Tässä miun pikkuwuiset 130g painavina kirppuina toisena päivänä täällä ollessaan. Seuraavassa postauksessa luvassa perhepotretteja ison B:n kanssa, kunhan jaksan käydä kuvat kunnolla läpi ja pienentää ne. Siispä rottakuvaspämmiä pelkäävät, teitä on varoitettu.
 |
| Leonardo |
 |
| Leonardo |
 |
| Leonardo |
 |
| Salvador |
 |
| Leonardo |
 |
| Salvador |
 |
| Salvador |
...mie saan nauttia moisesta lystistä luultavasti vasta ens vuoden kesällä ku noita lomapäiviä ei ehdi kertyä vielä tämän kesän riemuksi. Puhumattakaan sit mistään hiihtolomista! Mutta anyhow Varja tulla tupsahti ilahduttamaan miuta läsnäolollaan oman talvilomansa ajaksi. Mie raadoin päivät töissä ja iltasin tapitettiin wottien kanssa sohvalla löhöten miljoona leffaa ja popsittiin muutama jääkaapillinen ruokaa. Varjaki tuli perjantaina ihmettelemään tallielämää ja sit iltasella käytiin tsekkaamassa tämän kylän mahtava "elokuvateatteri". Viidellä eurolla Hannu ja Kerttu: Noitajahti, oli kyllä ihan tuon rahan arvonen kokemus. Istuttiin juhlasalityyppisen tilan yläparvella mukavissa penkeissä ja leffa heijastettiin projektorilla tavallista jonkin verran pienemmälle, rullattavalle valkokankaalle. Aika hauska kattoa elokuvaa yläviistosta ku yleensä on tottunu tapittamaan enemmänki alhaalta päin. Ja mikä parasta: ei tarvinny kärsiä 3D-elämystä vaan nähtiin koko komeus tuttuna ja turvallisena 2D:nä ilman helvetin rasittavia, valuvia ja painavia laseja ja tökkiviä efektejä.
Lauantaina lähettiin tuulettumaan Lahteen. Enpä ois uskonu odottavani innolla Lahteen pääsemistä ku oon aina vaan halunnu sieltä pois. Miun oli tarkotuksena hankkii tänne vielä muutama puuttuva juttu mut hupsistakeikkaa shoppailu riistäyty vähän lapasesta ja palasin päälle satasen köyhempänä takasin.
Huhhei, tässä on tapahtunu nyt taas niin kauheesti viikon sisällä etten tiiä mistä alottasin.
Tää koko työttömyysaika on ollu miulle pelkkää riuduttavaa, stressaavaa odottamista. Loputonta työpaikkailmotusten ettimistä ja selaamista, epätoivoa ku mistään ei löydy mitään. Kaks viimosta viikkoa sen työhaastattelun jälkeen etenki oli pelkkää painajaista ku pyörin vaan kaikki yöt läpeensä voimatta nukkua, stressaten, toivoen ja odottaen. Odottamista inhoan kaikkein eniten. Ja sitä kun ei voi suunnitella mitään edes viikoks eteenpäin ku koskaan ei tiedä, pitääkö seuraavalla viikolla olla juoksemassa jonnekki työkkärin työllistämisneuvojalle vai ilmaantuuko jostain sittenki töitä.
Oloa ei helpottanu tippaakaan se, että Porthos-ressu sairastu viime viikolla. Se sai antibioottikuurin, joka tuntu aluks tehoovan mut sit rotan tila huononi. Haettiin uusi kuuri tujumpaa lääkettä ja tietty just viikonloppua vasten perjantai-iltana ku eläinlääkärille pääsemisestä ei ollu pariin vuorokauteen toivoakaan, sen tila tuntu romahtavan täysin. Olin jotakuinki hermoraunio lähtiessäni lauantaina vuorokaudeksi vahtimaan ystäväni eläimiä (heppoja, kissoja, liskoja, kanoja, kaloja ja yhtä koiraa) tonne vähän matkan päähän ja ravasin sieltä aamu-, päivä- ja iltatallien välissä lääkitsemässä ja syöttämässä sitä rottaraasua.
Sunnuntaina kotiutuessani iltapäivällä, tuntu että uus lääkekuuri alko viimein puremaan, Porthos oli paljon virkeempi ja alko syömään kiinteetä ruokaa. Hetkellisen toivonkipinän aikaansaama parempi mieliala kaikkos kuitenki saman tien avatessani koneeni, jota ei enää huvittanutkaan aueta. Se perkele päätti sitte levitä lopullisesti. Kauan se on jo varotellu tekevänsä kuolemaa mut eipä ois voinu paljon otollisempaa ajankohtaa valita... Ihan mukava tässä työttömänä yrittää jostain repiä rahat uuteen koneeseen ku sellanen on kuitenki pakko hankkia. Ja ikäänku tämä ei ois riittäny, miulle nous illalla ensimmäistä kertaa kaheksaan vuoteen kuumetta.
Maanantaina miun pikkusisko lähti viideks kuukaudeks vaihtoon Belgiaan ja oisin sitä halunnu mennä saattamaan lentokentälle mutta paskat, visusti sängynpohjallahan sitä maattiin puolkuolleena. Porthos meni taas alkuviikosta huonommaksi ja päästin sen seikkailemaan autuaammille juustomaille tiistaina. R.I.P. pikku muskettisoturi. ♥
Sitte sainki odotetun ja toivotun soiton. Kävin siis reilu pari viikkoa sitte työhaastattelussa yhellä tallilla ja ne ilmotti sieltä että tervetuloa heille oppisopimuksella. Oisin ehkä hypänny ilosta kattoon jossen ois maannu lahnana kuumeen kourissa. Voi sitä helpotuksen määrää: viimeinkin töitä! Tulin tammikuun aikana siihen johtopäätökseen, että ihan turha ees haaveilla teatterialan töistä ku paikkoja ei vaan kertakaikkiaan oo vapaana ja aloin etsimään itelleni hevosenhoitajan oppisopimuspaikkaa. Vaihdan nyt siis alaa ja muutan sunnuntaina pieneen maalaiskuntaan Keski-Suomeen. Ihana muuttaa taas omilleen ja alottaa kunnon elämä, jossa ei tarvii elää kädestä suuhun valtion tukien varassa. Ja ihana päästä tekemään rehellistä, fyysistä työtä!
Tää viikko on ollu kauheeta härdelliä ku oon laittanu miljoona sähköpostia joka suuntaan koskien töitä, asuntoa ja sen lisäks on pitäny viel metsästää oikee ihminen, joka vastaa sen alueen oppisopimusasioista. Sit pitää pakata kamat kasaan, käydä hyvästelemässä hevoset täällä päässä taas vähäks aikaa, tehä viel joitain hankintoja, niin ja yrittää samalla parantua tästä hemmetin pöpöstä. Enää ei onneks sentään oo kuumetta.
Oon opiskelujen alusta lähtien nipistäny rahaa säästöön niistä vähäisistäki tuloista, mitä miun tilille on tupsahtanu, joten laskeskelin et miulla on ehk just ja just varaa tilata tähän samaan syssyyn nyt sitte se uus kone. Oon jo pidemmän aikaa haaveillu pöytäkoneesta ja onneks omistan näppärän pikkuveljen, joka on asioista parillä ja lupas koota miulle kaverinsa kanssa turboyksilön. Nyt jos se hajoaa, ei ainakaan mene koko hökötys kerralla vaan luultavasti vaan yks osa, joka on suhteellisen helppo ja edullinen vaihtaa, hiphei! Laitoin koneen osat alkuviikosta tilaukseen ja ne on huomenna noudettavissa postista. Saan siis toivottavasti toimivan koneen matkaan uuteen asuntooni. (Tosin tässä mainittakoon, että pitkällisen maanittelun ja näppiksen raiskaamisen jälkeen kuollut läppärini päättikin elpyä ja hurisee tässä parhaillaan tyytyväisenä sormieni alla. En kuitenkaan jää oottamaan että tää tekee saman tempun uudestaan vaan päästän tän romuläjän eläkkeelle heti ku vaa mahollista.) Tosi mukavaa ku puolen vuoden sisällä on pitäny uusii kamera ja kone, kalleimmat jutut mitä omistan. Mut jospa nyt ei tartteis taas vähään aikaan murehtii kusevasta tekniikasta.
Balthazarin ja Porthoksen kasvattajilta tuli eilen viesti, että he tietäisivät muutaman rottapojan, jotka kaipaavat uutta kotia. Kyllähän tuolle B:lle pitää hankkia uus kaveri, joten kaiken tämän päätteeks maksoin jo ennakkoon kahesta söpöläisestä badgerpojusta, jotka meen toivottavasti jollain konstilla hakemaan Tampereelta sitku ne saavuttaa luovutusiän.
Noniin siinä tais suunnilleen olla viikon kuulumiset tältä erää, toivottavasti näin kaoottisia mokomaa ei tarvii elää ihan heti toiste!
Eilen miun oli tarkotus käyä ihan vaan lyhyellä lenkillä silleen, että koirat pääsis jäälle juoksemaan ku oli niin kertakaikkisen kurja ilma. Hirvee tuuli ja harmaa taivas. Ingaa ei olis innostanu yhtään vaan se katto jo eteisessä anovasti isin suuntaan sellasella ilmeellä että ARMOA ENKÖ VOISI JÄÄDÄ KANSSASI SOHVALLE KATSOMAAN TELKKARIA? Jäällä oli kaikki tiet ja moottorikelkkojen jäljet ihan ummessa ku tuuli oli pöllyttäny irtolunta joka paikkaan vielä sen taivaalta sataneen kerroksen lisäks. Lähettiin kuitenki urheesti tarpomaan. Amieta ei kurjat sääolosuhteet saati mahaan asti yltävä umpihanki tuntunu paljoo haittaavan, se loikki riemuissaan pitkin lumilakeuksia ku mikäki aropupu.
Käveltiin ensin yhteen pieneen saareen ja jatkettiin matkaa. Saari toisensa perään jäi taa ja kuinka ollakkaan, innostuttiin rämpimään jonnekki ihan teille tietymättömille pitkin Saimaan saaristoa. Tunnin päästä lähdöstä rupesin miettimään että missähän hitossa me ollaan. Käveltiin seuraavalle rannalle, jossa näky jotain hulppeita kesämökintapaisia ja niiden takaa löyty meiän pelastukseks aurattu tie ihan kuivalta maalta. Lähettiin seuraamaan sitä ihan fiilispohjalta ja iloiseksi yllätykseksi päädyttiin Lamposaaren työväentalon viereen. Pääsin siis kartalle ja tietä seuraamalla löydettiin tutulle lossille, jolla päästiin meiän tavanomasille lenkkipoluille. Inga tosin oli sitä mieltä että lossi pistelee meidät suihinsa, eikä oo enää paluuta, jos sen kyytiin lähdetään ja se oli ihan valmis kiertämään koko lenkin takas omia jälkiään seuraten. Sain siis bodata vielä sen verran, että kiikutin sen tutisevan mammarin sylissä lossin kyytiin. Amie onneks kipitti reippaana meiän edeltä. Pikalenkki vaihtuki sit kahen tunnin rämmintärupeamaks jäätävässä puhurissa mutta tulipaha kerranki vähä kuntoiltua!
Lopuks vielä muutama kuva joltain menneen viikon nätimmältä päivältä, Amie bongaili lintuja takapihalla.
Vuodenvaihteen jälkeen ehin homehtuu muistaakseni neljä päivää kotona ennenku olin taas menossa. Tällä kertaa yllätys yllätys: Varjan luokse Raaheen. VR:llä ku oli joulukalenterissa Veturi-asiakkaille tarjous välille Helsinki-Oulu ni mie tätä hyödyntäen pääsin sitte yhteensä 3€:lla eestaas, ei paha. Oulustahan on varsin lyhyt matka Raaheen ja se taittui näppärästi ja edullisesti bussilla.
Menin varmuuden vuoksi Villen luokse yöksi 7. päivä, että ehin varmasti 8. päivän aamujunaan. Yllätyin Pendolinon nopeudesta, se huristi perille kuudessa tunnissa! Kymmenen päivää Varjan luona hurahti ohi ihan liian nopeesti. Syötiin hyvin ja makoisasti, kateltiin LotRien extended versionit, sekä muutama muu leffa ja yks lauantai matkustettiin Ouluun kattomaan Piin elämä. Tykkäsin varsin paljon vaik 3D-leffat onki aika tuskaa, etenki ne Finnkinon lasit on jotain kammottavuutta. Miks joka puolel tuputetaan nykyään vaan sitä 3D:tä, yähhhh. Tykkään 2D:stä miljoonasti enemmän. Oon ollu koko kuun herkkulakossa mut kyseisen leffapäivän kunniaks pidin poikkeusillan ku ihan Ouluun asti elokuviin lähettiin ja siinä sivussa sit tuhosinki puolen kilon irtarisäkin... Että ehkä ihan hyvä etten kajoa herkkuihin ees yhtenä kuukautena vuodesta ku kontrolli on miulle ihan vieras käsite. Joko ahmin yltiöpäisesti tai sit oon kokonaan ilman, välimuotoa ei ole.
17. päivän iltana busseilin takas Ouluun ja matkustin yöjunalla takas pääkaupunkiseudulle. Nukuin tuhannen sykkyrällä ehkä tunnin, joten olin varsin freesinä liikenteessä seuraavana aamuna, kuten aina yöjunailun jälkeen. On se jännä et sillä reilun tunnin kestävällä Lahti-Lappeenranta-välillä koomasin ja torkuin aina ihan kympillä mut yöjunas en saa nukuttua koskaan. Menin junalta kummitätini luokse Vantaalle lähestulkoon Hilun naapuriin, koska kukaan muu potentiaalinen kyläilykohde ei vielä sillon yheksän aikaan ollu hereillä. Höpöttelin siellä pari tuntia ja sit siirryin muutamaks tunniks Hilulle mm. leipomaan suklaamuffinseja. Saatuani ääneni käheeks Hilulla, lähin taas Villen luo yöks ja seuraavana päivänä oliki sit serkun ristiäiset Vantaalla. Sieltä pääsin setäni kyydillä kotiin ja säästin mukavasti yhet junalippurahat.
Sunnuntaina oli Noksuilupäivä. Se murkkuikäinen pieni hevosenpirulainen oli aivan mahdoton tuittupää. Sain tehä ihan todella töitä et se kulki taluttaessa silleen ku hevosen kuuluu kulkee ja lopuks juoksutettiin siitä höyryjä pihalle sen omistajan kanssa. Saatiin molemmat olla roikkumassa yhteisvoimin liinassa ku vintiö vähän yritti kaikota ympyrältä ja jos en roikkunu liinassa, sain toimia juoksutusraipan heiluttajana, että ketale liikku eteenpäin sillon ku se ei yrittäny lähteä omille teilleen. Kyllä se onneks takkuisen alun jälkeen alko pysymään kiltisti siinä rinkulalla ja ravaski jo pelkillä ääniavuilla. Phuhhuijaa.
Tänään istuin jälleen yhteensä kuutisen tuntia autossa, tehtiin äitin kanssa sellanen pikku kotiseutukierros muutaman maakunnan läpi. Kävin työhaastattelussa mut en todellakaan elättele minkäänlaisia toiveita. Huomenna työkkäriin uusimaan työnhaku. Kolme kuukautta tulee täyteen työttömänä mut kyllä tämä tästä, miulla on viimein suunnitelma! Ja se suunnitelma on alanvaihdos.
Meille tuli rasittavia sukulaisia viettämään vuodenvaihdetta, joten evakuoin itseni kiireen vilkkaa mummini mökille järvenrantaan keskelle Hammaslahden metsiä. Nautiskelin yksin hiljaisuudesta kolmisen päivää pienessä, lämpöisessä mökissä ilman juoksevaa vettä, kunnes oli turvallista palata taas kotiin vieraiden kaikottua. Minäkö epäsosiaalinen?
Uusenvuodenaatto valkeni Pohjois-Karjalassa harmaana. Ikkunoissa oli pakkasen kirjomia kuurankukkia ja maisema oli utuisen valkoinen. Kävin ulkoiluttamassa kameraa valoisan aikaan. Seuraavat kaks päivää tuliki sit ulkona räntää vaakatasossa, joten pysyin aika visusti sisätiloissa uppoutuen hyvään kirjaan.
 |
| Saunakammarissa oli luonnon omat pitsiverhot ennen saunan lämmmittämistä. |
 |
| Mökin lähellä, mäen päällä, on maailman suloisin mäkitupa, jossa on ihana yöpyä kesäisin. |
 |
| Joki ja savusauna. |
 |
| Matkan varrella löysin kaverin, kuinka söpö pörrökasa lämppäri! |
 |
| Ilotulitusten korvikkeena sain poltella komean jätkänkynttilän ♥ |
 |
| Miun piilopirtti. |
 |
| Nukkumaonkalo eli parvi. |
En oo koskaan käyttäny mitään kummempaa kosmetiikkaa, jossei näitä perussaippuoita, hammastahnaa ja sensellasia lasketa. Mutta salainen (taino salainen ja salainen) paheeni on kynsilakat. Oon ihan addiktoitunu niihin värikkäisiin puteleihin ja lähes aina, kuin huomaamatta, kaupungilta tarttuu uus pullo matkaan. Miun onni etten käy kaupungilla useemmin ja ettei noihin kauppojen perusvalikoimiin tuu hirveetä tahtia kutkuttavia uutuuksia, saattasin muuten olla aika pahasti vararikossa nimittäin. En myöskään onneks oo sortunu noihin kalliimpiin merkkeihin - vielä. Asian laita saattaa muuttua huonompaan suuntaan sit jos joskus saan töitä...
Kirppareita on kiva koluta. Seuraavat romppeet on Raahesta ja maksoin 2-4€/kpl. Miksi maksaa ittensä kipeeks uusista vaatteista ku hyväkuntosia ja omannäkösiä löytää miun tapauksessa huomattavasti paremmin käytettynä.
.jpg)
.jpg)
