Ajatusvalssi

Ja kiviäkin kiinnostaa

Millaista on opiskella geologiaa? Mitä tuo hämärä tieteenala edes pitää sisällään? Täytyy myöntää, että miulla ei ollu harmainta aavistustakaan vielä siinäkään vaiheessa ku sain hyväksymiskirjeen, että mitä oon tarkalleenottaen lähössä opiskelemaan. On se tässä onneks pikkuhiljaa alkanu selviimään ja oon ollu ihan positiivisesti yllättyny, kurssit on ollu mielenkiintosempia ku oletin. Silti oon vähän kahden vaiheilla, toisaalta houkuttelis hakea ens keväänä uusiks lukemaan bilsaa mut toisaalta siinäki aineessa on niin hirveesti hommaa. Ylipäätään minkään alan opiskelu yliopistotasolla ei oiken innosta ku kaikessa on niin paljon lukemista. Mut onpahan nyt ees jotain tekemistä ettei tartte työttömänä olla.

Ihmisten eka mielleyhtymä geologiasta tuntuu olevan kivet. Jep. Kiviä me kyllä ollaan tuijoteltu ihan kiitettävästi koko syksy. Pari havainnollistavaa kuvaa tulevan kivilajitentin aineistosta:

Mut geologia pitää onneks sisällään paljon muutakin. Esimerkiks koko maapallon toiminnan, johon kuuluu kaikki siistit ilmiöt, kuten laattatektoniset prosessit, maanjäristykset ja vulkanismi. Myös paleontologia kuuluu geologian alle, joskin siinä on tärkeässä roolissa myös biologia.

Ihan alkusyksystä perehdyttiin mineraalien kiderakenteisiin ja pyöriteltiin puisia kidemallipalikoita opetellen hahmottamaan niistä symmetrioita, sit opeteltiin tunnistamaan mineraaleja ja lopulta mineraaleista koostuvia kivilajeja. Noi kivilajit on ihanan selkeitä verrattuna mineraaleihin ku kaikki näytteet on ihan erinäkösiä ja niitä on vaan abouttiarallaa 25. Epämääräsiä mineraalimöhkäleitä piti puolestaan tunnistaa 50 ja niistä piti myös osata kemialliset koostumukset. No en kyllä ihan osannu enkä edes melkein mut arvasin hyvin tentissä ja pääsin läpi.

Miulla on pitkänä sivuaineena biologia, koska oon allerginen matikalle ja välttelen siksi muita mahdollisia ja suositeltavampia sivuaineita (matikka, kemia, fysiikka, tietojenkäsittelytiede) ku ruttoa. Geologia + pitkä biologia-kombolla voin maisterivaiheessa erikoistua paleobiologiaan ja paleoklimatologiaan (jos koskaan selviän edes kandiksi asti) eli miusta voi tulla isona paleontologi. Ei kyllä sinänsä ihan hirmusesti innosta tämä tulevaisuudennäkymä mut kattoo nyt. Sit ainaki pääsis muuttamaan pois tästä jääkaappimaasta koska täällä ei oo paleontologeille töitä. Ravaan nyt sitte pari vuotta Viikin ja Kumpulan väliä ellen sit tosiaan muuta kokonaan sinne Viikin puolelle biologien riveihin.

Saila opiskelee.

Muttahei, yks kiva kurssi miulla on parhaillaan meneillään, josta oikeesti nautin! Nimittäin yliopiston pakollinen neljän opintopisteen vieras kieli, eli tässä tapauksessa enkku. Että on ihana kuulla englantia piiitkästä pitkästä aikaa! Meiän opettaja on ihan mahtava, sellanen tosi huumorintajunen, päälle kuuskymppinen miekkonen Afrikasta, joka haluaa englannin opiskelun olevan rentoa ja mukavaa ja sitä se todellakin tuolla kurssilla on! Kotitehtävät - oh shit muuten, huomenna pitäs viel kirjottaa joku leffaesittely englanniks.......... ei tietenkään nappaa mut niit ei onneks tuu joka kerta. Me vaan höpötellään tunneilla kaikenlaista ja aika kuluu ku siivillä.

Kärsin tosi pahanlaisesta esiintymiskammosta ja viihdytin itteeni yks kerta ottamalla sykemittarin matkaan enkuntunnille. Pääsin sykelukemaan 160 jo ihan vaan sillä, että vastasin yksinkertaseen kysymykseen omalta paikaltani, luokan turvallisesta takanurkasta. Eihän tässä tarvii kuntoilla ollenkaan, avaa vaan suunsa ja puhuu! Ajan myötä noilla tunneilla puhuminen on onneks käyny vähän helpommaks, en enää oo ihan niin hirveessä paniikissa jos pitää sanoo jotain ku kurssin alussa. En silti kyllä edelleenkään käsitä, kuinka selviän pakollisesta suullisesta esitelmästä, joka pitäs esittää valitsemastaan aiheesta ennen joulua. Onneks miun vieressä istuu toinen geologian fuksi, jolla on ihan sama ongelma ni on edes vertaistukea!

Ja sit vielä yks juttu tähän loppuun enkuntunnilta, jonka jaoin menneellä viikolla Facebookissakin:

"Tiesin jo ysiluokalla opetellessani matikantunnilla piin likiarvoa trigonometristen funktioiden sijaan, että siitä tulee olemaan miulle paljon enemmän hyötyä (tai ainaki viihdearvoa) elämässä ku mistään sinin ja kosinin handlaamisesta.
Tänään enkuntunnilla oli aiheena muisti ja opettaja kysyi randomisti miulta, pikku geologilta ryhmän matemaatikoiden sijaan, monenko desimaalin tarkkuudella muistan kyseisen vakion. Sen naama vähän venähti kun reippaana kipitin taululle kirjoittamaan ensimmäiset 50."

Tää herättää miussa edelleen hilpeyttä, miten suuri todennäkösyys oikeesti, että oon joskus yläasteella opetellu piin likiarvoa tylsyyksissäni matikantunnilla ja sit yliopistossa englanninopettaja osottaa juuri miuta kaikista luokan oppilaista ja kysyy, monenko desimaalin tarkkuudella muistan sen? Olin vissii opetellu sen aika hyvin ku viel kaikkien näiden vuosienki jälkeen muistin.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Tilanneraporttia

Miulle on tapahtunu niin kauheesti Helsinkiin muuttamisen jälkeen etten tiiä mistä alottaa. Jotta teksti ei venyis ihan tähtitieteellisen pitkäks ni yritän nyt vaan tiivistää kaikki pääkohdat vähän sinne päin. Tällä hetkellähän miun pitäs olla opiskelemassa ahkerasti mitoosia, meioosia, dna:n transkriptiota ja ties mitä muita sanahirviöitä, sekä tietysti kaikkia toooosi kivoja kivilajeja mut jotenki kummasti sitä ajautu tänne Bloggerin hallintapaneeliin päivittämään yli kaks kuukautta hunningolla ollutta blogia.

Elikkä siis. Helsingissä ollaan. Ja kolmatta kuukautta omassa kämpässä. Tää uus urbaani asuinympäristö oli aika pahanlainen shokki sillon aluks mutta tähän asfalttiviidakkoon ja ihmispaljouteen on onneks jotenki alkanu turtumaan pikkuhiljaa. Kauan siinä kyllä kesti! Välttelen silti edelleen ihmisten ilmoilla liikkumista ruuhka-aikoina, enkä vieläkään voi parhaalla tahdollakaan sanoa, että tykkäisin Helsingistä asuinpaikkana, mutta viihdyn kämpässäni ja miulla on asiat tosi hyvin. On ihan absurdia ku kauppaan on matkaa 50 metriä, ratikkapysäkki löytyy suoraan rapun oven edestä, kaikki on lähellä, eikä kavereiden näkemistä tarvii suunnitella viikkokausia etukäteen. Helsingistä on myös niin kätevää lähtee käymään missä päin Suomea tahansa ku täältä on niin hyvät kulkuyhteydet.

Matkustaessani jokunen viikko muuttoni jälkeen käymään Lappeenrannassa, koin junassa heräämisen. Silloin tajusin ensimmäisen kerran elämässäni, miks turistit on ihan pähkinöinä Suomesta. Junan ikkunastahan näky PELTOA! JA METSÄÄ! LUONTOA! En voinu muuta ku tuijottaa ja hymyillä ja antaa sen ihanan, rauhottavan näyn soljua sisääni kaikkien niiden asfalttiviidakossa vietettyjen päivien jälkeen. En ollu ees tajunnu ikävöineeni luontoa niin paljon, Kalliossa hyvä ku näkee edes istutettuja puita missään.

Ainii tästä piti tulla lyhyt ja tiivis teksti. Hups. Mistään ei huomaa että pitäs olla lukemassa tenttiin. Sorry

Aivan päällimmäisenä fiiliksenä miulla on kiire. Koko ajan on jotain. Päivisin luennoille, iltasin salille, sirkukseen, tekemään keppiheppoja, näkemään ihmisiä, käymään kaupassa, siivoamaan, lukemaan tentteihin... Helsinki on hektinen. Tuntuu, että meinaan aina myöhästyä joka paikasta ku julkisia tulee niin tiuhaan, ettei osaa enää lähteä ajoissa, tarkkaavaisuudessani ilmenee häiriöitä, teen ihan kummallisia ajatusvirheitä ajautuessani omiin maailmoihini, ennen aina niin eksaktista ja skarpista Sailasta on tullu täällä ihan höperö.

Jatkoin sirkusta aikuisten ryhmässä ja oon nauttinu aivan suunnattomasti! Siitä höpisen lisää paremmalla ajalla. Salilla oon myös käyny, mutta viime aikoina sinnekki on ehtiny vaan kerran viikossa. Hilu on lähteny välillä kaveriks ja on ollu kauheen kiva treenata ku on ollu joku tsemppaamssa! Pikkuveljeäni, Villeä, nään melkein päivittäin yliopistolla ku ollaan samalla kampuksella ja pikkusiskoni, Sannan kanssa näkyillään myös säännöllisesti. Tällä viikolla käytiin kokeilemassa boulderointia, vitsit että oli hauskaa leikkii apinoita pitkin seiniä!

Sitten se opiskelu. Akateeminen vapaus on mahtavaa, luennoilla ei oo läsnäolopakkoa, joten niillä käy jopa suht mielellään ~~ompelemassa heppoja ja ottamassa päiväunia~~ ku kaikki on vapaaehtosta. Ja jos joku aamu ei jaksa nousta ni senku vaan jatkaa unia. Oon jopa tutustunu yhteen ihmiseenki yliopistolla, wohou! Se on myös alkujaan Lappeenrannasta ni on kotoisa olo ku en oo ainoo joka puhuu miesiekieltä.

Tentit onki sit puolestaan aivan perseestä, syvältä ja poikittain. Pänttääminen ei oo koskaan ollu miun juttu, eikä miut vois vähempää kiinnostaa uhrata vapaa-aikaani joidenki hikisten kurssikirjojen ja luentodiojen mutusteluun. Jotenki sitä on onnistunu rämpimään tähän mennessä kaikista kursseista läpi sellasilla keskitason arvosanoilla ja pitää vaan toivoo et hyvä tuuri jatkuu! Nyt on kyllä jokseenki epätoivonen olo ku ens viikolla olis kivilajitentti (se nyt vielä ehkä menee läpi) ja aivan kammottava bilsantentti, eikä toi lukeminen inspiroi sitte yhtään. Ja bilsan koealue on pirun laaja, luentodiat huonoja (ai pitäskö luennoilla tehä joskus omiaki muistiinpanoja?), kirja vitun paksu ja täynnä toinen toistaan kammottavampia termejä. Ja ne termit pitäs osata ulkoo ja kiepsauttaa vielä englannista suomeks tenttivastaukseen. Olis eeeehkä kenties pitäny alotella lukemista jo tossa kuukaus takaperin mutta tässä sitä taas ollaan viime hetken paniikissa, mie se en koskaan opi.

Taidan päättää vuodatukseni nyt tähän ennenku tää oikeesti venyy kilometrin mittaseks. Loppuun vielä sangen tyypillinen multitaskingnäky miun kämpästä: palkka juoksee, rotat juoksee ja opintopisteet juoksee.

Pistän enemmän kuvia sit seuraavalla kerralla!

Kesä tuli, kesä meni

Juhannus vietettiin perhetuttujen luona Pohjois-Karjalan kauniissa maisemissa. Kävin pitkästä aikaa hevosen selässä, kun mentiin porukalla maastoon. Äitini oli tuttavaperheen äidin kanssa kärryillä ja mie ratsastin kärryjen perässä ihanalla suokkitamma-Tytillä, joka oli tämän kärryjä vetävän kolmivuotiaan tapauksen emä. Mentiin kymmenen kilometrin lenkki, josta kuutisen kilsaa ravattiin putkeen. Enpä oo eläessäni kevennelly niin pitkää pätkää yhtäjaksosesti! Tosin pari reippaampaa spurttia mentiin laukalla.

Heinäkuussa kävin Ivalossa Varjan luona ja sen jälkeen poikkesin Helsinkiin miittamaan muutamaa muuta. Heinäkuu oli kertakaikkisen täydellinen säidensä puolesta, ai että nautin ku kerranki tarkeni nukkua ilman villasukkia!! Kaikki muut muutti alakertaan ku siellä oli öisin pari astetta viileempää mut mie nukuin koko kesän ihan onnessani ylhäällä heräten lähestulkoon joka aamu peitto korvissa. Tollanen lempeä 30 asteen hujakoilla pysyttelevä lämpötila sopii miulle niin täydellisesti, voiku sellasta olis aina! Koiratki nautiskeli, ne otti takapihalla aurinkoa päivät pitkät.

Elokuussa kävin pitkästä aikaa Hammaslahdessa mummin syöttöpossuna ja tarkenin jopa uida järvessä ja joessa, kun vesi oli lähemmäs 28-asteista. Pariin vuoteen tätä ennen ei ollukkaan tarennu talviturkkia heittää näillä leveysasteilla. Elokuussa kävin myös pitkästä aikaa Kotkassa kuvailemassa Jossua. Käytiin kärrittelemässä kivoilla peltoteillä, on siitä vaan varttunu niin fiksu ja hieno heppa!

Kesällä tuli nähtyä muistaakseni kaikki kaverit ainakin kertaalleen ja elokuun lopussa siirryinki sitte Helsinkiin ensin Sannan nurkkiin lymyilemään ja sitten omaan kämppään syyskuun ekalla viikolla. Hengissä siis ollaan, kiirettä pitää, palaillaan!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Wottakuvia keväältä

Leo ei ainakaan oo kielletyssä paikassa eikä etenkään tiputtanu sieltä just kaikkia miun kepparikaavoja lattialle.

Kevään ensimmäiset hiirenkorvat tuottivat ihmetystä.

Pääsykokeisiin lukeminen oli haasteellista, kun wotta halusi osallistua.

Spagettiwohmut ♥

Koirakuvia keväältä

Joskus huhti-toukokuun vaihteessa Facebookissa kiertänyt arkihaaste sattui kohdalleni ja siihen aikaan elämääni kuului erittäin paljon koiria, rottia ja heppoja. Saadakseni viimein siirrettyä näitä kuvia c-levyltä loppusijoituspaikkaansa, seuraavat postaukset tulee olemaan epämääräisiä kuvaoksennuksia tältä arkihaasteviikolta.

Löysin Ingutsin yks aamu(päivä) makaamasta teatraalisen tylsistyneenä aulan matolta.

Lenkin jälkeen ei oltukaan enää yhtään niin tylsistyneitä! Inga kantaa aina riemuissaan oman remminsä kotipihaan.

Kevät pikakelauksena

Jopas onki kulunu aikaa edellisistä kuulumisista. Miun kalenteri on täynnä merkintöjä helmikuusta tähän päivään saakka, miten oonki onnistunu järjestämään itelleni niin paljon ohjelmaa?! Oon näköjään liikkunu ku hullu, salilla oon käyny säännöllisesti, aina väliin oon vetäny reippaat aerobiset treenit, sit oon juossu tallilla ja toukokuuhun saakka vielä sirkuksessaki.

Salilla menee hack-kyykyt laitteessa jo 140 kilolla (parin viikon sisään menee 150 kg rikki ja sit oon triplannu alotuspainot puolen vuoden takaa). Miun jalat on ilokseni kestäny maltillista juoksemistaki, kipittelin vahingossa yks päivä kympin lenkin, eikä tehny ees tiukkaa. Sirkuksessa opin kevään aikana kävelemään pallon päällä ja nuoralla sekä etu- että takaperin ja tasapainottelemaan rola-bolalla. Nuorallakävelyyn jäin ihan koukkuun, luulin että se olis paljon vaikeempaa mut se onki yllättävän helppoa!

Liikkumisen lomassa oon nähny kevään ja kesän aikana kaikki kaverini ainaki kerran. Kävin maaliskuussa Varjan luona Raahessa ja Varja kävi vastavierailulla toukokuussa, jollon kävästii myös ihmettelemässä Keppihevosten SM-kisoja Lahdessa ja tapaamassa siellä porukkaa.

Hilun kanssa käytiin maaliskuussa taas Tallinnassa, eipä jäänykkää se entinen reissu once in a lifetime-experienceks. Sit maaliskuun lopussa Mimi tuli viikonlopuks meille ja käytiin tutustumassa yhteen kenneliin, josta hän otti koiranpennun kesän alussa.

Huhtikuussa näin piiiitkästä aikaa Jasminin ja käytiin tallilla. Käväsin jopa itekki sillon Ullan kyydissä, viime kerta oli ties millon. Huhtikuussa osallistuin myös Via Crucis-tapahtuman lavasteiden maalaamiseen ja pystyttämiseen ja raahasin selkä vääränä vanhoja lukiokirjoja Lahden Jameraan vaihtaakseni ne pääsykoekirjoihin.

Siitä alkoki sitte tuskanen pääsykokeisiinlukurumba ja sen jälkeen se jäätävä pääsykokeissa ravaaminen. Hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan geologiaa ja biologiaa. Geologiaan olin valmistautunu hyvin mutta kokeen biologiaa käsittelevän alueen olin lukenu eri sarjan kirjasta ja totta kai siinä sitte kysyttiin sellasta, mistä ei ollu mainintaakaan miun kirjassa. Siinä oli myös oikein mukava määrä fysiikan ja kemian laskuja, joita ei oo ollu edellisinä vuosina. Fysiikka ehkä vielä meni vanhasta muistista mutta kemia, huhhahhei. Kokeen jälkeen vitutti ja heitin toivoni nurkkaan.

Biologiaan en jaksanu geologian pänttäämisen jälkeen ees kunnolla valmistautua, lukasin vaan kirjat toisella silmällä läpi ja menin Iidalle hengaamaan, kun hän haki myös opiskelemaan biologiaa. Kokeeseen mentiin rennolla fiiliksellä ja tarinoitiin hienot kertomukset vastauspapereihin. Kokeen jälkeen lähettiin lohdutukseks Lintsille ja löysin viimein Suomesta laitteen, joka tuntuu vatsanpohjassa!!!! Se Linnanmäen uutuuslaite, Kingi, on huippu! Siinä noustaan ensin kaikessa rauhassa 75 metriin, josta on aivan huikeet näköalat ja sieltä tullaan vapaapudotuksella alas. Niin parhautta! Illalla syötiin vielä vohveleita ja naureskeltiin meiän koevastauksille.

Kesäkuussa kävin vielä kahessa AMK:n pääsykokeessa aika läpällä ja tuli kyllä siellä todettua, että sosiaali- ja terveysala on ehkä viimonen jolle haluun opiskelemaan. Suuhygienistimesta oli tosi ahdistava ja apuvälineteknikkoki tekee vähän turhan ihmisläheistä työtä. Kirjalliset meni kummassaki hyvin mut ryhmäkeskustelut ei iiiiiiiiiihan ollu miun juttu. Mutta tulipahan sellasiaki nyt kokeiltua ja kannatettua VR:ää isommalla kädellä Helsinki-Lappeenranta-väliä reissatessa.

En kyllä pääsykokeiden jälkeen elätelly minkäänlaisia toiveita opiskelupaikan saamisesta, mutta niin siinä kuitenki kävi, että geologian hyväksymiskirje tipahti postilaatikkoon. Bilsaa oisin myös päässy lukemaan kaikkiin muihin yliopistoihin, paitsi Helsinkiin, jos oisin hakenu muualle. Parin viikon päästä alkaa orientoiva viikko, enkä oo vieläkään ihan sisäistäny et miulla tosiaan on opiskelupaikka ja muutan syyskuussa Kallioon.

Viime työttömyysjaksollani olin ihan epätoivonen ja revin hiuksia päästäni jo parin kuukauden jälkeen mutta tällä kertaa totesin, että stressaaminen ei auta yhtikäs mitään, joten elelin murehtimatta tulevaisuudesta ja kaikki asiat järjesty omalla painollaan parhain päin asuntoa myöten. Ilmoittauduin jo Helsingissä sirkuskouluun aikuisten ryhmään, joten sekin harrastus jatkuu syksyllä. Vielä pitäis keksiä joku kiva sali niiltä nurkilta. Hurjaa tämä elämä!

tiistai 12. elokuuta 2014

Alkukevät pikakelauksena

Kävin tosiaan siellä Raahessa tammikuun alussa VR:n joulukalenterin tarjouksia hyödyntäen. Ensimmäinen välietappi oli Helsinki, jossa kävin kummitätini kanssa leffassa ja jatkoin aamulla pohjoseen. Olipa taas ihana viikko parhaassa seurassa. Tällä kertaa ruokakokeiluun pääsi paneroitu tofu appelsiini-valkoviinikastikkeella (oli epäilyttävän näköstä mutta hyvää) ja pelattiin viimosena yönä Citadelsia ties kuin monta tuntia järkyttävien, vilkkuvien, värikkäiden jouluvalojen loisteessa, jotka diilasin Varjalle täältä etelästä.

Kotimatka alkoi Oulusta, josta haalin aivan järkyttävän vuoren uusia kankaita ku oli pari tuntia aikaa kierrellä ennen junan lähtöä. Oli oikein kiva raahata ne kangassäkit Tampereen ja Helsingin kautta kotiin. Tampereella jouduin oottelemaan pari tuntia junaa ja kävin syömässä mielettömän hyvän pitafalefelin siinä asematunnelissa. Se työvuorossa oleva ulkomaalaistaustanen mies oli ihan huippu. Tampereella kaikki tuntuu olevan kauheen ilosia, siellä ollessa itelleenki tulee aina jotenki hirveen hyvä mieli. Pitäs varmaan harkita muuttoa Pirkanmaalle. Helsinkiin lähtevän junan kanssa oli vähän härdelliä, pääsin lopulta reilu puol tuntia myöhässä perille IC:llä, jonka kyljessä luki Jyväskylä. Se leikki Helsinkiin menevää Pendolinoa. Seuraavana aamuna jatkoin Villen nurkista Lpr:aan.

Tammikuun loppupuolella kävin pitkästä aikaa moikkaamassa mummia Joensuun tietämillä. Olin siellä viikonlopun syöttöpossuna. Pian sen jälkeen Paavo-pieni sairastui ja lähti autuaammille juustomaille. Nyt on enää kirput jäljellä, tosin Leo painaa jo sen 800 grammaa et sitä ei ehkä enää kovin kirpuks voi kutsua.

Hain syksyllä sirkuskouluun, mutten päässy ku vapaat paikat täytettiin hakijoiden kesken arpomalla ja miun arpaonnihan tiedetään. Helmikuun alussa sain iloisena yllätyksenä tekstiviestin, jossa ilmoitettiin yhden paikan vapautuneen aikuisten ryhmästä ja koska olin ensimmäisellä varasijalla jonossa, harrastan nyt myös sirkusta yhtenä iltana viikossa! Oon pienestä pitäen halunnu kokeilla ja nyt tämäkin unelma viimein toteutui. Ois pitäny mennä sirkuskouluun jo vuosia sitte mut luulin kuudennella luokalla ollessani olevani jo liian vanha alottamaan.

Salilla oon käyny marraskuusta asti nyt säännöllisesti kolmena päivänä viikossa (saliohjelmaa ja aerobista vuorotellen), tosin nyt pari viimosta viikkoa on pitäny ottaa vähän rauhallisemmin ku onnistun sirkuksessa aina jumiuttamaan ponnistusjalkani ja hartiani ku pitää loikkia, tehä kärrynpyöriä ja harjotella käsilläseisontaa niin urakalla, eikä lihakset oo vielä tottunu. Joskus lapsena noi liikeradat oli miulle ihan arkipäivää, eikä tuntunu missään. Tässä sitä huomaa et vanhuus ei tule yksin. Torstaille ois taas varattuna uus saliohjaus, jollon saan täysin uuden saliohjelman ku tää nykyinen ei tunnu enää oikein missään. Jalkaprässillä menee jo 80 kg, siistiä!

Tallilla oon käyny kerran tai kaks viikossa. Nyt on Noksun omistajaki jo kivunnu otuksen selkään ja mie oon ollu kävelemässä vieressä. Noksu on sulonen ku se mutustelee kuolainta niin keskittyneesti ihmisen keikkuessa kyydissä. Se on myös tasaantunu huomattavasti ku vertaa siihen varsa-ajan uhmaan.

Miun tulevaisuudensuunnitelmatki alkaa pikkuhiljaa selkeytyä, oon päättäny lähtee syksyllä Helsinkiin opiskelemaan, jos nyt onnistun saamaan jonku opiskelupaikan. Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää ku ei oo viiteen vuoteen ollu ketään kaveria samassa kaupungissa. Aina pitää matkustaa kauas, jos ei haluu elää yksinäisyydessä. Pääkaupunkiseudulta löytyy sentään Sanna ja Ville, pari kaveria ja muutama muu tuttu ja opiskelupaikan myötä olis ehkä mahollista tutustua uusiinki ihmisiin. Töitä ois toki kiva saada mut toisaalta jos en saa ni ehtii ainaki valmistautuu pääsykokeisiin. Ei vaa oikee houkuttele toi pänttäämispuoli. Yhtään.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Patrick 2012 - 5.12.2013

Miun pieni (taino pieni ja pieni) Plätty-kultakin lähti joulukuun alussa autuaammille juustomaille. Se sai jonku sitkeen korvatulehduksen ja kehitti lopuks vielä jonkin sortin paiseen poskeensa, eikä kaks pitkää ja tujua antibioottikuuriakaan tuonu minkäänlaista helpotusta tähän vaivaan.

Sinänsä hyvä että nämä mustat tapaukset kuoli ensin, sillä en usko että ne olis sopeutunu millään muiden seuraan. Paavo sen sijaan on maailman kiltein rotta, eikä sillä oo ollu mitään ongelmia muutettuaan kirppujen sellikaveriksi. Mitä nyt pienet kilju aluks ku syötävät Paavon tullessa nuuhkutusetäisyydelle mut kertaakaan se ei oo käyttäytyny uhkaavasti tai haastanu riitaa ja nyt tilanne on jo tämä:

Sydäntä lämmittää nähä kaikki kolme samassa läjässä. Baltsulta tämän tilanteen saavuttamiseen meni kolme kuukautta, Paapolla viikko. On se vaan niin herttainen pieni wottaeläin. ♥

Salvadorilla on mahassa herneen kokonen patti, sitä en tiiä onko kyseessä jo näin nuorella iällä kasvain vaiko joku harmittomampi muhkura, eläinlääkärireissu sen kanssa on kuitenki edessä reilun viikon päästä, sitä pientä suukottelijaa en nimittäin haluais menettää ihan vielä.

Joulu tuli ja meni, miul ei ollu missään vaiheessa tippaakaan joulumieltä ku maa oli musta ja taivaalta on tullu vettä jo kuukauden verran. Ihania lahjoja kuitenki odotti taas kuusen alla vaikken mitään erityistä ollu toivonukkaan. Pitää mainita, että Saila 23-vee sai uudet heppalakanat ja ne on ehkä maailman hienoimmat, etenki ku tykkään Lena Furbergin kuvitustyylistä mielettömästi!

Vuodenvaihteen viettelin kotona yksinäni yhen tutisevan ja toisen vähemmän tutisevan koiran kanssa. Seisoin meiän katonharjalla siinä puolenyön tienoilla melkein tunnin verran tihkusateessa kattomassa raketteja.

Huomenna oon lähössä Helsingin kautta Raaheen Varjan luo etsimään piristystä tämän masentavan, ikuisen syksyn keskelle. VR:n joulukalenterin tarjoukset on siis tänäki vuonna tehokkaasti käytetty hyväksi.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Parit kynnet ja Helsinkivisiitti

Ei oo koskaan pysyny kynnet katkeilematta näin pitkään. *koputtaa puuta*

Pääsin viime sunnuntaina isin kyydillä Helsinkiin, käytiin miun kummitädin ja serkun synttäreillä. Sit olin ensin yötä Villellä, juttua riitti kolmeen saakka yöllä, hups vaan. Ja seuraavana päivänä ahdistuttiin Sannan kanssa Helsingin ihmispaljoudessa jouluostoksilla ja käytiin kattomassa Hobitti II. Oli kyllä aikamoinen efektioksennus.

Oon joskus lukenu sen kirjan ja kuuntelin sen muistinvirkistykseksi tässä ihan hiljattain äänikirjana ommellessani keppihevosia ja kadun katkerasti et tulin sen kuunnelleeks koska leffaa kattoessa enää vaan vituttaa. Tykkäsin mielettömästi kirjasta ja sen seikkailut olis saanu varmasti todella tyylikkäästi tiivistettyä yhteen TSH-tyyliseen elokuvaan. Mut ei ku niitä leffoja on pitäny rykästä kolme ja kaikki kirjan kohtaukset on räikeästi ylidramatisoitu, sivujuonena on ties mitä hiisihärdelliä ja Azogia, joita ei mainita kirjassa sanallakaan, yhtä mittaa loikkii jostain pusikosta vihollisia kimppuun ja 3D-säikytysefekteä naamalle, hirvee action ja rähinä päällä koko ajan.

Toisaalta se ykkösosa oli pahin pettymys ku oli oottanu samanlaista eleganttiutta ku TSH:ssa, joten olin jo osannu varautua kakkososanki olevan levotonta toimintafantasiaa. Ymmärrän kyllä, että kyseessä on filmatisointi kirjasta, mutta yhyy silti. Miks tommone hirvee mähinä on niin suosittua nykyään.

Synkmetsän haltiasalit oli kuitenki onneks nättejä, siellä sai vähän aikaa hengähtää (mitä nyt joku hiton örkkitappelu oli sinnekki pitäny sulloa) ja Smaug oli upeesti animoitu. Oisin tykänny näistä kahesta ensimmäisestä elokuvasta huomattavasti enemmän jos toi Azog-sivujuoni olis jätetty kokonaan pois. Ärsyttää ku on oikein väen väkisin pitäny keksiä joku örkkikavalkadi, joka on hönkimäs koko ajan niskaan ja vaanii jokasen puun ja pensaan takana vaikka itse kirjassa olis kyllä jännitystä ja seikkailua ihan riittämiin.

Illalla dippailtiin vielä Sannan kanssa ja kateltiin Muumilaakson tarinoita, tuli valvottua höpötellessä jälleen turhanki pitkään mut sen siitä saa ku näkee sisaruksiaan vaan pari kertaa puoleen vuoteen.