Tapahtumien täyteinen kevät

Johan on ollu taas kevät, ihan jäätävää tykitystä viikosta toiseen. Tammikuussa meillä oli ihanat prinsessabileet ku juhlittiin parin sirkuskaverin synttäreitä. Tais olla miun elämän eka kerta ku pukeuduin prinsessaks.

Pian sen jälkeen alettiin treeniparini kanssa työstää meiltä tilattua pariakrobatianumeroa Lasten ja nuorten säätiön tapahtumaan ja päästiin esiintymään ekaa kertaa ihan isossa tilaisuudessa Helsingin Musiikkitalolla. En ois koskaan uskonu esiintyväni virallisesti satapäisen yleisön edessä. Jännitti aivan pirusti mutta kaikki meni hienosti, kyllä kannatti!

Sit oliki muutto ja muuton jälkeen oli taas vaikka mitä sirkushappeningeja, osallistuin jollekin kansainväliselle naisten sirkusleirille, josta yks sirkustuttu vinkkas ja se oli ihan mielenkiintonen kokemus. Sieltä ei sinänsä jääny paljookaan käteen mut oonpa ainaki yhtä kokemusta rikkaampi. Tuli myös esiinnyttyä nuoralla leirin päätösshowssa. Meiän numero käsitteli unettomuutta ja ei kyllä ihan hirveesti tarvinnu yrittää eläytyä omaan rooliinsa siinä muuton jälkimainingeissa ku suoritin siinä leireilyn lisäks vielä yliopistourani viimosen tentin. Olin ihan puolkuollu ku ei ollu ehtiny levätä yhtään ties kuin pitkään aikaan.

Ja tosiaan, kuten sanottua, sanoin heipat yliopistolle. Miulle riitti. Kivet ja männynkävyt on nyt nähty ja on aika keskittyä asioihin, jotka tuntuu mielekkäiltä. Oon siis ollu maaliskuun alusta asti "kesälomalla" ku sain siihen mennessä raavittua Kelan vaatimat opintopisteet kasaan. Vitsi että miun elämänlaatu on parantunu ku ei oo tarvinnu enää raahautuu luennoille tai pakottaa itteään lukemaan umpitylsiä luentomateriaaleja tenttiviikoilla! Tuntuu ku tonnin paino ois nostettu harteilta ja olin ihan euforiassa pari seuraavaa viikkoa käveltyäni viimosta kertaa yliopiston ovista ulos. Olen vapaaaaa!!

Leirin jälkeen oli pelleperjantai, joka oli hyvä syy pukeutua treeneihin hassusti.

Sit alkoki jo yhteishaut ja tämä neiti haki kuulkaas Turkuun opiskelemaan sirkusta! Tosin matkaan tuli vähän mutkia... Ehin nautiskella melko huolettomana ensimmäisistä keväisistä päivistä nuoralla keikkuen:

Mutta puolivälissä sirkuksen ennakkotehtävien tekemistä onnistuin harjottamaan olkapääni rengastrapetsilla. Se kävi ilmeisesti osittain paikaltaan ja tällä hetkellä tilanne on se, että oottelen pääsyä leikkaukseen, koska yks nivelsiteistä on irti ja nivelen sisällä on joku randomi rustonpala. Ennakkotehtävien suorittaminen ykskäisenä oliki sangen mielenkiintonen projekti. Niihin piti nimittäin haalia yhteensä 10 min videomateriaalia akrobatiasta, ilma-akrobatiasta, tasapainoilusta, jongleerauksesta ja omasta lajistaan. Olin onneks ehtiny kuvata minuutin verran akrobatiaa tapaturmaa edeltävällä viikolla ja ilma-akrossa sain käyttää lääkärintodistusta vastaan jotain vanhaa ja ainoaa videota, jonka oon koskaan ilma-akroilustani kuvannu, jossa oli ohjeistuksesta poikkeava vaatetus. Tasapainoilussa oon onneks sen verran taitava et niistä selvisin ilman toistaki kättä ja jongleerauksen hoidin erittäin varovasti viimosina mahollisina päivinä ennen tehtävien palauttamista. Loput materiaalit sain kasaan vanhoista videoista. Mikä onni että oon kuvannu vuoden aikana suorituksiani! 

Nuoraa tuli tehtyä parin kuukauden verran käytännössä ykskätisenä. Taukohan ei tietenkään tullu kysymykseenkään, ahem. Mut nuora on kertakaikkiaan vaan jotain mitä tarviin että pää pysyy kasassa! Kaikessa muussa treenailussa sit puolestaan on ollu pakko pitää taukoo tai ottaa tosi varovasti ku en oo pystyny kunnolla ees juoksemaan ennen toukokuun loppua ku olkapää ei oo kestäny mitään. Sangen hajottava kokemus. Mut nyt se on onneks arjessa oireeton! Kärrynpyöriä ja kiipeilyä on vaan pirunmoinen ikävä. 

Sitku ennakkotehtävistä selvittiin, oli heti perään edessä aivan hemmetinmoinen ompelurumba keppihevosten SM-kisoja varten. Onneks olin joululomalla ommellu muutamia heppoja jo varastoon, touhusta ei ois tullu tän käden kanssa ja sillä aikataululla muuten yhtikäs mitään. Kisat oli mahtava kokemus ja pollet meni hyvin kaupaks. SM-kisojen valmistelun ohessa oli taas jos jonkinmoista sirkustyöpajaa sun muuta.

 SM-kisojen jälkeen oliki vuoden ensimmäinen päivä ku ei tarvinnu tehä yhtään mitään. Täytyy myöntää että olin aika uupunu noihin aikoihin. Kaiken muun lisäks kevääseen mahtu henkisesti tosi kuormittavia tapahtumia. Mut onneks rinnalla oli koko ajan sirkus, se on miun kantava voima. Sain vähän lepäiltyä ja pidin elämäni pisimmän ompeluloman (joka kesti huimat kolme viikkoa). Jossain vaiheessa juhlittiin maailman sirkuspäivää temppuilemalla puistossa porukalla ja se tuli niin tarpeeseen, tosi voimaannuttava ja piristävä kokemus!

Toukokuun alussa ehdin jonkin verran nautiskella keväisistä ilmoista kulkien metsissä ja kävellen nuoralla. Miulle muutti myös pitkän haaveilun jälkeen jälleen kaks rottaa! Mut niistä enemmän myöhemmin. 

Hetken hengähdystauon jälkeen sainki sit pääsykoekutsun Turkuun. Olin jo heittäny toivoni osallistumisesta ajat sitte ku olkapää ei ottanu parantuakseen mut laitoin koululle kuitenki sähköpostia, jossa selitin tilanteeni ja sieltä tuliki lupa osallistua lääkärintodistusta vastaan ykskätisenä. Joten ei ku armottomassa paniikissa järjestämään matkoja ja majotusta ja keksimään kolmen minuutin nuorasooloa! Tiesin jo sinne lähtiessä, etten tuu tänä vuonna saamaan opiskelupaikkaa, koska olkapää ei tuu olemaan kunnossa vielä ens syksynä ku opiskelu alkais mut voi että oon ilonen siitä että kävin silti kokeilemassa! Vietin nimittäin Turussa tämän vuoden parhaat kolme päivää nauttien jokaisesta hetkestä. Taidan raapustaa pääsykokeistaki oman postauksensa, niistä kolmesta päivästä jäi niin kertakaikkisen hyvä fiilis. Mutta sellanen kevät täällä, elossa ollaan ja matka jatkuu!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Uusi koti

Täällä mie nyt istuskelen, uudessa kodissa. Muutin lauantaina Kalliosta kilometrin päähän Vallilaan ja hyvästelin ikuisiksi ajoiksi kamalan naapurini. Täällä on käsittämättömän hiljasta ja rauhallista, voi että oon nukkunu hyvin. Ihanaa ku ei tarvii enää nukahtaa ja herätä vitutukseen, eikä huudattaa liesituuletinta täysillä tupakansavun takia. Täähän on siis se sama asunto, jossa asuin parin kuukauden verran ennen joulua. Oli tosi hassua palata ku tuntu ettei ois koskaan poissa ollukkaan, tuttu paikka, tuttu tuoksu, toinen koti. Vähän ahdastahan täällä on ku piti sulloa kaikki omat huonekalut asunnon päävuokralaisen (joka on siis puol vuotta ulkomailla) huonekalujen sekaan, mutta eiköhän täällä syksyyn asti viihdytä.

Muutto hoitu hirveessä hötäkässä isin ja yhen sirkuskaverin avustuksella. Eipä siinä ollu pahemmin ehtiny miettiä koko asiaa ku on ollu niin kamala kiire, tavaroiden pakkaamisenki hoidin kahtena viimosena yönä ennen muuttoa. Ku tavarat oli roudattu, luuttusin vielä lattiat ja huiskaisin oven kiinni ilman sen suurempia tunteita. Heippa naapuri, ei tuu ikävä!

Palasin kuitenki illalla vielä Kallioon hakemaan pyörääni ja kantamaan häkkivarastosta pari juttua ylös asuntoon turvaan. Siellä tyhjässä kämpässä seisoessani pysähdyin hetkeks ajattelamaan ja ku jätin avaimet keittiön pöydälle, yllätyin ku silmät täytty kyynelistä. En voinu sille mitään, tuntu aivan uskomattoman vaikeelta lähtee sieltä. Kaikki asuntoon liittyvät hyvät muistot ja siellä koetut tunteet tulvahti pintaan yhtäaikaa. Se oli ensimmäinen asunto, joka on tuntunu kodilta Lappeenrannasta muuton jälkeen. Unelmieni asunto parvella ja valkoisilla lattioilla. Viihdyin siellä. En oo varsinaisesti itkeny kertaakaan Helsinkiin muuttamisen jälkeen (paitsi Kanarialla ilosta), mutta tuona iltana mie istuin lattialla hämärässä, selkä vasten seinää, kyyneleet virraten.

Jossain vaiheessa alakerran naapuri tuli kotiin ja äänimaailma muuttu epämieluisaks. Kokosin itteni, annoin katseeni vaeltaa vielä viimeisen kerran huoneen ympäri ja kävelin ovelle. Kuluneen puolitoistavuotisen aikana oon parina yönä tullu kotiin koettuani jotain niin voimakasta ja pakahduttavaa et miun on ollu pakko jäädä eteiseen istumaan ihan hiljaa pitkäks toviks takki päällä ennenku oon voinu jatkaa nukkumaan. Se tunnelma sellasina hetkinä on tallentunu miun mieleen lähtemättömästi: hämärä asunto, sälekaihdinten raoista siivilöityvät valot, alhaalta kadulta kuuluvat satunnaiset autojen ja raitiovaunujen äänet, lämmin olo. Ku loin viimosen silmäyksen rappukäytävästä eteiseen, asunnossa oli just sellanen tunnelma. Painoin oven kiinni, puhkesin jälleen kyyneliin ja lähdin.

Miun tulee ikävä miun parvea, punaisia keittiönkaappeja, valkoista laminaattilattiaa, leveitä listoja ja korkeaa kattoa. Mut voi miten kiitollinen oonkaan siitä, että oon ollu Kalliossa asuessa niin valtavan onnellinen, kokenu niin hienoja asioita, tuntenu niin vahvoja tunteita, että sieltä oli vaikeeta lähtee. Oon eläny täyttä elämää ja se elämä jatkuu, uudessa asunnossa tulee uusia tunteita koettavaksi ja muistoja muistettavaksi. Ja viimein saan olla kodissani rauhassa. Vallilassa olo on tyyni. Kaikki on hyvin.

Laitan vielä itelleni pari kuvaa muistoks Flemarilta, nää on otettu kaks iltaa ennen muuttoa. Miun oli joskus tarkotus esitellä se asunto blogissa, mut enpä koskaan saanu aikaseks, joten näihin hieman sekaisiin tunnelmiin on nyt tyytyminen, lipastoki on näissä jo roudattu kaverin luokse hoitoon ja sen tilalla on epämääränen laatikko- ja rojuläjä.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Vielä muutama hetki joululomalta

Maailma jääty ennenku lunta sato ja kävin kokeilemassa luistimia ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Varpaat kuoli kymmenessä minuutissa. Hrr.

Heppatyttöä hymyilyttää. Olin yhtenä päivänä hoitamassa ystäväni eläinlaumaa, joka oli kasvanu vielä yhellä koiralla ja muutamalla kanalla sitten viime kerran.

Sitte tuliki lunta ja iski aivan saatanalliset paukkupakkaset. Ei paljoo inspannu nenäänsä näyttää oven ulkopuolella. Onneks oli takka, sen eteen leiriydyin.

Onkohan toi meiän Amie vähän läheisriippuvainen? Näin kävi joka kerta ku yritin venytellä.

Ja uus tukka! Väri tosin ei enää oo ihan yhtä leiskuva.

Oli ihanan rentouttava loma ja se tuli kyllä tarpeeseen. Viime vuosi oli lievästi sanottuna hektinen ja joululoma oli eka kerta koko vuonna ku olin ihan oikeesti lomalla. Toisaalta rakastan sitä ku koko ajan tapahtuu ja on mielekästä tekemistä, mut on se hyvä ees sen kerran vuodessa irrottautua siitä minuuttiaikataulusta, jättää ne kiireet Helsinkiin ja suunnata Lappeenrannan rauhaan, jossa saa ihan vaan olla ja nollata. Täydellinen päätös elämäni tähän asti parhaalle vuodelle. ♥

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Pakkanen ennen lunta

 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kristalliniityllä

Nuorakuvia ja kuulumisia

Miulla on ollu tässä taas jos jonkinmoista härdelliä, omassa asunnossani alko kylppäriremppa lokakuussa ja sen piti olla jo joulukuun puolivälissä valmis mut se jatkuu edelleen... Helmikuun puoliväli on uusin valmistumisajankohdan arvio. Olin syksyllä pari kuukautta remppaa paossa sirkuskaverini kämpässä kun hän oli ulkomailla ja joulun jälkeen oon pyöriny ties kenen nurkissa ku pää ei kestä sitä metelii ja ramppaamista ku remonttimiehet painaa duunia kellon ympäri seittemänä päivänä viikossa. Ja öisin alakerrassa mekastaa, tupakoi ja kuorsaa se pirun naapuri. Sain tossa lomilta palattuani siitä kertakaikkiaan tarpeekseni ja etin uuden kämpän. Kiertelin epätoivon vimmalla miljoonassa asuntonäytössä ja täyttelin hakemuksia joka puolelle mut sit käviki niin onnellisesti, että tää sama sirkuskaveri on taas lähössä ulkomaille, tällä kertaa pidemmäks aikaa ja muutan hänen asuntoonsa ainaki puoleks vuodeks. Pääsen siis vihdoin ja viimein sellaseen paikkaan, jossa saan nukkua yöni kunnolla ja jossa on raikas sisäilma, can't wait! Tällä hetkellä oon matkalla hermolomalle Lappeenrantaan loppuviikoks, oon aika väsyny.




Yliopisto-opinnot maistuu ihan yhtä huonosti ku aiemminki, suoritin syksyllä ihan höpönlöpökursseja, jotka ei vieny miun opintoja yhtään eteenpäin ja tässä keväällä olis tarkotus jatkaa samaa linjaa, yritän repiä jostain vaan mahollisimman helpolla opintopisteitä ku oon lopettamassa tän kärsimyksen tänä vuonna. Jätin nostamatta parilta kuukaudelta opintotuet, joten nyt ei tartte olla noita opintopisteitä ees niin paljoo kasassa ku viime vuonna ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja onnistun räpeltämään nää viimoset tentit läpi ni jään kesälomalle jo joskus maaliskuun hoodeilla. Ei paha! Viime joulukuu oli kyllä aivan kertakaikkisen järkyttävä, miulle sattu viis tenttii kolmen päivän sisään ja niistä kolme oli samana päivänä. En oo ikinä elämässäni kokenu niin suurta tuskaa opiskelun osalta. Mut hitto vie kaikki, joiden tulokset on tullu, on menny läpi!

Mut se siitä, nyt oli lähinnä tarkotus tulla lätkimään tänne muutama nuora- ja sirkuskuva. Syksyllä tuli nuorailtua paljon ulkosalla ku oli sen verran kauan lämpötilat plussan puolella. Nyt on ollu kauheen turhauttava tammikuu ku on ollu niin hemmetin kylmä ja tässä on ollu tätä asuntosäätöö ni ei oo joko pystyny tai ehtiny treenailla yhtä paljon ku tavallisesti. Ostin sellaset mokkanahkaset aamutossut, joissa on pörrönen vuori ni niillä tarkenee toisinaan jopa -15 asteessa jonkun aikaa mut on se ulkona treenaaminen kyllä aivan perseestä talvisaikaan ku pitää olla niin tolkuttomasti päällä.

Miulla tuli marraskuun lopussa kokonainen vuosi täyteen nuoralla, hurja kuinka paljon sitä on edistyny tässä ajassa! Nuoralla seisominen tuntuu suunnilleen yhtä luontevalta ku kovalla maalla seisoskelu ja nautin sen keinuvasta olemuksesta aivan suunnattomasti. Pidin ekan vuoden ajan melko tarkkaa treenipäiväkirjaa nuorallakävelyn osalta ja oli hassuu huomata, että välillä tuntu ku junnais koko ajan vaan paikallaan mut sitku vertas tilannettaan siihen, mitä se oli kuukausi takaperin, tajuski että onhan tässä kehitystä taas tapahtunu ja paljon. Liikkeisiin tulee koko ajan lisää vakautta ja varmuutta, tipahtelut on harvassa ja oon keksiny taas kaikkee uutta ja kivaa harjoteltavaa. Miun uusimpia kokeiluja joululomalla oli nuoraa pitkin talon katolta alas laskeminen ja keinuvalla nuoralla kävely. Jälkimmäisessä on jännää se, että siinä vaikeinta ei oo pysyy keinuvalla nuoralla vaan saada nuora pysymään keinumisliikkeessä. Viime aikoina oon myös harjotellu ahkerasti olka- ja hartiaseisontoja, niissä pystyy jo liikuttelemaan jalkoja ihan hyvässä tasapainossa. Seuraavana pitäs alkaa opetella olkaseisontaa pelkän hartian ja yhen käden varassa ja sit selällään makaamista nuoralla jalat ilmassa.

Videolla kooste joululoman nuorailuista, siitä näkee vähän tota nykyistä menoa. Sisällä kuvatut clipit on Huiman treeneistä ennen ja jälkeen joulun, lopun hartiaseisonta on eiliseltä, kokeilin tollasta vartalon heijaamista puolelta toiselle ekaa kertaa. Instagramiin päivittelen vähän aktiivisemmin näitä kaikenmaailman nuoratemppuja, kannattaa siis käydä kurkistamassa @valohaave jos nuora kiinnostaa.

Nuoran lisäks oon nyt syksystä lähtien tehny myös paljon pariakrobatiaa, sitä on tullu treenailtua säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Se on joskus varsinaista sähläystä mut yritän olla ottamatta sitä turhan tosissaan, pääasia että on hauskaa. Me tehtiin akrobatiaryhmän jouluesitykseen ihan naurettava numero, jossa akroiltiin silmät sidottuna Mission Impossiblen tunnarin tahtiin. Se oli niin kertakaikkisen läppä esitys, et miuta ei ees jännittäny, asiaa myös autto huomattavasti se, etten nähny yleisöä. Kaikkee sitä keksiiki, haha.

Miulla on muutama ihan kiva kuva joululomalta Lappeenrannasta, jotka yritän saada pienenneltyä ja laitettua blogiinki asti joskus tässä lähiaikoina ku palaan takas Helsinkiin. Elikkäs palaillaan taas asiaan jossain vaiheessa!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Sirkusvaihto Kanarialla - loppuviikko

Loppuviikko oli aika intensiivinen. Torstai alkoi parilla sirkustyöpajalla hostelliamme lähellä olevalla koululla ja iltapäivällä lounaan jälkeen treenattiin gaalaa varten sekä omia esityksiä, että koko ryhmän kohtauksia. Miun osalta tuo oman numeron treenaaminen meni lähinnä musiikkien etsinnäks ku miun pari oli edelleen ohjaamassa jonglöörejä ja köydenkannattelijat hiomassa omia esityksiään.

Illalla lähdettiin ulos ihmettelemään Tapas nightin tunnelmia. Kuulemma joka torstai ihmiset kerääntyy ympäri keskustan pubeja nauttimaan olutta (ja joskus myös sen ohessa tapaksia, mutta päätarkotus on se juotava ja sosialisointi). Porukkaa oli aivan valtavasti, kadut oli ihan tukossa kaikkien pubien lähettyvillä. Ite ku en pahemmin alkoholista saati väenpaljoudesta perusta, maistoin vaan vähän mojitoa ja hipsin sitte takas hostellille. Oltiin saatu keskiviikkona tiukka nuora lainaan sirkuskoululta ja vaikee varmaan arvata kuka otti ilon irti kerranki hiljasesta ja rauhallisesta treenisalista ja kipitti nuoraa ihan riemuissaan päästä päähän.

Muilla meni enemmän tai vähemmän myöhään, joten sain nauttia upeasta auringonnousustaki kaikessa rauhassa seuraavana aamuna porukan vielä nukkuessa. Tykkäsin aivan suunnattomasti tällasista hiljasista aamuista ku heräsin yleensä ensimmäisten joukossa ja sai kuljeskella omien ajatustensa kanssa pitkin tyhjiä käytäviä ennen päivän normaalin tohinan alkamista.

Perjantaina lähettiin bussilla Moyaan, kertakaikkisen ihanaan, pieneen vuoristokaupunkiin Las Palmasin läheisyydessä, johon sirkusfestarit sijottu. Käytiin ekana tsekkaamassa meiän esiintymispaikka, joka oli pienehkö lava kera katetun katsomon. Pidettiin siellä aamupäivällä taas sirkustyöpaja, tällä kertaa kehitysvammaisille. Se oli mielenkiintosta ja oli ihana nähä ihmisten riemu ku ne pääs kokeilemaan erilaisia helppoja pariakroliikkeitä sun muita sirkustemppuja.

Näytettiin myös pienet maakohtaset esitykset näille työpajan osallistujille, miun nuorallakeikkumiset meni ihmeen hyvin siihennähden että olin melko kauhuissani ja ehin kokeilemaan numeoani ihmisten kannattelemalla köydellä tasan kaks kertaa sitä ennen.

Iltapäivällä lounaan jälkeen ehittiin vähän kierrellä ympäriinsä, ennenku esitystreenit jälleen jatku. Näköalassa ei ollu valittamista.

Illansuussa laittauduttiin hienoiksi ja lähettiin rumpusoittokunnan johdolla pomppimaan pitkin Moyan keskuskatua festareiden avajaisparaatin merkeissä. Liput liehu, keiloja lenteli ja vaikka meiän paraati oliki melko pieni, oli sen tunnelma sitäkin iloisempi ja katsojat seuras katujen varsilla hymyssä suin, kamerat räpsyen.

Pimeän laskeuduttua laskeuduttiin mekin alas vuorilta takasin hostellille ja suurin osa porukasta lähti viettämään vapaailtaa jälleen kaupunkiin. Mie jäin umpiväsyneenä hostellille ja totesin pienen välikuoleman jälkeen että jaa, huomenna on esitys mutta miulla ei oo numeroa. Ei oltu ehitty kokeilla mitään parini kanssa, joten olin omillani. Ei siinä sit muu auttanu ku laahustaa vielä puoliltaöin treenisaliin keksimään jotain, mikä toivottavasti seuraavana päivänä toimis ihmisten kannattelemalla köydellä ja toivoa, että jossain välissä sais poppoota sen verran kasaan, että sais tehtyä pari läpimenoa.

Lauantai oli aikamoista tunteiden vuoristorataa. Kaikilla oli hirveä hoppu omien esitystensä kanssa, joten en pystyny harjottelemaan omaani ja lounaan aikaan oli päällä jo sellanen epätoivo ettei pahemmasta väliä. Eihän siinä muuten olis ollu mitään ongelmaa (jossei jäätävää esiintymiskammoa lasketa) mut ihmisten kannattelemalla köydellä tasapainoilu on ihan erilaista ku kiinteissä tolpissa kiinni olevalla köydellä, enkä ollu pystyny harjottelemaan tätä enempää ku Suomessa pari kertaa ja koko reissun aikana just ja just ne toiset pari. Sinä päivänä ei kyllä paljoa hymyilyttäny, oisin halunnu nauttia Moyan ihanista maisemista ja auringonpaisteesta, mutta olin ihan liian ahdistunu. Onneks lounaan jälkeen saatiin viimein pikasesti tiimi kasaan ja sain otettuu vähän tuntumaa ja testattua, että suunnittelemani pätkä on toteutettavissa. Tämän jälkeen olo koheni hieman ja gaalashown viimeisissä yhteisharjotuksissa oli jo sellanen fiilis että päivästä on ehkä mahdollista selvitä hengissä.

Esityksen yhteisten osien tekeminen oli varsinaista säätöä koko viikon, suomiporukka ja osa saksalaisista oli käytännössä ainoot, jotka keskitty hommaan ja kuunteli kiltisti ohjeita, muut häsläs millon mitäki ja keskeytykset veny aina ikuisuuden mittasiks tauoiks ku porukka vaan siirty touhuumaan ja höpöttämään omiaan millon millekin puolelle lavaa. Pienoinen kielimuuri ei auttanu asiaa, espanjalaiset ku ymmärs heikosti engantia ja jokaiselle piti tyyliin tulkata erikseen, ku kaikki huiteli missä sattuu. Saatiin pari tuntia ennen esitystä homma viimein jotenkuten kasaan, harjoteltiin siis viimoset osat vasta esiintymispäivänä ja tän jälkeen ei ehitty vetää edes kenraalia ku aika loppu kesken. Siinä vaiheessa alko jo naurattaa että ei hyvää päivää, mitä tästä tulee.

Illan yleisö.

Illansuussa backstagella kävi kova kuhina, esiintymisvaatteita vaihdettiin ja naamoja maskeerattiin. Ennen ku huomasinkaan, asteltiin jo lavalle ensimmäiseen kohtaukseen ja ohjelma lähti rullaamaan. Kaikkien suureksi hämmästykseksi esitys meni kutakuinki nappiin. Ihmiset skarppas hurjasti ku viimein oli tosi kyseessä ja hoidettiin homma kunnialla. Yhteisissä osuuksissa taustalla esiintyminen ei tuntunu ollenkaan pahalta, mut olin aivan kauhuissanu just ennen omaa, huimaa parin minuutin mittasta numeroani, haha.Olo oli uskomattoman huojentunu ku sain ajotettua viimosen temppuni musiikin kanssa ihan täydellisesti ja jalkauduin takasin maankamaralle ilman että olin tippunu tai sählänny kertaakaan. Loppuesitys meni kevein mielin ja ilosissa tunnelmissa.

Tykkäsin tosi paljon saksalaisten numerosta tiukalla nuoralla.

Portugalilaisten jongleerausesitys oli ihan mieletön.

Minä kauhuissani backstagella juuri ennen lavalle astumista. 

Saatiin raikuvat aplodit ku viimein oli loppukumarruksen paikka ja voi sitä ylävitosten, selkääntaputusten, halausten ja hymyjen määrää ku selvittiin yleisön edestä lavan taa. Me tehtiin se ja meiän esitys oli mahtava! Vietettiin oikein ilonen ilta Moyassa kanarialaisen illallisen äärellä ja lähettiin sitte väsyneinä, mutta onnellisina jälleen takasin Las Palmasiin.

Porukka oli vähän uupunutta ku selvittiin takas hostellille. :--DD

Sunnuntai oli rento päivä. Ku ei enää tarvinnu harjotella esitystä, hypättiin bussiin koko konkkaronkka ja huristeltiin Maspalomasiin riekkumaan rannalle.

En oo mikään rantaihminen ja palan tosi herkästi, joten lähin yksinäni tutkimaan rannan lähiympäristöä ja Maspalomasin keskustaa sillä välin ku muut grillas itteään. Oli taas tavattoman onnellinen olo ku aurinko paisto täydeltä terältä, joka puolella kohos palmuja ja kaikki oli niin hyvin.

Vietin kertakaikkisen ihanan päivän palmujen katveessa, tuntu hyvältä olla välillä yksin vaikka porukka oliki mahtavaa. Kuljeskelin sinne minne jalat kuljetti ja päädyin jonku hulppeen hotellin pihaan, johon viritin nuoran palmujen väliin ja viihdytin ohikulkevia turisteja.

+34 astetta varjossa, KELPAA!

Illemmalla palasin rannan tuntumaan ja poikkesin jätskille pieneen nettikahvilaan/ravintolaan, jonka yhteydessä oli jäätelötiski. Wifitin siellä onnellisena jäätelöä nautiskellen ja kun jätskiannokseni loppui, jäätelötiskin takaa asteli hymyilevä miekkonen korjaamaan tyhjän kuppini pois ja tuomaan suureksi hämmästyksekseni toisen, peräti kaksi palloa sisältävän jäätelöannoksen tialle. Siinä vaiheessa olin jo pakahtua onnesta, mutta tää oli vasta esimakua.

Muilla kesti vielä rannalla, joten viritin taas nuoran parin palmun väliin, tällä kertaa ravintolan edustalle ja treenailin siinä aikani kuluksi ja ohikulkijoiden iloksi. Puhaltelin saippuakuplia ja jongleerasin palloilla. Ravintolan puolelta kuulu välillä taputuksia ja kannustushuutoja.

Eipä aikaakaan kun ravintolasta tuli mies kameran kanssa ja pyysi saada ottaa muutaman kuvan. Hän esittäytyi ammattivalokuvaajaksi, joka oli lähtenyt pariksi kuukaudeksi ravintolahommiin ja harmitteli kovasti, kun hänellä ei ollut omaa kameraansa mukana sinä päivänä. Tää tyyppi olis halunnu miut malliks nuorani kanssa johonki photoshootiin ja hänen portfolionsa perusteella siitä olis varmasti jääny käteen ihan mielettömiä kuvia, harmi vaan että olin jo seuraavana päivänä lähössä takas Suomeen. Vaihettiin kuitenki yhteystietoja siltä varalta, että meiän tiet vielä joskus jossain kohtaa. Tän jälkeen meni vähän aikaa, ravintola alko laittamaan ovia kiinni ja ku paikka oli suljettu, sieltä marssi kaikki työntekijät kokkeja myöten kysymään saisko ne ryhmäkuvan miun kanssa. Poseerasin mielelläni tän ilosen joukkion keskellä, voi että oli hauskaa!

Sain Facebookissa myöhemmin viestiä ja kuvia joltain ravintolassa työskenneeltä mieheltä. Hän kiitteli kovasti koko ravintolan puolesta, he olivat nauttineet nuorailustani ja toivoivat näkevänsä miut vielä uudestaan. Ja jos joskus palaan Maspalomasiin, he haluavat tarjota miulle vastalahjaksi jotain mukavaa.

Enpä olis vielä kesän alussa uskonu syksyllä temppuilevani nuoralla ulkomailla, vilkkaalla turistialueella ohikulkijoiden ihmeteltävänä ja vielä nauttivani siitä. Vitsi olis siistiä lähtee vaikka reilaamaan, napata nuora matkaan ja kokeilla saisko kerättyä reissun ruokarahat jos nuoran viereen pistäs hatun.

Maspalomas oli mahtava päätös mahtavalle reissulle. Illalla hostellilla oli aikamoinen meno, joka jatku koko yön, kuten arvata saattaa. Meiän suomalaisten kyyti lähti lentokentälle kaheksalta aamulla ja mie taisin olla ainoo, jonka unisaldo oli yli kaks tuntia. Suurin osa oli valvonu koko yön ja oli puolkuolleita kotimatkan alkupuoliskon ajan.

Meillä oli taas hyvä meininki välilaskujen aikana koneeseenpääsyä odotellessa.

Tää matka oli miulle ja monelle muulle jotain aivan uskomatonta. Ylitin itteni joka suhteessa tuhatkertasesti, puhuin englantia ilman minkäänlaista panikointia, esiinnyin satapäiselle yleisölle selviten siitä hengissä ja irtauduin täydellisesti arjesta unohtaen kaiken opiskeluun ja töihin liittyvän stressin. Ihana aurinko, ihana lämpö, ihana valo, ihana porukka, ihana sirkus, ihana Kanaria, oon niin kiitollinen tästä kaikesta. Ja tämän myötä oon aina vaan vakuuttuneempi siitä, että sirkuksella tulee olemaan vielä merkittävä osa miun tulevaisuudessa, tää on just sitä mitä haluun tehä, mikä saa miut tuntemaan olevani elossa ja millä voin tuottaa iloa myös muille. Sanat ei riitä kuvaamaan kaikkea sitä, mitä Kanaria anto miulle. Olin onnellinen. Ja olen. Maailma on mahdollisuuksia täynnä.

lauantai 7. marraskuuta 2015