Järven aaltojen ääni tuo miulle aina mieleen sympaattisen pikku veneemme, joka monen vuoden yhteisen taipaleemme jälkeen vaihtoi loppukesästä omistajaa. Vietin lapsuuteni kesinä Jonden kyydissä monen monituista hetkeä ja keinuin uneen sen keulahytissä Saimaan aaltojen tuudittamana hiekan rahistessa veneen teräspohjaa vasten.
Isillä oli monta vuotta ollu hirveä venekuume, mutta omaa venettä ei oltu saatu hankittua kovasta haaveilusta huolimatta. Sitte ensimmäisenä kesänä, jolloin tuo venekuume oli viimein hellittämään päin, sai isi veljeltään eli sedältäni soiton, että niillä päin ois joku kiva vene myynnissä. Isi vastas että ei olla kiinnostuneita ja sen jälkeen äiti kysy kummissaan että kuka soitti ja niin siinä sitte kävi että taidettiin lähteä peräti samana päivänä venettä kattomaan ja kaupat lyötiin lukkoon. Jonde oli Pelle Pelottoman kaltaisen miehen itse alusta loppuun rakentama, seitsenmetrinen ja pienestä koostaan huolimatta erittäin vakaa ja kuulemma myös merikelpoinen vene monilla pikku oveluuksilla. Siinä oli kaksi hyttiä ja ihana aurinkokansi, jossa kelpasi nauttia maisemista ja paistatella päivää. Peräsimen sai veivattua ylös aivan vedenrajaan, mikä mahdollisti veneen ajamisen todella matalassakin vedessä, eikä rantautumiseen tarvittu laituria, sillä veneen saattoi hurauttaa suoraan rantaan. Jondessa oli käteviä säilytyslokeroita ja köysille näppärät systeemit. Etuhytin saattoi muuttaa yöksi kokonaan tasaiseksi nukkumatilaksi ja sen oveen sai rullattua hyttysverkon. Jonde oli täynnä vastaavanlaisia kekseliäitä juttuja. Veneemme vauhti ei päätä huimannut, mutta leppoisassa kyydissä kelpasi ihastella Saimaan upeaa järviluontoa.
Laiturin ympärillä toiveikkaana polskuttelevat sorsat puiputtavine poikasineen, joille olisin aina halunnut syöttää omat evässämpyläni.
Turkinpippurit, joita piti ehdottomasti hakea säkkikaupalla lähikioskilta ennen vesillelähtöä, joita sitte imeskelin hyvien kirjojen parissa valtakunnassani, Jonden perähytissä, kaikki venematkat.Aurinkokannella käyvä, hiuksia pörröttävä viima, Jonden keräämät hymyilevät katseet, toisille veneilijöille vilkuttaminen.
Jännitysmomentti, kun suuri rahtialus lipuu ohi jättäen jälkeensä valtavan peräaallokon, jonka aallonpohjasta toiseen pikku Jonde sukeltaa, muttei koskaan kaadu.
Keinuttavat, aavat selät, veden pärskeet, moottorin tasainen jyminä.
Purppurainen taivaanranta, tuulen tyyntyminen iltaa kohden, lipuminen pitkin Saimaan samettista pintaa.
Myöhäiset rantautumiset unisiin poukamiin, veden pinnalla leijaileva usva.
Moottorin hiljeneminen, äänetön liuku ja hiekan rahina pohjassa, vauhdin sulava pysähtyminen.
Aamulla aikaisin aloittavat lokit, laineiden leikkisä liplatus,auringon ensimmäiset säteet ja pastellipilvet.Retket kilometrien mittaiselle hiekkarannalle Päihänniemeen, sen kirkas vesi ja pieniksi dyyneiksi kasaantunut rantahiekka pinnan alla.
Matkat Puumalaan ja Savonlinnaan, lopulta Luukkaansalmen korkea silta ja kotisataman tutut valot.
Lämpöä ja onnea, hyvää ruokaa ja rentoutumista, virkistyneet vanhemmat.
Jää hyvästi Jonde, kiitos unohtumattomista muistoista ja tunnelmista! ♥
0 Comments:
Post a Comment