaan havahduin karuun todellisuuteen, että jonku banaanin voimin ei ehkä pärjää ihan koko päivää. Nää kaikki kuvat on Cirkolta ja loppuun laitan vielä pari videonpätkää kyseiseltä viikolta. Ekalla videolla on tasapainoharjotuksia ja tokalla vähän muuta, mitä löysällä nuoralla voi tehä, sekä miun ensimmäiset hartiaseisontakokeilut.
Ps. Ompelin housut! Eka vaatekappale sitte peruskoulun kässätuntien. Ompelu oli ihan tuskaa mut lopputuloksesta tykkään kovasti. Oon vieläki vähän hämilläni että onnistuin.
Nää teki vielä mieli laittaa, ennenku siirryn seuraavan postauksen kimppuun, jonka jälkeen blogi on toivon mukaan viimein ajan tasalla! Hänen ylhäisyyttään Paronitar von Kinkkurinkeliä ja pumpuliaivoisinta alamaistaan Höpökuukkelia kun nykyisin niin harvoin enää tulee kuvattua. On tuo Inga vaan jotenki niin kaunis. Ja Pöpö on Pöpö, valpas pieni oravatutka. ♥
Me käytiin juhannusiltana vielä kävelyllä Kolilla. Maisemat oli henkeäsalpaavat, harmi ettei kuvat tee niille oikeutta. Oli huikeeta kävellä nuoralla Ukko-Kolin korkeuksissa. Kertakaikkisen upea reissu.
Olin jo henkisesti varautunut kyhjöttämään juhannuksen yksin Helsingissä, mutta serkkuni rippijuhlissa näin mummini ja keksin kysäistä, josko heidän luokseen saisi tulla virkistäytymään yhdeksi yöksi. Sehän sopi paremmin kuin hyvin ja matkustin juhannusta edeltävänä torstaina onnellisena Joensuuhun, josta jatkoin Hammaslahteen mummin mökille. Siellä oli taas odottamassa vastaleivottuja kukkosia, maailman mureimpia ja maukkaimpia korppuja, sekä kinuskisia Vilhelmiina-keksejä, kaikkia suosikkejani. Miulla on maailman ihanin mummi! ♥
Iltasella pääsin vihtomaan Helsingin tomut menemään savusaunan samettisessa syleilyssä. Että mie rakastan savusaunaa, sen seinät on noesta mustat ja valoa luo vaan pieni ikkuna saunan takaseinustalla, sekä kynttilät jos sellasia tahtoo sytyttää. Kaikkialla on hiirenhiljaista, sillä saunomaan tullaan vasta, kun puilla monta tuntia lämmitetyn kiukaan tulipesä on sammunut. Ja ah ne löylyt, niin samettisen pehmeät. Siellä vois vaan makoilla lauteilla miettimässä syntyjä syviä maailman loppuun saakka.
Täydellisen rentoutuksen jälkeen oli ihana kömpiä uinumaan Mäkituvalle, joka on lempipaikkojani maailmassa. Tuuli riepotteli puita ja vettä vihmo taivaalta, mutta mikäs siellä oli
ollessa metsän keskellä, kynttilöiden loisteessa, tulen
rätistessä kaminassa ja yöpalana mummin leipomia
kukkosia.
Perjantaiaamuna miun vanhemmat kurvas Hammaslahden kautta, nappas miut kyytiin ja jatkettiin perhetuttujemme luo Juukaan, eli samaiseen paikkaan, jossa vietettiin edellinenki juhannus. Säät ei alkuun näyttäny kovin lupaavilta, mutta juhannuspäivänä kirkastu ja saatiin nauttia fantastisesta auringonpaisteesta koko loppuvierailun ajan.
Kyllä kelpasi treenata nuoralla rikkumattomassa hiljaisuudessa, taustalla Pielisen jylhät maisemat. Juhannuspäivänä käytiin kärryajelulla kahen suomenhevosen voimin. Saatiin letkan ensimmäiseksi myös yks lämminverinen ravailemaan ja oli huikeeta kattoa, kuinka se liiteli menemään näiden kahden raskaamman veturin puksuttaessa perässä.
Tällasissa maisemissa miun sielu lepää. Mie rakastan, kertakaikkiaan rakastan kesäistä maaseutua. Voi ku tällasta olis aina. ♥
Oli kerrassaan voimauttava ja virkistävä reissu, harmi että piti lähtee niin tuli hännän alla takas Helsinkiin etten ehtiny Juuasta palaamisen jälkeen viettää ku puol päivää Lappeenrannassa. Mut heinäkuun lopussa sitte!
Enpä olis uskonu viime syksynä ilmottautuessani aikuisten akrobatiaryhmään Helsingissä, että kyseinen teko tulis mullistamaan miun elämän perinpohjasesti. Oon syksystä lähtien ollu joka päivä pohjattoman kiitollinen ja onnellinen siitä, että sattumalta valitsin juuri Sirkus Magentan monien muiden sirkuskoulujen joukosta. Lappeenrannassa se kevätkauden mittanen ensikosketus sirkukseen oli oikein kiva, mutta tää mitä oon saanu kokea Helsingissä, on jotain mitä sanat ei riitä kuvaamaan.
Oon koko elämäni ajan inhonnu
syvästi maanantaita. Viime syksynä asiaan kuitenki tuli muutos:
sirkuksen myötä maanantaista tuli viikkojeni uusi perjantai, päivä
jota odotin kaikkein eniten.
Ensimmäistä kertaa elämässäni oon
saanu tuntea kuuluvani joukkoon, olevani tervetullut, kelpaavani
sellaisena kuin olen. On ollut vapauttavaa päästä maanantaisin
hetkeksi turvaan toiseen maailmaan, maailmaan, jossa kaikki huolet ja
stressi unohtuvat, jossa asioita ei oteta turhan vakavasti, jossa saa
tehdä kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä ilman että kukaan katsoo
pitkään. Sirkus on ollu ihan mieletön voimavara, ilman sitä en olis pysyny järjissäni ekana yliopistovuotena.
Oon oppinu paljon uutta, asioita,
joista en ois osannu uneksiakaan, meillä on aivan kertakaikkisen loistavat opettajat! Oon parantanu jo olemassaolevia
taitojani, saanu onnistumisen kokemuksia, ylittänyt itseni
uudestaan ja uudestaan. Oon tutustunu uusiin ihmisiin, saanu
kavereita, toiminu yksin olemisen sijaan yhdessä. Ja oon oppinu
luottamaan. Muihin ja itseeni. Pikkuhiljaa. Vielä vuosi sitten en
ois vapaaehtosesti hakeutunut metriä lähemmäs toista ihmistä,
nyt muiden päällä kiipeily pariakrobatian merkeissä on ehkä
hauskinta maailmassa heti nuoralla keikkumisen jälkeen. Sirkus on
niin kokonaisvaltaista, se täyttää ajatukset, huumaa aistit,
inspiroi. Oon treenien jälkeen aina onnellinen, joskus niin
onnellinen, etten saa edes nukuttua, ku suupielet vetää hymyyn
vielä monta tuntia kotiutumisen jälkeenki. Tää kaikki on aivan uskomatonta. Sirkus on muuttanu miun elämän.
Tein uutena vuotena lupauksen: haluan elämääni enemmän sirkusta.
Ja sen lupauksen oon pitäny. Vuodenvaihteen jälkeen aloin käymään maanantain akroryhmän lisäks myös tiistaisin Sirkus Huiman vapaissa harjotuksissa. Siellä treenailin pitkälti pariakrobatiaa maanantain akroryhmässä olevan kaverin kanssa. Opettelin myös kävelemään kunnolla tasapainopallon päällä, sekä pääsin testailemaan pitkästä aikaa myös tiukkaa nuoraa. Ennen joulua tuli kokeiltua myös ilma-akrobatiaa yhen tiiviskurssin muodossa, sitä olin halunnu koettaa jo pitkään ja hauskaa oli. Minä pahasti esiintymiskammoinen pieni ihminen myös esiinnyin keväällä ensimmäistä kertaa ikinä kauden päättäjäisissä parini kanssa, siitä löytyy jopa videomateriaalia:
Ja sama esitys kuvina:
Toukokuussa ohjattujen harjotusten jäätyä kesätauolle, totesin etten selvii koko kesää pelkillä Huiman puistotreeneillä ja kävin ilmottautumassa vapaaehtoseks apukädeks kesän sirkusrientoihin Magentalle. Ja niitähän onki riittäny! Oon pyöriny käytännössä koko kesäkuun ja heinäkuun alun pelkästään sirkustelemassa. Voitteko kuvitella, että oon ollu ohjaamassa mm. lasten, niin, LASTEN, sirkusleirillä, ratsastanu klovniks pukeutuneena keppihevosella ympäri Helsingin keskustaa ja esiintyny open stagessa kahden puolialastoman miehen kannattelemalla nuoralla. Oon saanu aivan valtavasti rohkeutta ja itseluottamusta, oppinu nauramaan itelleni ja nauttinu kaikesta täysin siemauksin. Luulis että väsyttäis ku on painanu monta päivää kellon ympäri sirkuksen merkeissä mut sen sijaan pursuan energiaa, en oo koskaan ennen tuntenu olevani näin elossa! Sirkusihmiset on aivan mahtavia, niin vallattomia, välittömiä, hyväksyviä, lämpimiä. Kaikki toivottaa tervetulleeks halaamalla ja sanoo näkemiin samalla tavalla. Tunnen olevani niin etuoikeutettu ku oon saanu viettää aikaa sellasessa porukassa, olla osa sitä. En osaa ees pukee sanoiks kaikkea sitä, mitä sirkus on antanu miulle. Se on muuttanu miuta positiivisella tavalla, oon aivan toinen ihminen.
Viimeinkin, vuosikausien etsinnän jälkeen oon löytäny paikkani. Siellä kelpaan juuri tällaisena, olen tervetullut, olen riittävä. Sirkuksessa on hyvä olla.
Vitsi tää blogi on ihan kuoliossa. Selailin tossa noita parin vuoden takasia postauksia ku en saa unta, vähänkö oon joskus ehtiny kirjotella paljon! Tosin tarpeistonvalmistuksen opinnoista kyllä riittiki kaikkea mielenkiintosta näytettävää. Mutta mitäs miulle? Luulin ton edellisen postaukseni tienoilla mitä...kauhistus...neljä kuukautta sitte et miun helmikuu oli kiireinen. Voi jospa vaan sillon oisin tienny, miltä kalenterini tulee näyttämään kesäkuussa, haha.
Miulla on riittäny tekemistä. Mukavaa tekemistä. Oon niin elossa! Joskin nyt pitää myöntää, että tällasta haipakkaa ku on painanu koko tähän mennessä kaks ja puol kuukautta kestäneen kesälomani ajan, pikkiriikkinen uupumus alkaa toisinaan painaa ja tekis mieli matkustaa Lappeenrantaan rauhottumaan välillä. Mut sinne ehdin parhaassa tapauksessa vasta heinäkuun lopulla. Siispä toivon että reissu Ivaloon viikon päästä ajaa saman asian.
Oon suorastaan järkyttyny, että ehdin viettää Lappeenrannassa kokonaista puolikkaan päivän kesäkuun aikana. Ja lähes koko ihana heinäkuuki menee Helsingissä. Tää on ihan ennenkuulumatonta. Lpr on kuitenki miun lempipaikkoja viettää kesää. Mutta elämä on täynnä valintoja ja tällä hetkellä sirkus on jotain niin upeeta, että oon täyttäny päiväni sillä. Ehkä mie sit loppulomasta pääsen nauttimaan maaseudun rauhasta sinne itärajalle, opinnot ku jatkuu vasta syyskuussa.
Hain muuten lukemaan bilsaa, mutta koska en - yllätys yllätys - jaksanu (tänäkään vuonna) lukee pääsykokeeseen, eivät villit ja ympäripyöreät tarinani geenimutaatioista ja munuaisten toiminnasta riittäneet sisäänpääsyyn. Onnistuin kuitenki raapimaan kasaan parikymmentä pistettä enemmän ku viime vuonna. Jos jatkan pistesaldon kerryttämistä samaa rataa ni ens vuonna miun pitäs jo päästä sisään. Ehkäpä kolmas kerta toden sanoo! Tai sitten ei. Muttajoo, miut on siis tuomittu tuijottelemaan kiviä vielä seuraavaki lukukausi. Toisaalta samapa se missä tiedekunnassa oon kirjoilla ku ainoo syy miks opiskelen, on opiskelijakortti ja opintososiaalisten etujen ylläpitäminen. Minkäänlaista intohimoa miulla ei oo bilsankaan suuntaan, opiskelu on kaikenkaikkiaan melko perseestä. Mut täytyy sanoo et nää yliopiston 4kk kesälomat on kyl melko jees. Saas nähä keksiikö tässä jossain vaiheessa jotain mielekkäämpää tekemistä!
Mitäs muuta... Wottaset matkasivat keväällä autuaammille juustomaille, alkoi kummallaki jo sen verran ikä painaa. Nyt miul on armoton rottakuume mut en tiiä viitinkö tähän kämppään enää sellasia ottaa elämääni ilostuttamaan ku hajoo niin totaalisesti pää tohon alakerran naapuriin, joka polttaa sisällä ja kuorsaa kaiket yöt. Miun on ollu pakko pitää ikkunaa auki koko kesä et tääl pystyy asumaan ilman et tukehtuu savuun ja jos sama meno jatkuu syksylläki ni ei tee rottaraasujenkaan keuhkoille hyvää. Ja ne pienet on niin herkkiä vedolle etten vois tuulettaa niin paljon et pystysin elämään täällä. Miun on pakko lähtee täst kämpästä jossain vaiheessa, mitta alkaa pikkuhiljaa olla täynnä. Oon tästä tosi harmissani, koska oikeesti rakastan tätä kämppää, tää on eka asunto, jossa viihdyn ja joka tuntuu kodilta Lappeenrannan jälkeen. Ainoo vaan et mistähän hitosta löydän sen uuden kämpän, Helsingissä ku tuo asuntotilanne on mikä on... Huoh. Hemmetin naapuri!
Hehkeä treenilook! Hiukset hyvin kaikki hyvin!
Muuta valitettavaa miulla ei tällä erää onneks olekaan, naapuria lukuunottamatta asiat on kertakaikkisen loistavasti, voin hyvin niin henkisesti ku fyysisesti ja nautin elämästä täysin siemauksin! Oon edelleen treenaillu ahkerasti. Nyt kesällä on tullu sirkusteltua ihan hirmu paljon ja salillaki oon taas käyny aktiivisemmin viime viikkoina. Lisäks oon ilosesti yllättyny siitä, et miun jalat on nyt kestäny myös satunnaista lenkkeilyä! Kävin jälleen kehonkoostumusmittauksessa ja tulos oli aika whoaaaaa. Neljässä kuukaudessa tullu taas kilo lisää lihasta ja lähteny puoltoista kiloo rasvaa. Lisäks luuston mineraalitiheys on kasvanu entisestään ja elimistön solumassa myös, mikä on loistojuttu. Proteiininpuputus ja treenailut on siis todellaki tuottanu tulosta. En tiiä onks miun mahollista enää tästä paljon parempaan kuntoon päästä, miulla on tosi vahva olo, puhtia riittää ja jalat kantaa niin arjen hyörinässä ku kuormittavissaki liikuntasuorituksissa.
Että sellaset pikakuulumiset nyt tällä erää. Taino voiks tätä tekstimäärää nyt kauheen pikasiks kuulumisiks sanoo, mut noin niinku pääpiirteissään! Miul on koneella hirvee läjä kuvii mm. juhannuksesta ja sirkuksesta ja yritän tässä joku yö saada niitä laiteltua jos tän blogin sais joskus ajan tasalle ja kenties sen myötä päivittymään vähän säännöllisemmin.
Ai niin, miut löytää nykyisin myös Instagramista. Sinne lisäilen kuvia ehkä hitusen aktiivisemmin ku tänne. Mut varotan jo näin etukäteen et se on aikamoista sirkusspämmiä
Taiteilijasielu, joka elää unelmaansa sirkusopintojen parissa. Intohimona nuorallatanssi ja suurimpana haaveena artistinura ulkomailla valmistumisen jälkeen. Toimii opintojen ohessa yrittäjänä keppihevosia näperrellen.
