Once in a lifetime experience

Vähän ennen marraskuun puoliväliä olin luvannu lähtee Hilun henkiseks tueks ja omahoitajaks Tallinnaan erään kirurgisen operaation merkeissä. Maanantaita edeltävä yö meni höpötellessä, eikä loppujenlopuks ehitty nukkua yhtään ennen herätyskellon soimista neljän aikaan aamuyöstä. Toisaalta parempi niin, oisin ite ainaki ollu aivan jäätävässä koomassa jos oisin nukkunu ne mahdolliset kaks tuntia. Yön läpi valvomisen jäljiltä olin ihan pirteenä. Huristeltiin junalla ja ratikalla satamaan, jossa noustiin Tallink Superstariin, jonka lattialla sit taidettiinki torkkua koko parituntinen matka. Jossain puolivälissä pöllähdettiin keskelle jotain hirmumyrskyä, no ei vais mut siltä se tuntu ja koko paatti heittelehti sinne sun tänne. Onneks se vellominen laantu suhteellisen pian, oli aika lähellä etten tullu huonovointiseks. Olin ihan jäässä siitä lattialla loikoilusta, joten jätin Hilun jatkamaan kauneusuniaan ja käveleskelin loppumatkan ympäri laivaa.

Tallinnan päässä meillä oliki jo autokyyti vastassa. Hilu lähti saman tien kirurgin veitsen alle ja mie hautauduin peiton alle nukkumaan siks aikaa. Heräsin joskus puolen päivän jälkeen siihen, että miun vieressä seiso sairaanhoitaja ruokatarjotin kädessä kiekumassa virolaisella aksentilla "RUOKA-AIKA!" Olin ihan että wtf mikä maa, mikä valuutta? Ku en tienny, että päiväruoka sisältyy hintaan. Täti jätti tarjottimen viereiselle pöydälle, popsin lautasen tyhjäks ja jatkoin uniani. Seuraavan kerran ku heräsin, tarjotin oli viety pois ja huoneesta oli sammutettu valot. On ne hoitsut mahtanu vähä kattoo että jahas, taas näitä vodkaturisteja Suomesta... :--DD Illemmalla Hilu kärrättiin viimein heräämöstä, kaikki oli menny hyvin ja jäätiin sinne vielä yöks. En oo ikinä elämässäni nukkunu nii huonosti, sairaalasängyt on jotain kertakaikkisen järkyttävää! Normaalisti kärsin nukahtamisvaikeuksista, mut sit ku nukahan, herään seuraavan kerran vasta aamulla(/päivällä) vaikka hurrikaani riepottelis katon pään päältä sillävälin. Toista se oli Tallinnassa... Heräilin valehtelematta tunnin tai parin välein, joka kerta ku käänsin kylkeä tai Hilu liikahti viereisessä sängyssä. Luulin ettei se yö loppuis ikinä! Mut kyllä se aamu sieltä sit onneks valkeni vihdoin ja viimein. Herättiin seittemältä siihen, että se Hilun leikannu kirurgi pöllähti mein huoneeseen: "HUOMENTA! LEIKKAUS MENI HYVIN. NÄYTÄ HAAVA, ONKO KIPU? EI LIIKA TURVOTUS, HYVÄ. HOITAJA TUO LÄÄKE, HYVÄ PÄIVÄNJATKO!"

Aamupalan jälkeen (oli muuten hyvät sapuskat tuolla!) lähettiin kadehdittavan halvan apteekin kautta kohti kallista koto-Suomea. Olin perjantaihin asti ruokkimassa ja paapomassa Hilua. Perjantaina miun oli määrä mennä Lahteen maalaamaan yks teksti erään luokan seinään entisellä työssäoppimispaikallani. Torstaina taisiis perjantaina siinä kuuden maissa aamulla muutaman tunnin pyörittyäni totesin että jossei aivoille vittu uni kelpaa ni ei sitte nukuta tänäkään yönä. Ei siinä sit muuta ku vaatteet päälle, ilmotus vastuuhenkilöille että tuunki jo heti aamusta, Z-junan kyytiin ja nokka kohti Lahtea. Ihmettelen, ettei sen päivän aikana väsyttäny ollenkaan. Selvisin maalausurakasta alle kuudessa tunnissa ja lähin sitte takas kotiin Lappeenrantaan.

Kaikenkaikkiaan Tallinnanreissu tais olla aika once in a lifetime-experience, tulipaha sellanenki koettua!

lauantai 8. joulukuuta 2012