Olin vielä pari vuotta sitte tosi kosketuskammoinen tapaus. Ihmiset, joilla oli mitään asiaa puolta metriä lähemmäs, oli yhen käden sormilla laskettavissa. Siks onki melko jännää, että oon päätyny tekemään tasapainoilun lisäks pariakrobatiaa. Muistan vieläki elävästi ekan kerran ku meillä oli sirkuksessa pariakroa, meinasin kauhuissani jättää koko tunnin väliin saman tien, mut onneks päätin kaikesta huolimatta kokeilla ja harpata kilometrien päähän mukavuusalueeltani, sillä mitään pahaa ei tapahtunu, päinvastoin. En ollu koskaan ollu niin läheisessä kontaktissa vieraan ihmisen kanssa ja se tuntu aluks tosi oudolta, mutta ne helpot perustemput sujuki yllättävän hyvin ja touhu alko tuntua hauskalta. Tunnin lopussa kiipeilin jo ihan riemuissani muiden päällä.
Pariakroilut rajottu ekana vuonna aika pitkälti niihin muutamaan kertaan, mitä akrobatiatunneilla satuttiin tekemään ku miulla ei vielä ollu kauheesti tuttuja, eikä vakituista paria. Se oli kuitenki alusta asti selvää, että miun rooli on ehdottomasti lentäjä (eli se osapuoli, jota nostellaan ja joka on tempuissa ylhäällä), sillä oon ehkä maailmankaikkeuden huonoin base (eli se, joka nostelee ja on alla). Viime syksynä tutustuin nykyiseen pariini (ja me ollaan todellaki vaan treenipari, ei mitään sen enempää) puistotreeneissä ja kokeiltiin huvin vuoksi muutamia pariakroliikkeitä. Ne suju hyvin ja aika pian alettiin treenaamaan yhessä ihan säännöllisesti. Parillani oli hieman aiempaa kokemusta, mutta aika pitkälti ollaan kumpiki alotettu nollasta. Treenattiin puistoissa niin pitkälle syksyyn ku paljain jaloin tarettiin ja sit siirryttiin sisätiloihin. Alettiin vähän ennen joulua käydä itsenäisen harjottelun lisäks ihan pariakrotunneillaki ja treenailtiin säännöllisesti kolme kertaa viikossa oikeestaan siihen asti et miulta hajos olkapää. Sitä ennen ehittiin jopa ihan esiintyä yhessä virallisessa tilaisuudessa Helsingin Musiikkitalolla, josta jossain aiemmassa postauksessa jo mainitsinki.
Tää pariakrobatiataival on ollu jännä kokemus. On ihmeellistä, kuinka toisen kropan oppii tuntemaan, tietää, miten voi astua mihinkin ilman että rakennelma kaatuu, kuinka itsensä pitää asetella, että liike on vakaa. Tuntuu jotenki ihan oudolta ja väärältä tehdä jonkun muun kanssa pariakroa ku on niin tottunu siihen tuntumaan ja tapaan, jolla oma vakiopari toimii. Myös luottamus on ensisijaisen tärkeää, luottamus pariinsa ja itseensä. On luotettava siihen, että ote pitää, että pari saa kiinni, että ei tipu. Täytyy uskaltaa ponnistaa, nojata, odottaa, olla samaan aikaan rauhallinen mutta skarppina, rento mutta oikealla tavalla jännittynyt. Täytyy kuunnella toista, kommunikoida sanoin ja sanattomasti, löytää yhteinen tempo.
Koen, että me ollaan fyysisesti jotenki tosi toimiva pari. Miun base on kannustava ja kärsivällinen, vahva ja vakaa, eikä se oo ikinä päästäny miuta tippumaan niin, että olis sattunu jotain. Voin luottaa siihen. Miun pitäs vielä oppia luottamaan enemmän itteeni, olla vähemmän itsekriittinen ja antaa vaan mennä, sillä yhdessä kaikki on mahdollista.
Meiän treeneihin on mahtunu tuhansia epäonnistumisia, tipahteluja ja kaatumisia, toivotonta sähläystä, ja usein liikkeet päättyy siihen, et me kieritään nauraen lattialla ku ei menny taaskaan ihan niinku Strömsössä.
Mut ne hetket ku kauan haettu tasapaino löytyy, se sata kertaa yritetty nosto nousee viimein ylös asti, ponnistus osuu nappiin ja liikesarja soljuu läpi yhtä vaivattomasti ku hengittäminen. Aluksi niin epävarmoilta tuntuneet liikkeet muuttuu tutuiks ja turvallisiks. Se on hieno tunne. Me ollaan tän vajaan vuoden sisällä edistytty huimasti, oon päässy lentämään liikkeitä, joita vuos sitte ihailin silmät pyöreenä, suu auki, joiden luulin olevan tavallisten ihmisten saavuttamattomissa. Oon äärettömän onnekas, että miulla on niin lahjakas base, saan paljon anteeks puutteistani tekniikassa ku pari hoitaa hommat kotiin.
Pariakrobatia ja sirkus ylipäätään on tehny miusta aivan toisen ihmisen. Nykyään miulle on sirkustreeneissä ihan se ja sama, kuka miuhun koskee ja miten. Sirkuksessa kosketukseen ei liity taka-ajatuksia, se on osa toimintaa ja vuorovaikutusta. Ihmisten päällä kiipeily on ehkä nuoran jälkeen hauskinta ikinä ja pareittain tehdyt voimatreenit toisen kehoa painona käyttäen on hilpeitä ja tehokkaita. Nykyään myös nautin siitä, että saan halauksen kaikilta sirkuskavereilta aina kun tavataan ja hyvästellään, suorastaan tarviin niitä halauksia. Oon oppinu luottamaan, itseeni ja muihin. En enää tarvii niitä metrien korkusia suojamuureja, joita kasasin ympärilleni vuosikaudet. Viimeinkin uskallan olla minä ja ylpeä siitä mitä olen.
.jpg/_full.jpg)
0 Comments:
Post a Comment