Horses lend us the wings we lack

Ja en taas ainakaan dataa koulussa... Mut tää kuvankäsittely on niiiiiin pitkäveteistä ku teen viides minuutis sen mitä muut vääntää koko aamupäivän. Vois toki alottaa seuraavaa työtä mutta njäääähhh. Miksi turhaan nähdä vaivaa ku kerran vähemmälläki pääsee?

Viime viikonloppu oli ihana ja luonnollisesti täynnä hevosia, kotona kun kerran olin. ♥ Lauantaina kävin ensin hoitamassa Natan ja Winskin. Meinasin lähtee ratsastamaan Winskillä mut tulinki toisiin ajatuksiin ku kentällä oli puol metrii lunta... Ku hain Natan harjattavaks, W katto ihan kummissaan viereisessä tarhassa ku en mennykkää sen luo ja höris ensin hiljaa ja sit toisen kerran kovempaa kuin sanoakseen että "Heyy! I'm hereee! Se on ihan väärä hevonen!" Noiden kahden jälkeen lähin Puluilemaan. En jotenkaan yllättyny löytäessäni sen väärästä tarhasta (tällä kertaa Pulun tarhasta katsottuna oikeanpuolimmaisesta) syömästä jonku toisen hevosen heiniä. Aidanpätkistä päätellen Pulu oli eka jyränny oman tarhan aidasta läpi viereiseen tarhaan ja jatkanu siitä kulkuaan taka-aidan + sähkölankojen läpi rellestämään ympäri tallipihaa... Pari miestä siellä oli jo korjaamassa tuhoja. Ku sukelsin portin ali ja kutsuin täystuhoa nimeltä, se nosti päänsä heinäkasasta ja kipitteli oikopäätä harja hulmuten, otsan tähden pilkahdellessa vallattoman otsatukan takaa miun luokse. Se puhals tervehdykseks lämmintä ilmaa miun poskelle ja samalla kaikki huolet pois. Miten voi yhellä hevosella olla sellanen vaikutus? Jätimme miehet tuskailemaan aidan parissa ja lähettiin talliin.

Käytävällä oli ahdasta ku jokaisissa naruissa seiso kiinni seuraavalle tunnille menevä hevonen. Pulun karsinan pohjalla puolestaan makas pitkin pituuttaan maailmasta mitään tietämättömässä tilassa oleva suokki. Laitoin Pulun ensin ainoolle vapaanaolevalle paikalle eli kengitysnurkkaukseen mut se ei viihtyny siel paikallaan hetkeekään ku ei nähny kunnolla tallin tapahtumia. Siinä vaiheessa ku alko huolestuttavasti näyttää siltä että kohta irtoo hevoselta etujalat maasta, katoin viisaimmaks irrottaa sen ja päästiinki onneks seisomaa käytävälle muiden hevosten lähdettyä tunnille. Siinä tutulla paikalla karsinansa edessä Pulu viihtyki paljon paremmin ja sain rauhassa harjata ja varustaa heposen. Mentiin pienelle kentälle tallustelemaan ja kyllä taas tammalla energiaa riitti! Aluks se ei olis malttanu kävellä kirveelläkään ja ajoittain ravissa kiidettiin sellasta kyytiä että tuuli vaan humis korvissa ja hyvä ku näin lumihiutaleilta eteeni. Sain menon rauhottumaan loppua kohti ja käveltiin pitkät loppukäynnit.

Joskus olis upeeta mennä maastoon kiitämään ihan täysiä. Mutta niin että olis joku kokenu ihminen mukana. Sillo joskus ku vielä maastoilin newforestruuna Ropsulla ja miun kaveri tuli mukaan tinkertamma Fannylla, päästettiin pari kertaa ponit menemään sellasel pitkällä, suoralla, lumipeitteisellä hiekkatiellä. Se oli jotain mieletöntä.

Lotta luo tienristeyksessä merkitsevän silmäyksen. Laukataanko? Sydän hypähtää. Kerään hitaasti ohjat käteen. Poni allani valpastuu. Rento käynti lyhenee, muuttuu odottavaksi. Seuraavan mutkan jälkeen. Syke kohoaa. Yritän pitää olemukseni rauhallisena. Mutka lähestyy. Pidätän huomaamattani hengitystä ja ratsuni saa varmistuksen sille, minkä se on vaistonnut jo risteyksestä lähtien. Askel ripenee. Valkea poni jännittyy, valmistautuu, odottaa lupaa. Mutka. Ketään ei näy eteen aukeavalla, lumisella suoralla. Täydellinen hiljaisuus. Hienoinen myötäys ohjista ja höyhynenkevyt hipaisu pohkeilla: merkki, ja syöksymme vapauteen.

Se töminä, kun kaksi puolituhatkiloista hevosta kiihdyttää käynnistä täyteen kiitolaukkaan sulavasti ja räiskyvästi, kuin padosta vapautettu vesi. Tietä reunustava metsä, jonka koivujen rungot vilistävät yhä nopeammin ja nopeammin sulautuen lopulta yhtenäiseksi, viuhuvaksi massaksi. Ajantaju katoaa vieden mukanaan eilisen ja huomisen. Vauhti kiihtyy kiihtymistään. Vesi valuu silmistä ja lunta pöllyää naamalle. Tekee mieli nostaa kädet ilmaan ja kiljua riemusta. Me liidämme! Fanny kirii rinnalle. Ropsu heittää ilopukit ja matka jatkuu ilman jalustimia. Annan lisää ohjaa ja ponihan juoksee. Euforia.

Hitto mie oon kyllä joskus ollu ihan kaheli. :D

Seuraavana päivänä kävin taas ratsastamassa Pulun. Se ootti miuta tallissa jonku toisen hevosen karsinassa. En ees haluu tietää mitä se oli tällä kertaa tehny. Isompi kenttä oli ilokseni vapaana, joten menimme sinne. Pulu oli tapansa mukaan ihan intopiukeena mut rauhottu nopeemmin ku edellisenä päivänä ja ravaillessa ei tohottanu juuri yhtään. Se tuntu jopa tosi kivalta. Ravissa oli sellanen olo että hei, me lennetään! ♥ On tuo hevonen kyllä vaan maailman ihanin otus. Illalla kävin hoitamassa vielä Natan ja kiiruhdin sitte hevosenhajuisena junaan. Sorry kanssamatkustajat! Wiltsu matkusti pummilla miun matkalaukussa. x) Ihanaa ku sain sen takas Lahteen, oliki jo yksinäistä.

lauantai 19. maaliskuuta 2011