Keijumetsässä

Ja jottei elämä olis liian vakavaa:

Behind the scenes: tästäkö maajussille morsian?

perjantai 26. elokuuta 2016

Wottapotretteja

The truth behind the scenes.

Terveisin Amadeuksen perse ja Ikaroksen pallit.

Yhteistyöhalusempia jyrsijöitä saa hakea.

Tässä oli jo yritystä.

Saatiin me lopulta yks hyvä!

 Voi pojat. ♥

perjantai 12. elokuuta 2016

Kesäloma!

Jos sitä juhannuksen pikkupyörähdystä Pohjois-Karjalassa ei lasketa, oon lomaillu viimeks joulukuussa. Miun oli tarkotus tossa heinäkuun puolivälissä lähtee sellaselle pienelle ja tehokkaalle minilomalle mummin luo miun siskon kanssa, mut hupsistakeikkaa jämähdinki Lappeenrantaan sen jälkeen vielä pariks viikoks. Ei vaan kertakaikkiaan tehny mieli palata takas Helsinkiin. Sitä on viimosen vuoden verran ollu niin kiinni treenaamisessa, ettei oo malttanu lähtee muutamaa päivää kauemmas mihinkään, en viime kaudella tainnu skipata yhtäkään treenimahollisuutta. Kuten oon jo varmaan pariinki otteeseen maininnu, tää alkuvuosi on ollu aivan järjetöntä pyöritystä, ihme ettei miulla oo jo jotain mahahaavaa tästä kaikesta tekemisestä ja juoksemisesta. Tais siis olla korkee aika ottaa viimein ihan kunnolla aikaa itelleen ja vaan levätä.

Tipautin rotat äitin huomiin ja ajeltiin pikkusiskoni Sannan, Sannan poikaystävän ja pikkuveljeni Joonaksen kanssa Hammaslahteen. Purettiin kamat autosta ja painelin saman tien Mäkituvalle, jossa pelkästään istuin ensimmäiset kaks tuntia ylhäisessä yksinäisyydessäni kuuntelemassa sitä täydellistä hiljaisuutta. Siis oikeesti, whoa. Se hetki ku kaikki ne miljoonat ärsykkeet, joita Helsingissä tunkee vastaan ovista ja ikkunoista, on poissa ja oot vaan ittekses omien ajatustes kanssa kodikkaassa hirsimökissä, jonka ikkunasta avautuu hiljainen metsä ja koskematon järvimaisema. Minun paratiisini.

Mummi hemmotteli meitä tuttuun tapaan kaikilla mahollisilla herkkuruuilla ja leipomuksilla (saatoin syödä parin päivän aikana 16 kukkosta hups), savusaunasta ja kävelyistä metsien ja peltojen reunustamilla hiekkateillä. Nuora oli tietysti matkassa myös!

Palailtiin Lappeenrantaan yövyttyämme mummin luona pari yötä. Sanna ja Franco lähti takas Helsinkiin mut mie jäin vielä jatkamaan lomanviettoa. Tein kaikkea, mitä miun kiireettömiin kesiin ennen Helsinkiin muuttamista on kuulunu. Vietin tuntitolkulla aikaa metsäpoluilla koirien kanssa ja vadelmapöheikössä isin kanssa.

Kävin kiertämässä kirpputoreja ja leikittiin äitin kanssa keskustassa turisteja, käytiin tsekkaamassa hiekkalinna ja kiivettiin linnotuksen valleille.

Poikkesin piitkästä, pitkästä aikaa moikkaamassa ystävääni ja hänen perhettään sekä heidän eläinlaumaansa ja pääsin parin vuoden tauon jälkeen viimein taas heinätöihin, loikkimaan traktorin lavalla auringossa kylpevällä pellolla ja raahaamaan paaleja sydämeni kyllyydestä. Kävin myös rapsuttamassa ja harjailemassa Noksua, sekä moikkaamassa Noksun omistajaa, joka loihti miulle taas loistavan kupariset kutrit.

Teki aivan uskomattoman hyvää olla poissa hektisestä Helsingistä ja viettää aikaa ihan vaan omien ajatustensa kanssa, popsia isin tekemää sienirisottoa aamu-, väli- ja iltapalaks, kuunnella heinäsirkkojen siritystä pellonreunassa vastaniitetyn heinän tuoksussa, tanssia nuoralla omassa rauhassa ja kävellä kilometritolkulla koirien kanssa ilman että kukaan tulee vastaan.

 Miulla oli sen parin viikon jälkeen ihan uudestisyntyny olo. Tää loma tuli niin tarpeeseen!

Helsinkiin palattuani sama päättömän kanan lailla paikasta toiseen juoksentelu jatku ryminällä, joten kaipasin taas pientä irtiottoa ja lähettiin tossa alkuviikosta pienellä sirkusporukalla piipahtamaan Hangossa yhen sirkuskaverin mökillä. Reissu oli oikein mukava, temppuiltiin päivät pitkät ja nautittiin komeista rantakallioista, meren tyrskyistä ja kesän vehreydestä. Oon vissiin vähän outolintu ku kaikki muut on aina ihan fiiliksissä merestä mut mie kattelen rannalla merestä pois päin, ne rantavyöhykkeet kallioineen, harjuineen ja puineen on niin lumoavan kauniita. Metsänpeikko mikä metsänpeikko.

Ai miksikö en yleensä pidä hiuksia auki?

Oon taas jotenki ihan uupunu tästä Helsingistä, joten taidan ens viikolla lähtee vielä käymään Lappeenrannassa ennenku sirkuksen sisätreenikausi alkaa. Kaipaan metsää ja peltoja, nyt vielä ku maailma on kaunis ja vihreä. En oo syksyllä palaamassa yliopistoon ja se tuntuu todella huojentavalta. Voin keskittyy sirkukseen ja yritystoimintaani, tulla ja mennä miten haluan, tehä just niitä asioita, mitkä tuntuu merkityksellisiltä ja tekee miut onnelliseks. Mutta nyt vielä hetken verran lomaa ja nauttimista kesän viimeisistä hetkistä.

Sirkuskesämuistoja

Kesä alkaa olla jo lopuillaan ja mie yritän tässä pikkuhiljaa hilata blogia ajan tasalle, vaihteeksi siis turinoita siitä, mitä kaikkea sitä onkaan ehditty touhuta.

Pääsykokeiden jälkeen olin kaks viikkoa avustamassa lasten sirkusleireillä. Meillä oli residenssi Cirkolla, joten leiripäivien jälkeen saliin pysty jäämään vielä treenailemaan ja pitihän mahollisuus tietysti hyödyntää. Me viritettiin miun nuora erittäin kyseenalaisesti jotain tosi randomeita, mahollisesti jotenki valaistukseen liittyviä telineitä ja slacklinea apuna käyttäen, mut homma toimi vaikka näyttiki kiikkerältä.

Kesäkuuhun mahtu myös Open Stage ja sen yhteyteen kesäjuhlat, joissa oli sangen hauskaa, sirkusporukalla kun oltiin. Mie esitin nuoralla saman setin, mitä Turussa, joskin eka yritys epäonnistu ihan täysin ku nuoramokoma oli harjotellessa ehtiny löystyy just sen verran kriittisesti, etten hallinnu sitä siinä esitystilanteen yltiöpäisessä jännityksessä yhtään. Toinen yritys meni kuitenki ihan nappiin ku sain narun tiukattuu sopivaks.

Sit on pakko laittaa tää kuva, koska tää on ehkä ihanin ikinä ja saa miut hymyilemään joka kerta. Olin yksissä treeneissä residenssin lopulla tosi väsyny ja ummistin silmäni hetkeks. Sillä välin miun ympärille oli kasattu kaikki maholliset sirkusvälineet, mitä salista löyty ja havahduin keskeltä tällasta asetelmaa:

Ei tästä sirkusperheestä voi muuta ku tykätä! ♥

Onnistuin residenssiviikkojen lopuks tippumaan tasapainopallon päältä suoraan häntäluulleni ku yks nimeltämainitsematon henkilö yllytti miuta yrittämään yhellä jalalla seisomista. Häntäluu oli hemmetin kipee ekan viikon, hyvä ku kävelemään pysty ja yli kuukauteen en pystyny makaamaan enkä etenkään istumaan nuoralla. Mut treenailin sit kaikenlaisia askelkuvioita sun muita senki edestä. Vieläki tuo häntäluu hienoisesti kipuilee ku nousee nuoralla tai kovalla maalla makuulta ylös alaselän kautta rullaten mut muuten se alkaa onneks olemaan kunnossa!

Juhannusta vietin taas vanhempieni kanssa Juuassa ystäväperheen luona, kuten viimeki vuonna. Oli oikein rentouttava ja rauhottava reissu siellä Pohjois-Karjalan maaseudulla. Teki tosi hyvää päästä hetkeks pois Helsingin kiireestä ja vilinästä.

Heinäkuun alussa osallistuttiin sirkusporukalla Pride-kulkueeseen. Se oli tänäki vuonna hieno kokemus! Oli ihan huikeeta matkustaa olkapäillä seisten kaikkien päiden yläpuolella siivet liehuen. Kulkue oli tosi upee ylhäältä katottuna. Saatiin ihan hurjat aplodit ku nousin ekat kerrat ylös ja levitin siivet, en osannu oottaa sellasta ollenkaan.

Kesäkuu ja puolet heinäkuusta meni siis pitkälti sirkushulinoissa ja -treeneissä, on ollu aivan ihana treenata ulkona ja porukalla puistoissa. Voi ku tällasta ois aina!

Wottauutisia!

Mainitsinkohan jossain välissä, että miun kämppikseksi on jälleen lähes vuoden tauon jälkeen muuttanu kaks uutta wottapoikaa? Nää vintiöt tuli Lahdesta ja on miun ensimmäiset paperilliset otukset ihan viralliselta kasvattajalta. Kuten tämän koettelemusten vuoden trendiin kuuluu, en oo näidenkään kanssa selvinny ongelmitta, molemmat on nimittäin popsineet jo antibioottikuurit ku alkoivat yllättäen rohisemaan. Että saas nyt nähä onks nää taas sellasia tapauksia, joiden kanssa saa olla ravaamassa eläinkääkärissä parin kuukauden välein... Edellisten riiviöiden kanssa pääsinki epäilyttävän helpolla. Mut jossei tätä hengitystieoireilua lasketa, on nää muuten aivan ihania tapauksia, luonteet on täys kymppi ja rohkeutta sekä vauhtia piisaa, joskus vähän liianki kanssa. Tältä kaksikolta ei energia tunnu loppuvan ikinä ja se nenä pitää tunkea ihan joka paikkaan.

Ikaros on näistä se suuri seikkailija. Se hyppää tai kiipeää ihan mihin vaan ja syö esim. kaiken. Se on erittäin mieltyny kaikenmoisten puupintojen järsimiseen ja kämpän korkeimman kirjahyllyn päällä hengaamiseen. Ikaros on menossa aina edellä vallottamaan uusia alueita ja järki ei tutkimusmatkoilla paljoa päätä pakota. Sen mielestä tietokoneen takana piuhoissa roikkuminen ja hyppääminen hyllyltä toiselle parin metrin korkeudessa on ihan turvallista. Se on rottamaiseen tapaan erittäin ahne ja kaikki mitä voi syödä, katoaa sen pohjattomaan mahaan ja vähän myös sellasetki jutut mitä ei voi syödä. Ajoittain tämä veijari malttaa istua sylissäkin rapsuteltavana, mutta vain ajoittain.

Amadeus on hieman harkitsevaisempi tapaus, mutta vain hieman. Minne Ikaros menee edellä, vilistää tämä valkoinen kaveri sangen vikkelästi perässä. Kiipeily maittaa Amadeuksellekin ja vaikka sillä punasilmäisenä on huonompi näkö, myös kamikazeloikat millon mihinkin onnistuvat vallan mainiosti. Amadeus ei juurikaan arvosta rapsutuksia, mutta se suukottelee senkin edestä. Se on melkein pahempi pusuttelemaan ku edesmennyt Salvador, Amadeus kun nuolee kaikkea ja kaikkia, aina pitää ohimennessä käydä vähän lipasemassa kättä tai jalkaa tai naamaa.

Tämä kaksikko on aina valmiina ryntäämään vapauteen ja vapaana ollessaan aina pahanteossa. Ne keksii keinon päästä jok' ikiseen kiellettyyn paikkaan ja terrorisoi miun työntekoa ja ruokailua suunnattomalla tarmolla. Amadeus ja Ikaros on ihan yltiöseurallisia. Ne haluaa olla mukana ihan kaikessa. Jos meet lattialle istumaan, ei mee kahta sekuntiakaan ku pienet käpälät vilistää jo olkapäällä tai paidan sisällä. Jos yrität kattoo leffaa ja puuhata keppihevosprojekteja, on työpöydällä yllättäen kaks innokasta apulaista rei'ittämässä nahkasuikaleita ja syömässä liimaa. Ja ei hyvää päivää jos yrität syödä samalla ku nää kaks juoksee, voit olla tasan varma, että lautasen reunalla roikkuu neljä ahnasta käpälää, jotka tarraa kiinni ihan mihin tahansa, mihin sattuvat yltämään. Leivänpäälliset katoaa myös ihan sumeilematta ja maitolasissa ois aina hurjan kiva käydä uimassa. Aina välillä sitä toivoo, että ne olis jo isoja, laiskoja ja lihavia, joskin vauhti ja into on kyllä sen verran kova, että liekö niistä koskaan sellasia tuleekaan.

Nää on kerrassaan ihanan kamalia ja kamalan ihania pieniä riiviöitä. Ei miun koti oo koti ilman wottaotuksia, niistä on valtavasti iloa ja seuraa, vaikka ne tempauksillaan aiheuttaaki ihan ansiokkaasti harmaita hiuksia aina ajoittain.

lauantai 23. heinäkuuta 2016