Ajatusvalssi

Marraskuun ilopilkku

Varja tulla tupsahti marraskuun puolivälissä kyläilemään, kun hänellä oli loppuviikko vapaata koulusta. Pyörittiin vähän kaupungilla, katseltiin jokunen elokuva ja popsittiin tietysti paljon ja kaikkea. Käytiin myös joku ilta satamassa ja linnotuksessa kuvailemassa kaupungin valoja, sekä tehtiin pieni visiitti moikkaamaan Noksua. Sunnuntaina oli aivan järkyttävä myräkkä ulkona ja meiltä meni aamupäivällä sähköt. Eipä siinä mitään, ihan yleistä täällä päin että vähääkään enemmän ku tuulee tai pyryttää ni sähköt sanoo naps mutta yleensä ne tulee sentään tunnin sisällä takas. Tällä kertaa Lappeenrannan energia tais tehä henkilökohtasen ennätyksensä ja oltiin 11 tuntia sähköttä.

Ensimmäiset kuus tuntia menetteli. Päivänvaloa riitti sentään neljään saakka ja isi taiko meille sapuskaa autokatoksen suojissa kaasugrillillä sekä retkikeittimellä. Sitte tuli pimeä ja saatiin elellä loppuilta kynttilänvalossa. Pelattiin Varjan kanssa ylhäällä lautapelejä ja grillailtiin irtokarkkeja kynttilän liekissä (oli muuten pirun hyviä). Onneks meil on varaava takka ni ei tarvinnu pelätä paleltumiskuolemaa. Joskus kymmenen maissa sähköt viimein palas ja voi sitä tunnetta ku sai laittaa kunnon kirkkaat kattolamput päälle ja avata koneen! Olihan se kynttilänvalo toki tunnelmallista mut ei kyllä nähny tehä yhtikäs mitään. VR oli tietty ihan kaaoksessa koko päivän, tyyliin kaikki yhteydet oli korvattu busseilla, joten Varja katso parhaaks lähteä vasta maanantai-iltana, jollon suurin osa rataosuuksista oli saatu raivattua käyttökuntoon.

Ihana ku oli pitkästä aikaa kylässä ystävä, jonka kanssa on niin luontevaa olla.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Unisia wottia

Joskus miuta naurattaa noiden wottien nukkumatottumukset... Läjässä on hyvä. Jalat sojottaen on hyvä. Pienessä sykkyrässä on hyvä. Naamallaan on hyvä. Lötkönä mahallaan erinäisten kalusteiden päällä on hyvä.

Pikku-Leo ♥

perjantai 22. marraskuuta 2013

Isänpäiväkakku maailman parhaalle isälle ♥

Äiti teki meille aina ihania kuviokakkuja syntymäpäivinä ku oltiin nuorempia. Tuumattiin, että isi ei vielä oo tainnu koskaan saada omaa, spesifiä kakkua, joten leivottiin Sannan kanssa isänpäivänä tosi miehekkään värinen Gibson Les Paul. Sen sisällä oli hopeatoffeevaahtoa ja litra vadelmia. Isi oli varsin otettu tästä kunnianosoituksesta ja kakku katosi lähes vuorokaudessa parempiin suihin.

Mafiatarinoita ja ihmissyöjähamstereita

Marraskuun ekana viikonloppuna suuntana oli jälleen kerran Helsinki. Tällä kertaa kohteena foorumin miitti. Mietin aamulla et pitäskö sitä yrittää näyttää ihmiseltä ees yhtenä päivänä vuodessa ja taistelin uhmakkaasti surkean hiustenkihartimeni kanssa aivan viimeisille minuuteille saakka, kunnes oli pakko viilettää kuuma kiharrin ojossa junaan toinen puoli päästä vielä käräyttämättä. Mahdoin olla näky. Ihan lupaava alku. Varasin junan vessaa varmaan lähemmäs puol tuntia, jotta sain sen viimosenki osion kiharalle ja olen vilpittömästi pahoillani kanssamatkustajien puolesta. Onneks niiden vaunujen kummastaki päästä sentään löyty vessa... Suihkin puol pulloa lakkaa perään ja vajosin loppumatkaks nuokahtelemaan omalle paikalle. Meni taas puol matkaa ihan ohi, Kouvolan vielä rekisteröin mut Lahdesta ei ollu mitään havaintoja.

Olin ite jokusen tunnin liian aikasessa ku piti matkustaa tarjousjunalla mutta Varja ja Niitti oli tullu pohjosesta yöjunalla ni ne oli asemalla oottelemassa vielä miutaki aikasemmin. Iloiset mutta koomaiset tervehdykset vaihdettuamme lähdimme haahuilemaan ympäri asematunnelia. Jäätävän tavaravuoren makuupusseineen saimme pienoista väkivaltaa avuksi käyttäen survottua yhteen ainokaiseen säilytyslokeroon. Muuta miittiväkeä odotellessamme testasimme Bubble tea-kioskin antimia, jotka osoittautuivat aika puistattaviksi. Tai ei se itse juoma ollu pahaa, ihan perusjääteetä ja -pirtelöä mutta ne limaset sattumat siellä pohjalla sai kyllä kylmät väreet kipittämään selkää pitkin.

Porukkaa liittyi seuraamme sieltä sun täältä pikkuhiljaa ja lopulta keräännyimme kokoontumispaikalle aseman valotaulujen läheisyyteen odottelemaan viimeisimpiäkin miittiläisiä. Joku valopää jätti luonnollisesti tulematta, joten saimme odotella puoli tuntia aivan turhaan. Kun kaikki muut olivat koolla, lähdimme tallustamaan kohti Fazerin kahvilaa. Ulkona satoi mitäpä muutakaan kun vettä. Että se niistä kiharoista. Mie en enää aio edes yrittää.

Fazerilla oliki tungosta, onneks oltiin varattu pöytä jo etukäteen koplallemme. Kaikki hakivat itselleen mitä makoisampia mutusteltavia yltäkylläisenä pursuilevalta tiskiltä, ite popsin jonku pienen vuohenjuustopiiraan ja salaatin. Istuskeltiin kahvittelemassa ja turisemassa tunnin verran ja tämän jälkeen poistuttiin takas tihkusateeseen ja itse miitti oli siltä erää ohi. Suunnitelmissa olis vissiin ollu jotain tutustumisleikkejä ja Aliasta mutta todettiin kahvila sen verran meluisaksi paikaksi, että jätettiin tämä toiminta väliin. Kaksi miittiläistä erkani joukostamme ja me jatkoille suuntaavat marssimme hamstraamaan asematunnelin K-kaupan tyhjäksi.

Oli vähän survoutumista junaan ja sen jälkeen bussiin kaikkine tavaroinemme ja ruokavarastoinemme, mutta päästiin kuin päästiinkin perille ja saatiin vielä suunnilleen kaikki irtaimistoki kiikutettua mukana. Jatkopaikkana toimi siis Maikkenin sangen sympaattinen mökki jossain Espoon syrjäkylillä. Meitä tais olla kaikenkaikkiaan yheksän, joten tunnelma oli sangen tiivis, mutta jokainen löysi pyrstölleen sopivan leiriytymispaikan ja hauskanpito saattoi alkaa.

Hallitun kaaoksen seurauksena pöydästä löytyi pian läjä tortilloita täytteineen ja monta onnellista ruokailijaa. Mie olin leiponu jotain superterveellisiä tuplasuklaacupcakeja, joita kruunasi nyrkin kokoinen turaus voi-valkosuklaa-tuorejuustokreemiä. Ne hupeni aika nopeesti tortilloiden jälkeen.

Illan ohjelmaan kuului ruuan hallitsemattoman mättämisen lisäksi kuvaussessio Bodomjärven pimeällä rannalla, upeita lettejä Sailan hiuksiin à la Varja ja ratkiriemukas Ihmissusipeli, jonka ensimmäisessä erässä pahapaha ihmissyöjähamsteri pistelikin ihmissuden, eli kärttyisän ikkunanpesijämummelin, eli Saila-raukan parempiin suihin. Seuraavassa erässä itsensäpaljastaja-Saila ja lentoemäntä-Alisa teurastivat virtuaalifrettikasvattajaksi naamioituneen Mara-ihmissuden ja kolmannessa erässä ihmissusi Kura vei voiton niin kyläläisistä kuin Hau-koirastakin. Onnistuin jotenki pääsemään joka pelissä kahen viimosen joukkoon mutta tulin listityksi kahdessa tapauksessa kolmesta. Tätä olis huippua pelata vieläki isommalla porukalla joskus! En tuu koskaan unohtamaan viimosen pelin sotaveteraani-Niittiä.

Illan pidentyessä ihmissusipeli vaihtui Aliakseen. Me vanhukset eli minä ja Varja alettiin jo valmistautua yöpuulle kun nämä nuoremmat yksilöt selittivät sanoja toisilleen suu vaahdossa. Kokoonnuttiin vielä kaikki lopuks heittelemään adjektiiveja Maran keksimään adjektiivitarinaan, jonka aiheena oli pahamaineinen mafiamme. Mafian operaatio sujui alussa hienosti, mutta lopussa kävi vähän huonosti. "Oli silti liian myöhäistä, sillä jäätävä mies kaivoi päällekäyvästä sukastaan alastoman aseensa ja tappoi kaikki siveettömät tunkeilijat." En oo ehkä kuukausiin nauranu noin paljon.

Joskus kahen jälkeen oli aika kavuta parvelle ja mönkiä makuupusseihin. Koko muu poppoo jäi vielä riekkumaan alas ku me ikäloput ajelehdittiin unten maille. Taisiis Varja ajelehti. Mie pyörin ihan ansiokkaan tovin, kyllästyin yksin valvomiseen ja kömysin vielä hetkeksi lapsukaisten seuraan. Sain olla todistamassa, kuinka nää kaikki alhaalla yöpyvät sulloutu kolme rinnakkain per sohva ja olin ihan onnellinen et meil oli Varjan kanssa kokonainen parvi yksinoikeudella.

Aamulla heräiltiin erinäisiin kolinoihin ja Kuran päähän, joka kuikuili parven luukusta. Haukattiin aamupalaa, koomaisimmat potilaat käynnistettiin kahvilla, pakattiin, siivottiin ja sit koittiki jo lähdön hetki. Saatiin loistokas saattokompanja bussipysäkille asti ja sit meiän piti selvitä omillamme takas rautatieasemalle. Onneks reitti oli helppo ja kaikki kulkuvälineet suunnilleen aikataulussa ni Varja ja Niitti ehti hyvin omaan junaansa kuin myös ilmeisesti Rousku.

Mie jäin vielä iltaan asti Helsinkiin. Näin Hilua ja käytiin syömässä sekä leffassa ja se ihanainen tarjos kaiken sillä tekosyyllä et miul oli ollu alkuviikosta synttärit.

Olipa aivan mahtava reissu! En oo sitte yläasteen tuntenu kuuluvani mihinkään porukkaan mut tuolla mökillä oli aivan mahtava tunnelma. Kiitos aivan jokaiselle mukanaolijalle; Varjalle, Niitille, Maikkenille, Mysterille, Maralle, Rouskulle, Kuralle ja Alisalle! Hieno mafia. ♥

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pienten tyttöjen nukkumaanmenoaika

Sanna oli pitkästä aikaa käymässä kotona viime viikonloppuna. Löydettiin kaapista pari peruukkia ja vanhat kasvomaalit ja muuta me ei tarvittukaan iltaamme piristämään.

Ei lisättävää.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pikavisiitti Helsinkiin: Monty Roberts

Jo toinen suuri unelmani toteutui tänä vuonna: pääsin katsomaan hevoskuiskaaja Monty Robertsia. Sain kaksi lippua läksiäislahjaksi työpaikaltani ja pyysin mukaani Iidan. Kävin päiväseltään moikkaamassa Sannaa Tiksissä ja kurkkaamassa sen uutta kämppää. Sit lähin Iidalle syömään ja lähettiin illansuussa kohti Hartwall Areenaa. Meiän paikat oli ihan mielettömän hyvät, oltiin kakkosrivissä ja Monty työskenteli parin hepan kanssa ihan siinä meiän nenien edessä.

Eka heppa oli hauskasti yks varsa tältä samaiselta tallilta, jolta sain liput. Sillä kävi ekaa kertaa ratsastaja selässä. Sit oli joku poni, joka pelkäs ihan kuollakseen klippauskonetta. No eipä pelänny enää puolen tunnin jälkeen. Tämän jälkeen oli joku yleisesti supersäikky puoliverinen, joka piti taluttaa areenallekki toisen hevosen perässä ku se ei yksin uskaltanu kävellä jotain mattoa pitkin, joka oli siinä matkan varrella. Puolen tunnin päästä tämäkin kaveri käveli täysin rauhallisesti round peniin levitetyn pressun päällä. Näytös huipentu lastauskammoseen hevoseen, jonka koppiinsaamiseen menee kotioloissa 5-6 tuntia ja joku suomalainen ammattilainen oli selviytyny urakasta kolmessa tunnissa. Montyn perässä tää hepolainen kipitti traileriin ihan innoissaan ja ilman riimunnarua vartin kuluttua siitä ku Monty koski siihen ensimmäisen kerran. Täytyy myöntää et siinä vaiheessa meinas itku päästä, ihan mieletöntä hevosenkäsittelyä ja ymmärtämistä. Mr. Roberts vaikutti myös tosi huipulta persoonalta, sen jutut oli hauskoja ja siitä huoku uskomaton lämpö. Mahtava kokemus!

Tapahtuma loppu kymmenen tienoilla ja junailin takas Tiksiin, tällä kertaa Villen luo. Kummallaki oli kamala nälkä (kuinka yllättävää, että meillä on nälkä) ja lähettiin pienen pohdinnan jälkeen haahuilemaan jonnekki muutaman kilometrin päähän kauppaan, joka oli puoleenyöhön asti auki. Kaupassa ei oikein osattu tarttua mihinkään ku kaiken ruuan valmistamisessa olis kestäny liian kauan eikä einekset oikein innostanu. Kipitettiin siis takas grillin kautta (se niistä terveellisistä elämäntavoista, joita olin kovalla vaivalla yrittäny noudattaa pari edeltävää viikkoa) ja tilasin jonku ihan jääääätävän kokosen vedyn, eli lihapiirakan kinkulla ja kananmunalla (joka on muuten Lappeenrannan erikoisuus, enkä ollu vielä koskaan tullu maistaneeks). Se rasvapommi paino varmasti reippaasti päälle puol kiloo ja maistu siinä nälässä ihan taivaallisen hyvälle, eikä tehny ees tiukkaa ahmasta sitä kertaheitolla. Ja sit ihmettelen miks vaa paisun ku pullataikina.

Katottiin vissiin taas yöllä jotain koneelta ja sit kellahdettiin mahat täynnä yöunille. Aamulla lähin Villen kans samaa matkaa bussilla Helsinkiin ja hortoilin siellä yrittäen turhaan ettiä yhtä käsityöliikettä. Ehkä parempi niin etten sitä löytäny, säästin luultavasti huomattavan summan rahaa. Iltapäivällä junailin takas kotia, vaikka VR yrittiki kovasti estää perillepääsyni, seisottiin Kouvolassa melkein tunti ku ne ei saanu Kuopioon menevää junanpuolikasta irrotettua sen meidän Joensuuhun jatkavan perästä. Ei kyllä jaksanu yllättää, onneks oli hyvä kirja matkalukemisena.

Auringonlasku kuusimetsässä

Kumpuilevaa, pehmoista sammalta silmänkantamattomiin, pitenevät varjot ja lopulta kuin tulessa loimottavat puiden rungot. Ja puhtaimmassa metsässä eivät keltaiset lehdetkään tuhri maisemaa. On vain ikivihreä latvus ja metsänpohja, kesän värit. Rakastan kuusimetsiä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Johonkin ja takaisin

Oon viime aikoina kävelly paljon. Viikonloppuna tallustelin huomaamattani 20 km lenkin ku nautiskelin auringosta ajatuksiini uppoutuneena ja jalat vaan vei yhä kauemmas ja kauemmas. Paluumatkan viimosen tunnin sain taittaa auringonlaskun vaaleanpunaisessa hämyssä. Etenki peltojen päällä oli tosi jännä valo.

Sotamaalaus naamaan ja Helsingin yöhön!

Syyskuun viimosella viikolla suuntasin kulkuni pitkästä aikaa Helsinkiin päin tarkotuksenani nähä viimein ihmisiä ku ei töiden takia ollu ehtiny kuukausiin edes haaveilla sosiaalisesta elämästä. Perjantaina poikkesin ensin Lahteen entiselle työssäoppimispaikalleni moikkaamaan Lassea ja Heliä. Vein Lasselle tuliaiseks kirpparilta löytämäni niin järkyttävän valohärdellimuovikukan että se oli jo melkein hieno. Siinä terälehdet aukes ja meni suppuun samalla ku lehtien päissä olevat valot vaihto väriä. Lahjan saaja oli ihan innoissaan, kuten osasin jo vähän arvellakin. Tollaset kukat olis sopinu loistavasti toissasyksyn Aaro arka oravan satumetsän lavasteisiin. Päivä vierähti nopeesti ja oli ihanan vapauttavaa naureskella Lassen jutuille. Pääsin myös käymään Salpauksen kampaamolinjan tiloissa seuraamassa tämänsyksyisen patsasproduktion kampaus- ja maskeerauskokeiluja ja sain tietty hipelöidä Olgassa niitä upeita pukuja, jotka työryhmä oli saanu aikaan.

Lahdesta matka jatkui Vantaalle Villen nurkkiin. Pyöräytettiin iltapalaksi purjo-raejuustopiirakka ja tapitettiin Sherlockia myöhään yöhön. Lauantaina jatkoin Helsinkiin Hilun luokse. Jonku tilapäisen mielenhäiriön seurauksena illan suunnitelmissa oli Venuen mitkälie elektrobileet ja niihin pynttäydyttiinki sitten oikein antaumuksella. Mie en voi käsittää, mite joku silmien rajaaminen voi olla niin hankalaa! Luulis et tällanen perustaiteellinen ihminen kykenis sellaseen yksinkertaseen tehtävään ku silmä ja käsi työskentelee kaikessa muussa ihan suhteellisen hyvin yksiin ja epätaiteellisemmatki neitoset osaa tehä ties mitä hienoja rajauksia mutta ei. Meikinpoistoaine ja pumpulipuikot oli kovassa kulutuksessa ja menetin hermot ehkä sen sata kertaa ennenku yläluomilla oli ees jotenkuten asialliset rajaukset. Alas en ees yrittäny, tyydyin vaan huiskimaan hitosti ripsiväriä ja näytin tosi pelottavalta sen jälkeen. Hiuksien kihartaminen oliki sitte ihan oma lukunsa, ei hyvää päivää. Tunti tappelua ja hampaiden kiristelyä, palaneita sormia ja luultavasti myös kärventyneitä haivenia ja puol pulloa lakkaa perään, sit alko olla valmista. Vilkaisu peiliin - en tunnistanut itseäni - great, ready to go!

Venuessa heiluttiin pilkkuun asti, minä selvänä ja joku muu vähän vähemmän selvänä... :D Sain toimia loppua kohden ihmiskilpenä Hilun ja parin limanuljaskan välissä ja annoin sen puolesta myös pakit jollekin vielä limasemmalle ääliölle, joka yritti sinnikkäästi kinuta meitä jatkoille. Haahuiltiin Mäkin kautta (törmäsin Sannaan siellä wtf!) taksilla takas Hilulle ja aamuyö se vasta sitte oliki mielenkiintonen. Siellä oli nimittäin Hilun avokki kaverinsa kanssa jatkoilla ja tämä kaveri (kännissä ku käki) tuli pitämään miulle seuraa vessaan, jossa yritin päästä eroon jäätävästä sotamaalauksestani. Sen sisääntulo oli niinki näyttävä et se veti tyylikkäät lipat heti siinä ovensuussa. Seuraavaksi se luuli, että sudin meikkiä naamaani ja naureskeli sitä kuin hupsuja naiset on - aina lisäämässä puuteria. Huomautettuani, että itseasiassa tässä parhaillaan yritän hinkata meikkejäni pois, välillemme laskeutui hetkeksi aika awkward silence. Kovasti se vielä senki jälkeen yritti keskustelua viritellä ja pyysi kanssaan saunaan (...how about no). Kaikkosin pesemään hampaitani toiseen vessaan ja sillä välin tämä sankari oli sammunu saunan ylimmälle lauteelle. Sauna ei ollu päällä ni jätin sen sinne kuorsaamaan ja kipitin ite sohvalle helpottuneena siitä, ettei tarvinnu jakaa nukkumapaikkaa tämän viinahuuruisen prinssi uljaan kanssa.

Sunnuntaina lähin jokseenki lyhyeks jääneiden yöunien jälkeen vielä keskustaan moikkaamaan Sannaa. Se pelastava enkeli oli tuonu miulle ihanat, tasapohjaset kengänläpyskät! En ois pystyny kävelemään niillä saatanan koroillani enää metriikää, jotka olin imbesillinä ottanu mukaan koska baari. Sai kyllä olla eka ja vika kerta ku korot lähtee minun kanssa samaan aikaan ovesta ulos muuten ku roskapussissa, en oo koskaa kärsiny yhtä paljon. Mein oli tarkotus käyä vähän shoppailemassa ja sit syömässä mut koska oltiin nälkäsiä, lähettiin eka ettimään jotain ruokapaikkaa. Kummanki teki mieli kiinalaista ja mielellään buffetia mut ei löydetty yhtäkään kiinalaista ja sit ku viimein löydettiin ni tarjolla ei ollu buffetlounasta. (Kaikki varmaan ihmettelee kuin voi olla löytämättä Helsingin keskustasta kiinalaista ku niit on melkee joka korttelissa mut me käveltii vissii iha väärillä nurkilla.) Tunnin kiertelyn jälkeen alettii olla jo nii nälkäsii et hyökättii vaa suoraan sisään ensimmäiseen paikkaan, jossa oli kiinalaisia kirjotusmerkkejä ikkunassa ja tilattiin listalta hervottomat annokset. Mussutettii niitä varmaan tunnin verran ihan onnessamme ja tilattiin vielä päälle friteeratut banaanit jäätelöllä vaikka kumpikaan ei olis jaksanu syyä enää muruakaan. Onneks isi tuli hakemaan siitä ihan lähistöltä ni ei tarvinnu yrittää kieriä sen pallomahan kanssa junaan. Että sellanen reissu sillä kertaa.

Löysin Lahden ja Tikkurilan Seppälöistä muutaman Jolly Jewelsin, joita oon metsästelly jo kauan ku en saanu kesällä aikaseks ostaa. Nyt niit on ihan kiva kokoelma.

Sit miul on ollu muutamat tosi tylsät kynnet ku ne ei lyhyenä inspiroi ja nytku ne on vähä pidemmät ni ei keksi mitään. Mut ovatpahan ees jonkun väriset.