Oon ihan toivoton tän blogin pitämisessä ajan tasalla. Mut jospa mie nyt viimein istusin alas ja kirjottasin lokakuisesta Kanarianmatkasta nytku Suomeen palaamisen aiheuttama kulttuurishokki on viimein laantunu, eikä reissukuvien katteleminen enää nostata sydäntä raastavaa kaipauksen hyökyaaltoa. Ja näin sivuhuomautuksena: koska tää postaus on kirjottamisen alottamisenki jälkeen lojunu luonnoksissa ties kuinka kauan ni voin ilokseni todeta olevani palaamassa Kanarialle viikon päästä (mut siitä lisää tarinan lopussa)!
Kyseessä oli siis samalla konseptilla toimiva ja samaan paikkaan sijottunu Erasmus+ sirkusvaihto ku viime vuonna. Ja lienee sanomattaki selvää, että oli taas aivan mahtava matka! Meitä lähti pitkälti sama porukka ku viimeki vuonna, pari ihmistä vaihtu mut ne oli miulle tuttuja ennestään.
Menomatka oli jälleen ihan naurettavan pitkä ku Espanjan päässä lentolippujen varaaminen tapahtu taas niin myöhään että meiän piti mennä jollain ihan käsittämättömillä lentoyhdistelmillä että meiän lippujen hinnat mahtu budjettiin. Kolme vaihtoa ja 22 tuntia matkustamista, jiihaa! Reitti oli niinki hieno siksakki ku Helsinki-Tallinna-Munchen-Birmingham-Las Palmas. Tallinnan kenttä oli muuten jotenki tosi viihtyisä! Birminghamin kentällä yöpyminen puolestaan erittäin rasittava kokemus. Mut koska oli mahtava matkaporukka, vedettiin asenteella, seisottiin päällämme, jongleerattiin, tehtiin kärrynpyöriä ja päästiin lopulta perille.
 |
| Tallinna. Oli muuten melko naurettavaa lentää 20 min Viroon. |
 |
| Sirkustyypit matkustaa. |
 |
| Yöllisiä tunnelmia Birminghamin kentältä. Oispa itekki saanu nukuttuu yhtä auvoisasti mut luovutin joskus kolmelta aamuyöstä. |
Las Palmasissa meitä syleili tervetuliaisiksi lämmin auringonpaiste ja päästiin tuttua reittiä tuttuun hostelliin (ja olin siinä onnellisessa porukassa, joka pääs ainoaan huoneeseen, joka osu alakerran wifin kantoalueelle). Muiden maiden edustajat tuli pitkin päivää ja iltaa Italiasta, Saksasta, Irlannista ja Kanarialta. Kanarialaisissa oli muutama tuttu naama mutta muut oli ihan uusia tuttavuuksia. Nää ihmiset osottautu aivan kertakaikkisen mahtaviksi, viikko niiden seurassa oli silkkaa parhautta! Viime vuonna kävi vähän niin että ihmiset hengas aika pitkälti maakohtasissa ryhmissä, mut tällä kertaa kaikki sähläs toistensa kanssa ja meillä oli hurjan hauskaa! Meininki oli ihan eri myös kaiken muun osalta viime vuoteen verrattuna. Ihmiset oli täsmällisiä, kuunteli ohjeita ja noudatti niitä, ei ollu sellast yleistä säätöö, levottomuutta, velttoiluu, myöhästelyy ja tulkkaamista miljoonalle eri kielelle. Kaikki toimi! Tai ainaki espanjan mittapuulla kaikki toimi ku rasvattu.
Ekoina päivinä meillä oli paljon tutustumisjuttuja ja alkuinfoja.
Käytiin sightseeingillä, kierreltiin kävellen kaupungissa ja pidettiin koululaisille sirkustyöpajaa.
Sit meillä oli hieno sirkusparaati yhellä vilkkaalla kauppakadulla.
Ja international night jonkun vetäjämme tutun kattoterassilla, jossa esiteltiin toisille omat maamme tähtien tuikkiessa päiden yläpuolella. En voi oikeesti vieläkään käsittää, että on olemassa maailmankolkkia, jossa on ihan normaalia että asunnon olohuone on kattoterassi. Ois enemmän ku jees jos vois asuu niin lämpimässä ja vähäsateisessa paikassa! Maisteltiin erilaisia juttuja eri maista ja lopuks tanssittiin ja pelattiin limboa. Viimoseksmainittu oli aika hulvatonta. Jos ei ollu tarpeeks akrobaattista kyvykkyyttä, rimasta rämmittiin ali mitä viihdyttävimmin menetelmin.
Kaiken muun toiminnan ohessa alettiin suunnitella meiän loppushowta. Prosessi oli kaikin puolin vähemmän kaoottinen ja hermojaraastava ku viime vuonna ku yhteisiä osioita ei juurikaan ollu, vaan koostettiin show pienemmistä numeroista. Harjoteltiin hostellilla, sirkuskoulun käytössä olevissa tiloissa Las Palmasissa sekä itse sirkuskoulun varsinaisissa tiloissa Las Palmasin naapurikaupungissa. Mie päädyin tasapaino/klovneriaryhmään siinä uskossa et pääsen tasapainoilemaan mut jouduinki pienoiseksi järkytykseksi klovnerianumeroon, mikä osottautuki sit ihan mielettömän hyväks kokemukseks ja oon äärettömän ilonen että päädyin just siihen ryhmään mihin päädyin!
Me kehiteltiin klovnerianumero hyppynarujen ympärille parin italialaisen ja irlantilaisen kanssa. Pari ekaa päivää vaikutti siltä et yleisö tulee kokemaan vaan sietämätöntä myötähäpeää sen aikaa ku ollaan lavalla mut siitä kehittyki ajan myötä sangen viihteellinen paketti! Klovneria oli parille tyypille tuttua jo ennestään ja oli ilo päästä seuraamaan niiden työskentelyä ja imporovisointia esitystä kehitellessä. Naurettiin välillä ihan vedet silmissä ku nää kaks pisti tuulemaan. Sain ite olla klovni, jota ei ois voinu vähempää kiinnostaa se, mitä muut teki lavalla ja siihen rooliin oli tosi helppo eläytyä. Negatiivisia hahmoja on jotenki helpompi esittää ku positiivisia vaik oonki luonteeltani oikeesti tosi positiivinen yksilö.
 |
| Pääsin kokeilemaan tiukalla nuoralla muutamaa hauskaa paritemppua treenien ohessa sirkuskoululla! |
 |
| Ja sirkuskoulun johtaja näytti miulle taas uusia juttuja pallolla. Se on edelleen ehkä maailman mahtavin tyyppi! |
 |
| Pääsin meiän numeron lopussa myös vähän löysälle nuoralle. |
Lauantaina koitti esityspäivä, joka oli samalla miun syntymäpäivä ja oli muuten parhaat synttärit i-k-i-n-ä!!! Oon ehkä viimoset 10 vuotta inhonnu synttäreitäni ku ne on vuoden ankeimpaan aikaan lokakuun loppupuoliskolla, jollon vellon muutenki syysmasennuksen kourissa, enkä oo juhlistanu niit juuri mitenkään mut tällä kertaa nautin sit kaikkien niiden menetettyjenki vuosien edestä. Ensinnäkin olin ihan fiiliksissä siitä, että täytin vuosia kesäsäässä ja toiseks voi vitsit sitä porukkaa miun ympärillä. Miulle laulettiin ekan kerran jo yöllä ja erinäiset ihmiset kävi toivottelemassa hyvää syntymäpäivää sitä mukaa ku sana levis treenaillessani vielä nuoralla ennen nukkumaanmenoa. Sit miulle laulettiin ku saavuin seuraavana aamuna aamupalalle, miulle laulettiin neljällä kielellä bussissa ku lähettiin aamupalan jälkeen kohti sirkuskoulua ja ennen kenraaliharjotuksia lavan takaa marssi kaikki vetäjät kantaen muffinsilautasia, joiden huipuilla palo kynttilät. Sain päähäni princess-tiaran ja miut nostettiin ilmaan onnittelulaulun raikaessa ties monennennen kerran. Kenraaliharjotusten lopussa ryömiessämme lattialla kohti esityksen loppuasetelmaa miun kantapäiden tienoilta kuulu vielä puolikuiskaten paljon onneeaaa vaan meiän pöljien suomijätkien laulelemana. Tuun muistamaan tän päivän elämäni loppuun saakka.
Ku treenit oli treenattu, lähettiin hirveellä vauhdilla vetämään esiintymisvaatteita niskaan ja maskeja naamaan. Lavan takana piti tietysti ennen esitystä ottaa hävytön määrä hölmöjä selfieitä ja ryhmäkuvia vaikka ja kenen kanssa.
Itse esitys meni kaikkien osalta hyvin. Show sisälsi aika paljon ilma-akrobatiaa ja loppuhuipennuksena oli akrobatiaryhmän todella tasokas numero. Siinä oli sekasin lattia-akrobatiaa, pariakrobatiaa ja kolme saksalaista teki ihan huikeita triotemppuja. Ku esitys oli saatu pakettiin, ylty meno entistäki hilpeemmälle tasolle. Oivoi, esityksenjälkeiset fiilikset on aina kultaa.
 |
| Klovnikokoonpano, näistä kolme vei showta eteenpäin ja meillä muilla viidellä oli erillinen numero. |
 |
| Ku yritettiin ottaa ryhmäkuvaa meiän pelkästä hyppynarutiimistä, jokanen ohikulkija sullo ittensä asetelmaan ja lopulta pienelle ryhmäkuvallemme kävi näin. |
Ajeltiin illan pimennyttyä takasin hostellille, syötiin ja lähettiin siitä vielä pitämään hauskaa Las Palmasin yöhön. Valitsemassamme yökerhossa oli musiikki niin kovalla, että miuta sattu korviin, joten viihdyttiin pari ekaa tuntia ulkoterassilla drinkkejä siemaillen ja enemmän tai vähemmän humaltuneiden kanssajuhlijoiden kanssa jutustellen. Sain siellä vielä synttärieni päätteeksi 26 suukkoa, yhden jokaista vuotta kohti ja jokaisen eri ihmiseltä. Mie ite en juo humalahakusesti ja muiden siirryttyä sisätiloihin tanssimaan, hipsin vähin äänin hostellille nauttimaan hiljaisuudesta nuoralla ku musiikin voimakkuus oli kertakaikkiaan sietämättömällä tasolla enkä ollu hoksannu ottaa korvatulppia matkaan. Ihmiset palas takas muutama kerrallaan ja ei hyvää päivää sitä menoa, joka jatku aamuun asti. En oo vähään aikaan nauranu yhtä paljon muiden sekoiluille. Seuraava aamu sitä vasta valkeniki hilpeänä, miun buranakapseleille oli kysyntää.
 |
| Sirkustyypit matkustaa vol 2 |
Kun enemmän tai vähemmän darrainen ryhmä rämä selvis sängystä, lähettiin viettämään viimosta kokonaista päivää Mas Palomasiin rannalle. Mie en viittiny tänäkään vuonna grillata itteeni ku palan muutenki herkästi ja uiminen ei oo miun juttu, joten lähin taas kaupungille haahuilemaan. Viime vuonna yksinolo viimosena päivänä tuntu ihanalta, mut tällä kertaa rupesin aattelee Suomeen palaamista ja kaikkii niit ihanii ihmisii, joiden kanssa olin saanu tän viikon viettää ja miut alko ahdistaa niin paljon et oli pakko mennä takas muiden luo heti ku aurinko oli laskenu vähän alemmas. Se oli oikee valinta, hymy palas hetkessä huulille.
Illalla hostellilla voivotteli lauma punaisia rapuja, etenki Team Ireland näytti aika pahalta. Olin ite pysytelly suojassa ja lätränny aurinkorasvalla kolmen ihmisen edestä, joten luovutin aftersunini yhteiseksi hyväksi. Myöhemmin illalla koitti kaikkien vähiten odottama hetki, aika sanoa hyvästit. Mie en oo koskaan ketään ihmistä hyvästellessäni itkeny, enkä etenkään oo näyttäny tunteitani julkisesti, mut nyt niistä kyyneleistä ei vaan tullu loppua. Oli kertakaikkisen lohdutonta kattoa niitä ihmisiä viimosen kerran ja tajuta, että seuraavana iltana on taas yksin kylmässä, pimeässä, masentavassa Suomessa. En oo koskaan kokenu pienintäkään haikeutta riparien, koulujen tai muiden vastaavien päätteeks ku ei siellä oo oikein tullu vastaan samanhenkisiä ihmisiä, mut tuona iltana ymmärsin, miks ihmiset itkee eron hetkellä vietettyään viikon tiiviisti yhdessä.
Niiskutukset, suukot, kauniit sanat ja tiukat halaukset jatku myöhään yöhön. Sellasen halivyöryn jälkeen olo oli ihmeen levollinen ku painoin lopulta pääni tyynyyn. Lähettiin aamulla viiden aikaan kentällle pimeyden saattelemana, muiden vielä nukkuessa. Toisaalta hyvä niin, en ehkä ois kestäny toista jäähyväiskierrosta. Seuraava kuva tiivistää meiän kotimatkan melko täydellisesti.
Mie oon tästä reissusta niin kiitollinen. Paras viikko ikinä. Loistavampia osallistujia ei ois voinu toivoa. Viikko aurinkoa siniseltä taivaalta vailla pelkoa pimeydestä ja paleltumiskuolemasta. Miun oli niin hyvä olla noiden ihmisten keskellä. Jokainen hymyili ja katto silmiin ku tuli käytävillä vastaan, läheisimmät kosketti ystävällisesti. Meiän keskuudessa vallitsi mieletön yhteishenki ja tekemisen ilo. Kaikki oli yhtä isoa, onnellista perhettä, jonka oli koonnu yhteen sirkuksen maaginen voima. Se oli ku unimaailma. Ei missään muualla oikeesti voi kokee tollasta, sirkusihmisissä on aivan erityinen energia, sirkus on jotain niin käsittämätöntä. Kaikki auttaa, kaikki välittää ja kaikki huolehtii, ihmiset on läsnä toisilleen. Saa olla just sellanen ku on ja se riittää, siut otetaan avosylin vastaan. Tää viikko tulee säilymään miun rakkaimmissa muistoissa ikuisesti. Kiitos Kanaria.
Paluu Suomeen oli karu. Miulla oli monta päivää tosi tyhjä olo. Kulttuurishokki oli valtava ja se loputon harmaus, tuntu että se imi energian kaikesta. Suomen, suomalaisten, syksyn ja lähestyvän talven aiheuttama ahdistus oli ihan sietämätön. Makasin paluun jälkeisenä iltana sängyssä miettien epätoivosena jotain pelastusta siihen ahdinkoon ja miun ajatukset pääty aina samaan lopputulokseen: miun on pakko päästä pois Suomesta. Ja sitte tajusin että hitto vie, eihän miun täällä oo mikään pakko olla, mikään ei sido miuta Suomeen ku en enää ees opiskele ja teen joustavaa työtä yrittäjänä, mie voin oikeesti lähtee. Ja niinpä laitoin sen sileän tien viestiä Giselelle, joka oli kanarialaisten vetäjänä ja on sirkuskoululla isona vaikuttajana siellä päässä ja kysyin että saanko tulla sinne takas pariks kuukaudeks, vapaaehtoseks tai tekemään ihan mitä tahansa. Ja vastaus oli lämmin tervetuloa. Helpotuksesta itkien vastasin olevani tulossa, jos saan asiat kotona järjestyltyä ja hyvinhän ne järjesty. Ostin lentoliput, sain rotat hoitoon vanhemmilleni, löysin itelleni asuinpaikan ja lähdön hetki on viikon päästä käsillä! Toteutan yhen suurimmista unelmistani ja lähen kaheks kuukaudeks tanssimaan nuoralla Kanarian lämpöön. En vieläkään voi uskoo et pääsen talveks pois Suomesta!!!!! Miulla ei totta puhuakseni oo harmainta aavistusta mitä tuun siellä tarkalleenottaen tekemään ja miten pärjään ku en puhu espanjaa (ja siellä osataan huonosti englantia) mut ei haittaa yhtään, tästä tulee hieno seikkailu ja aion ottaa siitä kaiken irti! Heippa vaan pimeys ja pakkaset, ei tule vähimmässäkään määrin ikävä!
