Pääsykokeiden jälkeinen härdelli

Ehdin palautua pääsykokeista kokonaista kaks päivää ku riensin kaheks viikoks apukädeks lasten sirkusleireille.

Magentalla oli taas residenssi Cirkolla, joten iltapäivisin sai jäädä treenaamaan ja koska ilmat oli mitä oli, käytin treenimahdollisuuden sisätiloissa hyväkseni oikein kernaasti.

Meillä oli taas hauskat kesäjuhlat ja Open Stage. Tällä kertaa jokaselle arvottiin laji, jota ei osaa ennestään yhtään ja siitä piti rakentaa huikea spektaakkeli. Miulle osu tietysti jongleeraus, jota inhoon kaikkein eniten sirkusmaailmassa ja välineeks renkaat, joiden kanssa oon ultimaattisen huono, mut otin ilon irti ja sain koottua puolessa tunnissa erittäin laadukasta rengastekniikkaa sisältävän esityksen otsikolla "Vittu mitä paskaa".

Sirkusleirien jälkeen koko kevään kestäny hullunmylly alko pikkuhiljaa olemaan ohi ja pääsin viimein pois Helsingistä juhannuksen viettoon. Mentiin taas porukoiden kanssa mummin mökin kautta Juukaan, kuten perinteeks on jo muodostunu ja siellä sai hengähtää hetken kesäisistä metsistä nauttien ja saunan lauteilla makoillen.

Juhannuksen jälkeen ravasinki sitte Turussa oikein antaumuksella asuntoasioissa saatuani sirkuskaverilta vinkin yhestä ihanasta, vapautuvasta asunnosta ja tää neiti muuttaa kuulkaas puutaloyksiöön elokuun alussa! Sähkölasku tulee olemaan ihan tähtitieteellinen talvisin ku kämppä lämpiää sähköllä mut vuokra on edullinen ja paikka on ihana. Niiiiiiin mahtavaa päästä vihdoin ja viimein pois kerrostalosta! Ja pois hektisestä Helsingistä! Miulle tulee kyllä ikävä Kallion asuntoani, oon viihtyny siinä mielettömän hyvin, mut se menee onneks hyviin käsiin yhelle toiselle sirkustutulle.

Vuokrasopimuksen allekirjotuspäivänä Turussa sattu olemaan keskiaikaset markkinat, joilla oon aina halunnu käyä ja Rohanin tallien turnajaisnäytös, jonka oon aina halunnu nähä!

Sit oli vielä Helsinki Pride-kulkue, johon mentiin tuomaan iloa ja väriä tuttuun tapaan sirkusporukalla.

Tämän jälkeen lähinki sitte pariks viikoks hengähtämään ulkomaille. Siitä reissusta lisää myöhemmin.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Paluu harmaaseen arkeen ja kohti sirkusalan pääsykokeita

Suomeen palaamisen jälkeen etenki Helsinki tökki todella pahasti. En vaan kertakaikkiaan kestäny olla siellä, joten lähin aika pian toipumaan Lappeenrantaan. Siellä pääs edes liikkumaan luonnossa ja sai koiraterapiaa. Se oliki sit viimonen kunnon Lappeenrannanreissu kuukausiin, Helsingissä piti pikkusen kiirettä koko kevään ja alkukesän.

Aluks mie oikeestaan tarkotuksella hukutin itteni töihin ja treeniin, se autto pitämään ajatukset muualla. Ompelin tilausheppoja ku viimosta päivää ja keppihevosten SM-kisoihin valmistu vino pino vanupäitä. Sit aloin käymään päivisin Circus Helsingin ammattilaisvuorolla treenaamassa tiukkaa nuoraa. Nuora oli pitkään ainoa asia, joka tuntu joltain. Sain siitä yhtä huumaavan olon, kun löysästä nuorasta ja sirkuksesta harrastuksen alkuaikoina. Mie vaan treenasin, ompelin, treenasin ja ompelin.

  Sain kullanmurutki takas seuraks Helsinkiin.

Pääsiäisenä käväsin taas Lappeenrannassa ja sen jälkeen treenasin taas vähän lisää ku piti alkaa toden teolla valmistautua pääsykokeisiin. Hain tänä vuonna opiskelemaan sirkusta sekä Lahteen että Turkuun. Lahteen kylläki vähän sillä asenteella että lol, sinne nyt ei oo mitään toivoo päästä mut kokeillaan nyt läpällä. Toukokuun saavuttua treenin ohessa oli muutamat sirkustyöpajat, joissa oli varsin mukavaa temppuilla ja niiden ajaks sattu ne kevään ainoot semilämpimät päivätki. Sit alkoki pääsykoepyöritys.

 Lahti oli uuvuttava kokemus. Kokeet oli kolmipäiväset ja jokasena päivänä ne tiputti porukkaa pois. Yövyin Helsingissä, joten herätys oli aamusin kuuden maissa ja illalla pääsin takas yheksän tai kymmenen jälestä. Siellä oli jotenki koko ajan sellanen hälläväliä-fiilis, sen paikan ilmapiiri ei vaan oikein tuntunu miltään ja Lahdessa iskee aina pirunmoinen lahdistus, kuten eräs kaverini asian osuvasti ilmaisi ensimmäisenä päivänä junasta astuessamme. Olin jo ekan päivän jälkeen ihan varma et nyt tuli lähtöpassit ku en tuntenu erityisesti loistaneeni missään päivän osa-alueista, enkä ois ees ollu siitä kovin pahoillani, melkein jopa toivoin että tippusin eikä tartteis herätä enää seuraavana aamuna junaan mut pääsinki jatkoon ja vielä suuremmaks ihmetyksekseni pääsin jatkoon vielä kolmannellekki päivälle. Tunnelma parani loppua kohden ja etenki viimosena päivänä koulun oppilaiden kokemuksia kuunnellessa alko tuntuu, että tää koulutus ois kyllä just sitä mitä haen. Kaikenkaikkiaan nää kolme päivää oli varsin opettavaiset ja täynnä hyvää treeniä, sain tutustua hienoihin sirkusihmisiin ja meillä oli hauskaa ryhmätehtävien parissa sekä vapaahetkinä. Itkin kuitenki helpotuksesta ku tää henkinen rääkki oli viimein ohi ja me jäätiin lorvimaan koululle ja nauramaan sellasta väsynyttä hepulinaurua parin suomalaisen ja muutaman ulkomaalasen hakijan kanssa.

Olin jotenki ihan loppu ku Lahden kokeet oli ohi. Sitä oli antanu niin kaikkensa joka päivä, jokasessa tehtävässä ja ollu myös vapaahetkinä koululla koko ajan skarppina, hymyilevänä ja sosiaalisena. Toivoin vaan koko ajan että Lahden tulokset ehtis tulla ennen kolmen päivän päästä alkavia Turun kokeita ja toivoin niin kovasti, että pääsisin Lahteen ettei tartteis lähtee heti perään toisiin kokeisiin, mut Lahesta ei kuulunu mitään, joten ei auttanu muu ku painella menemään uupumuksesta huolimatta. Siinä oli se hyvä puoli et jännitin Lahden tuloksia niin paljon, etten ehtiny jännittää Turkua ollenkaan.

Turkuun päästyäni olo ilokseni koheni huomattavasti. Tunsin tai tiesin pääsykokeista melkein kaikki tyypit jo ennestään ja sen paikan ilmapiiri on vaan jotain niin ihanaa, että olin täynnä tarmoa ja energiaa. Vedin aika rennolla fiiliksellä ja nautin siitä mitä tein. Siis kertakaikkiaan aivan valtava ero Lahden ja Turun välillä, Turussa oli koko ajan mielettömän hyvä olla ja tosi kotoisa olo. Sain jopa nukuttua ihan siedettävän mittasia yöunia ja käytiin iltasin syömässä kavereiden kanssa ja vietettiin mukavaa aikaa koulullaki toisiamme tsempaten. Turun kokeet oli tosi samantyyppiset ku viime vuonna, mutta fyysisemmät, etenki viimosen päivän lihaskuntotestit oli ihan tappavat. Miun kädet ei oo koskaan ollu niin jumissa! Viimosena aamuna Lahdesta tuli viimein sähköpostia että sori, et päässy kouluun, mikä ei kyllä ollu mikään yllätys, koska Lahdessa oli ihan hullun kova taso enkä tottapuhuakseni ois halunnu muuttaa siihen karuun kaupunkiin enää toista kertaa pienen elämäni aikana. Mut hieman kauhunsekasin tuntein sitä sit suoritti loppupäivän ku ties että Turku on nyt ainoo mahollisuus opiskelupaikkaan sirkuksen saralla. Viimosesta haastattelusta jäi jotenki nihkee ja huono fiilis, jotenki tuli sellanen tunne että tää oli nyt tässä, ei tippunu opiskelupaikkaa täältäkään. Olin aika maassa mut mentiin onneks yhen Helsingistä tutun, samoissa pääsykokeissa olleen kaverin kanssa syömään ja ku jännitys alko viimein purkautuu, naurettiin siellä ihan vedet silmissä. Kummallakaan ei ollu koko viikkoon ollu ruokahalua ja joka paikka oli ihan hajalla ja nauraminenki sattu mut voi että se ravintolareissu teki hyvää.

Olin illalla just menossa suihkuun ku miun puhelin soi. Koululta tuli mystinen soitto että hei, löytötavaroista soittelen. Sulta jäi tänne sellaset violetit nuoratossut, tuuppa syksyl hakee. Tätä soittoa olin toivonu koko sydämestäni, enemmän ku mitään koko maailmassa. Kyyneleet lähti virtaamaan, itkin ja nauroin samaan aikaan pystymättä muodostamaan mitään järkevää vastausta soittajalle. Miun kaveri, jonka luona yövyin, tuli kattomaan että oonko kunnossa. Siellä langan toisessa päässä soittaja vaan naureskeli että kyllä mä ymmärrän että ne tossut oli sulle tärkeet, mut harvemmin unohtuneet tavarat ihan tollasia reaktioita aiheuttaa. En voinu uskoa sitä todeksi.

Kesäkuun lopulla sain ihan viralliset tulokset. Olin saanu pääsykokeista melkein 90 pistettä. Se tunne ku oot omistanu koko elämäs jollekki unelmalle, tehny kaikki valinnat kuluneen kahen vuoden aikana päästäksesi tavoitteeseesi, asettanu sirkuksen ja treenaamisen kaiken edelle ja yhtäkkiä kaikki onki ollu vaivan arvosta ja siun elämän suurin unelma on käymässä toteen. Mie muutan syksyllä Turkuun opiskelemaan sirkusta ja jos kaikki sujuu hyvin, oon neljän vuoden päästä sirkustaiteen ammattilainen.

Miusta tulee nuorallatanssija.

Vielä muutama Kanariamuisto

Nii. Palasin aikanaan Suomeen ja elämä on sen jälkeen ollu taas sellasta pyöritystä ettei oo ehtiny tai jaksanu istua alas kirjottamaan vaikka mielessä on ollu. Eihän blogia ois mikään pakko kirjottaa, mutta teen tätä lähinnä itteeni varten, että voin palata menneisiin tapahtumiinn ja mukaviin muistoihin jälkeenpäin, joten jotenki sitä haluis kuitenki taltioida asioita, vaikkaki sitte naurettavan paljon jälkikäteen. Kirjottelen tätä itseasiassa taas Kanarialta. Joskin tällä kertaa oon vaan lyhyellä vierailulla. Muutto Suomesta ei tällä hetkellä oo ajankohtanen seuraavaan neljään vuoteen. ;) Mut siitä lisää myöhemmin.

Miun Gran Canarian loppureissuki oli pelkkää timanttia. Paljon ehti tapahtua ja valikoin tähän vielä muutamat muistot kuvien kera.

Juhlittiin Saran synttäreitä kolmestaan Saran ja Davidin kanssa jonkun luksushotellin kylpylässä. Tää oli itseasiassa se samainen hotelli, jonka pihassa tein palmujen välissä löysää nuoraa ihkaensimmäisellä Kanarianreissullani. En tosiaan oo mitään uima-altaissalillujatyyppiä mut ai että teki hyvää täydellinen rentoutus ku oli treenannu kuukauden verran ku hullu. Oli aivan uudestisyntyny olo ku oltiin rentoiltu kaiken maailman vesisängyissä, suolahuoneissa, kolmessa erilaisessa saunassa, supersuolasessa, kelluttavassa altaassa vedenalaisine musiikkeineen, jäähuoneessa ja monessa muussa eukalyptuksenhuuruisessa sopukassa.  

Sitte alko karnevaalikausi. Se on siellä ihan sulaa hulluutta. Juhlimista aamusta iltaan päiväkausia ja ku yhen kaupungin karnevaalit loppuu, toisen kaupungin karnevaalit alkaa. Las Palmasin karnevaalihärdellit tuli erittäin tutuks, miut roudattiin sinne ensin yöllä, sit päivällä, sit toisena yönä ja toisena iltapäivänä ja vielä yhtenä yönä. Musiikki soi ja ihmiset tanssi kaduilla, kaikki pukeutuneena riemunkirjaviin asuihin. Oli hauska pukeutua ja katella sitä ihmisten iloa ja väriloistoa. Täytyy kyl myöntää että sain ehkä elinikäisen yliannostuksen karnevaaleista, liika on liikaa, mut hienoja kokemuksiahan ne oli!

Las Palmasin bileet huipentu mahtavaan paraatiin, jossa kaupungin läpi ajo 120 koristeltua rekkaa, jonka lavoilla tanssi porukkaa, joiden väleissä kulki ihan kaikkee mahollista sambatanssijoista dragartisteihin ja tavallisiin, iloisenkirjaviin karnevaalikansalaisiin. Paraati jatku iltakuudesta yön pikkutunneille. 

Jossain välissä juhlittiin Saran ja jonkun sen kaverin yhteissynttäreitä grillijuhlien muodossa henkeäsalpaavan upeissa vuoristomaisemissa. Espanjalaiset on niin ihania ku ne ottaa kaikki innolla mukaan ja jokanen vähääkään englantia hallitseva käy juttelemassa ja heittämässä läppää.

 Edu puolestaan näytti miulle sirkusartistin elämää Kanarialla. Pääsin kattomaan pari sen esitystä hotelleissa ja teatterissa. Mikään esitys ei koskaan oo liikuttanu miuta kyyneliin, jongleeraus etenkään, mutta se, miten Edu saa pallot soljumaan läpi ilman, on jotain niin kertakaikkisen maagista, että silmiä sai pyyhkiä useempaan otteeseen.

Valeska, jonka kanssa olin karnevaalikulkueessa, vei miut yks päivä työpaikalleen, jonkinlaiseen eläinten rescue parkiin, jossa sain kierrellä kattelemassa krokotiileja ja muita jännittäviä otuksia sillä välin ku Vale teki kasvomaalauksia lapsille. Kyllä vähän sääliks kävi ne olot siellä, ahtaat häkit ja ihmiset pääs pällistelemään tosi lähelle. En oikeen liputa eläintarhojen puolesta mut kyllä Korkeasaaressa on asiat hyvin ku tällasiin puistoihin vertaa.

Ku Las Palmasin karnevaaleista oli selvitty, alko Maspalomasissa seuraavat bileet. Niissä ei kovin montaa kertaa tullu kierrettyä ku olin lähössä takas Suomeen just saaren eteläpuolen parhaaseen karnevaaliaikaan. Kävin kuitenki yks yö kattomassa hienon drag gaalan. Ihan mielettömiä pukuja, asunvaihdoksia ja lavashowta. Ja en ymmärrä miten niin korkeepohjasil kengil on mahollista kävellä mitä ne artistit käyttää, huhhuh!

Ennen pitkää koitti se lähdön haikea hetki. Tuntu tosi lohduttomalta sanoa kaikille näkemiin. Niin upeat kaks kuukautta niiden ihmisten kanssa takana. Miun lento oli pari tuntia myöhässä, joten istuin lentokentän edessä nyyhkyttäen kattomassa viimosen kerran, kuinka vuorten siluetit hiipuivat tummenevaan horisonttiin palmujen huojuessa lämpimässä tuulessa. Matkalla turvatarkastukseen pidättelin kyyneleitä ja miun kaikki kamat levis pitkin lattiaa ku pengoin passia laukusta. Totesin sille virkailijalle että joo tää ei oo miun päivä. Se vaan katto miuta ystävällisesti hymyillen ja sano että päivä ei oo vielä ohi, tää voi vielä kääntyä hyväksi. Sit se katto miun boarding passia ja sano et miulla oli onnea, tyyliin kaikki senpäiväset lennot Skandinaviaan oli peruttu, mut koska mie olin lentämässä Lontoon kautta, ei miulla ollu hätää. Ja se viittilöi miut hymyillen eteenpäin ku olin saanu kamani kasattua. Meinasin ruveta taas itkee jo pelkästään siitä kuin ihania espanjalaiset on, siis kohteleeko missään muussa paikassa turvatarkastuksen virkailijat ihmisiä noin? Kanaria piti miusta huolen loppuun asti, sain ilmasta ruokaaki ku lento oli myöhässä. Paluumatka meni ikkunasta mitäännäkemättömin silmin tuijotellen.

Paluu Suomeen oli karu. Se otti todella koville. Kulttuurishokki oli musertava. En hymyilly viikkoon enkä jaksanu nähä ketään, halusin vaan olla yksin. Tuntu että miusta palas pelkkä tyhjä kuori ja sielu sekä sydän jäi kauas Espanjan aurinkoon. En ollu vuosiin tuntenu itteeni niin totaalisen alakuloseks. Ja säätki oli oikein sopivasti viikkotolkulla just sitä Suomen syvintä, harmaata paskaa. Ei ollu kauheen kivaa ei. Ajattelin Kanariaa joka päivä ensimmäisenä herätessäni ja viimosena nukahtaessani ja tottahan toki nukahtamisongelmat palas saman tien astuttuani armaan kotimaani ankealle kamaralle. Mut ajan kuluessa, päivien pidentyessä ja kultaisten muistojen haalistuessa sitä pikkuhiljaa löys takas elävien kirjoihin. Onneks on sirkus, olisin ollu niin hukassa ilman sitä.

Lähteminen yksin, vailla suunnitelmaa vieraaseen maahan, jonka kieltä en puhu, josta tunsin ennestään yhen viikon perusteella kourallisen ihmisiä, on ehkä hulluinta, mitä oon koskaan tehny. Mut en kyllä kadu hetkeekään että lähdin, en oo koskaan ollu niin onnellinen. Kun mieliala on suoraan verrannollinen lämmön ja valon määrään, ei liene vaikee päätellä miten euforisessa olotilassa vietin ne kaks kuukautta. Miulla ei oo sanoja kuvaamaan sitä, miten hyvä siellä oli olla. Kaikki tuntu niin kotoisalta. Se paikka oli niin iloinen, ystävällinen, värikäs ja eloisa, rakastuin siihen ilmapiiriin ja kulttuuriin, niihin ihmisiin, niihin maisemiin. Sain elää kaks upeeta kuukautta unelmaani, vapaana ja onnellisena, treenata sirkusta sydämeni kyllyydestä, oppia uutta, unohtaa stressin, levätä henkisesti, kaukana Suomen ja talven kuristusotteesta. Kiitos Gran Canaria, mie olin niin tän täydellisen irtioton tarpeessa.

Playa de Arinaga

Miul on aika monena viikkona ollu tapana lähtee sunnuntaikävelylle ku sillon ei yleensä oo ollu mitään ohjelmaa. Yks kaunis (mutta erittäin tuulinen) päivä lähin seikkailulle kohti Arinagaa, jonka rannasta kaverini oli vinkannut. Olin kattonu kartasta et sen pitäs sijaita ihan lähistöllä, mutta kahen tunnin haahuilun jälkeen aloin miettiä että onkohan miun reittivalinnassa menny jotain pieleen. Ensinnäkään sinne ei ilmeisesti kuulu kävellä. Kaupungin laidalta matka eteni teollisuusalueiden läpi moottoriteiden liittymäviidakkoon. Mie hyppelin siellä ojien pohjalla takki pään päällä aurinkosuojana hulmuten. Jälkeenpäin kartasta tarkistettuani olin kyllä menossa ihan oikeeseen suuntaan, mutta usko loppu kesken ja kävelin taitavasti koko kaupungin ohi. Siitä tuli pienoinen tunnin lisäkierros moottoritien laidassa tähän kävelylenkkiin, joka loppujen lopuks kesti sit kolmisen tuntia. Mutta ai että tuntu hyvältä ku löysin viimein Arinagaan johdattavia opastekylttejä ja pääsin perille!

Onneks on kaiken tän sirkustreenin myötä niin hyvä peruskunto, että kroppa ei ollu moisesta moksiskaan, mutta nälkä alko olee melko kiljuva. En tietenkään ollu ottanu evästä matkaan ku olin suunnitellu meneväni Arinagaan illalliselle ja matkan piti kestää muka maksimissaan tunnin. Noh, joku kahvilan ilmanen wifi onneks pelasti, sain Google Mapsin toimimaan (miulla ei oo puhelimessa liittymää eikä näinollen nettiä) ja löysin kivan ravintolan rannan tuntumasta. Oon vähentäny tosi paljon punasen lihan syömistä, en osta sitä enää ite enkä syö sitä ulkona, mut tällä kertaa tein poikkeuksen ku ruokalistassa oli yhtenä vaihtoehtona vuohta. Lisäks maistoin kanarialaiseen keittiöön kuuluvaa gofiota, jossa oli ilmeisesti paahdettuja maissijauhoja sekotettuna kalaliemeen ja lopputulos muistutti vähän jonkin sortin puuroa. Vuohi oli tajuttoman maukasta, gofio taasen melko suolasta ja erikoista mut se oli ihan omiaan palauttamaan suolatasapainon auringossa hikoilun jälkeen.

Saatuani mahani täyteen, ehin vielä pienelle kävelylle rannalle auringonlaskun pehmeään kajastukseen. Aaltojen kuohua kuunnellessa tuli tavattoman tyyni olo. Istuin pitkään rannan tuntumassa katsellen, kuinka aurinko painui mailleen, taivas tummui pikkuhiljaa, vuoret muuttuivat silueteiksi ja tähdet syttyivät. Niissä hetkissä oli jotain taianomaisen rauhoittavaa. Oli ehdottomasti kaiken sen hortoilun väärti kokea tämä ilta.

En sentään ollu niin kaheli, että oisin lähteny seikkailemaan säkkipimeessä takas, vaan onnistuin kuin ihmeen kaupalla saamaan taksin, joka kuljetti miut turvallisesti kotiin. (Samasta matkasta ois muuten saanu pulittaa tuplataksan Helsingissä.)

Perjantaina käytiin Saran kanssa uudestaan Arinagassa ku helleraja meni rikki Vecindariossa ekaa kertaa reissuni aikana, tällä kertaa Saran autolla ja valosan aikaan. Saran mukaan miun piti ehdottomasti maistaa yhtä tiettyä jäätelömakua, oisko siinä ollu pohjana kookosmaitoa ja lisäks jotain mansikoita, sorbettityyppinen jätski siis kyseessä. Ja koska Sara oli dieetillä ja miun herkkulakko ohi, popsin jätskiä sitte meiän molempien edestä, toisen annoksen lemppariani turrón-jäätelöä.

Ei hyvää päivää miten paljon on tullu massaa käsiin ja yläkroppaan olkapään kuntoutustreenin myötä, oikeen korostuu tollasen hellemekon kanssa. :'D

Mie en ottanu tälle reissulle uimapukua mukaan ku en tykkää uimisesta, enkä muutenkaan oo mikään suuri rannalla makoilun ystävä. Mut käytiin viime viikolla kylpylässä, johon piti sit ostaa bikinit, joten ajattelin että ehkä sitä pitää kerran käyä siellä meressäki pulahtamassa nyt ku täällä rantaparatiisissa kerran ollaan. Joten eiku tuumasta toimeen ja muutaman kiljahduksen saattelemana aaltojen armoille. Ei ollu mitään kauheen lämmintä (tosin varmaan silti samaa luokkaa mitä Suomessa parhaimmillaan), joten en ihan hirveesti nauttinu mut nyt on uitu meressäki! Täytyy myöntää, että on noissa aalloissa kyllä oma viehätyksensä ja täälläollessa oon myös alkanu ymmärtää rantaelämää ja koen, että rannalla on ihan kiva viettää pari tuntia, etenki sirkusporukassa, mutta veden lämpötila sais olla 30 asteen paremmalla puolella et sinne menis mielellään. Vilukissa mikä vilukissa.

Me juteltiin aaltojen äärellä pitkä tovi ja tuli intensiivisen treeniviikon jälkeen mukavan rentoutunu olo. Sara sano että näytän aina onnelliselta, että ilo oikein säteilee miusta. Se hymyilytti. Toisaalta ois ihme jos tää ylitsepursuava sisäinen hyvinvointi ei näkyis myös ulospäin.

Sara halus viiä miut vielä yhelle näköalapaikalle Arinagassa. Siellä sijaitsi majakka ja ravintola, jonka terassilta silmien eteen aukes loputon, kuohuva ulappa. Mekko oli ollu ihan kiva asuvalinta rannalle, mutta näköalapaikka + vapaasti puhaltava merituuli, JUUEI. Saatiinpa ainaki pirunmoisen hyvät naurut ku yritin kävellä niin etten ois vilautellu jokaselle vastaantulijalle. Vitsi että mie oon muuten nauranu täällä. Oon ikävöiny sitä että naurattaa niin paljon et mahaan sattuu. Suomessa niitä hetkiä on niin, niin harvoin. Mut täällä näiden höpsöjen kanssa nauraminen on osa arkipäivää.

Reissun päätteeksi Sara vei miut vielä maistamaan churroja, varsinainen herkkuöveripäivä! Mut oli kyllä niin ahkera treeniviikkoki että eiköhän tää ollu ansaittu. Hyvvää oli (ja hyvä tavaton miten paksua voi kaakao olla)!

Ready for some more fat and sugar!

tiistai 21. helmikuuta 2017