Käytiin kesän lopulla Hammaslahdessa moikkaamassa mummia ja hänen puolisoaan Sannan kanssa. Sattu tosi kaunis viikonloppu ja kyllä kelpas taas rentoutua auringon lämmössä, maaseudun rauhassa ja mummin leipomusten ääressä. ♥
Tällä kertaa isi ja äitikin viivähti Jontun ja koirien kanssa tuolla yhden yön verran, isäni kun sai päähänpiston, että pyöräilee Lappeenrannasta Hammaslahteen edeltä sen 230 kilsaa meidän muiden ajellessa autolla perästä. Ja niin se vaan lähti aamulla ajamaan ja ohitettiin se iltapäivällä viimeisen 40 kilomterin kohdalla. Aikamoinen supermies.
Majotuin jälleen ihanalla mäkituvalla kynttilävalaistuksessa, nautin savusaunan lempeistä löylyistä ja mussutin kukkosia enemmän ku laki sallii.
Savusauna ♥
Mummin mökki on kyllä parhaita paikkoja maailmassa, siellä niin keho kuin mielikin lepää.
Heinäkuun puolivälissä matkustin piiiitkästä pitkästä aikaa Ivaloon Varjan luokse. Tällä kertaa sain myös matkaseuraa, nimittäin Maikkenin sekä Kuran Helsingistä ja Rovaniemellä seurueeseemme liittyivät vielä Niitti ja Kiiapa. Tämä koko kööri koostui siis nettikavereistani, joiden kanssa oon ollu enemmän tai vähemmän tekemisissä myös oikeessa elämässä. Yöjunamatka sujui tuttuun tapaan hitaasti ja koomaisesti, unta en saanu vaikka oikein mukavasti loikoilin penkkini jalkatilassa kääriytyneenä Marin makuupussiin. Muistan junamatkasta elävimmin sen, että loppuyö istuttiin Virven kanssa molemmat käytävällä tuijottaen mitäännäkemättömin silmin tuskaisen hitaasti matelevaa kelloa ja jossain vaiheessa ajauduttiin siihen pisteeseen, että ruvettiin syömään tylsyyksissämme karkkia, kun ei kertakaikkiaan ollu mitään parempaakaan tekemistä.
Löhöiltiin neljä päivää koko poppoo Varjan kämpillä, joskin Kuran piti lähteä jo kolmantena päivänä takaisin Helsinkiin. Juteltiin, herkuteltiin, näperreltiin ja käytiin kävelyllä yöttömässä yössä. Hurautettiin myös maisemakierrokselle Inariin ja kivuttiin Tuulispäälle puputtamaan pullaa.
Muut neitokaiset lähtivät kotejaan kohti sunnuntaina ja mie jäin vielä pariks päiväks nauttimaan maisemista. Tallustelin keskenäni Otsamolle pidempää reittiä Varja-raukan ollessa töissä.
Ilma ei ollu järin suosiollinen ja kengät oli jo puolimatkassa aivan litimärät, mutta kyllä se näkymä huipulta vaan on kaiken sen tarpomisen ja varpaidensa kastelun arvonen. Oli melko sumuista, joten istuskelin Otsamon huipulla sijaitsevassa päivätuvassa joidenkin randomien saksalaisheppujen kanssa tunnin verran. Sumu onneks lähti sitte hälvenemään ja päästiin nauttimaan näkymästä koko komeudessaan, vaikka taivas oliki harmaa. Nää kämäset tabletilla otetut kuvat ei vaihteeks tee oikeutta ton upeen tunturin näköalalle.
Olin aatellu et tää 18 km tarpominen olis oivallinen jalkatreeni mut eihän se tuntunu missään, on vissiin kunto kasvanu aika kohisten sitte viimekipuamisen. Paluumatkalla oli vielä energiaa juoksennellakin aina ku polku vaan oli tarpeeks tasanen. Olin myös reissun aikana ahkera ja lenkkeilin Ivalon ihanassa hiljaisuudessa ja mahtavissa maisemissa, siellä jos jossain silmät ja sielu lepää.
Hienoja hetkiä ja loistavaa seuraa, voimauttava kokemus!
Miun piti vielä kirjottaa yhestä sirkusaiheisesta jutusta, minkä ohitin tossa varsinaisessa sirkushypetyspostauksessa, nimittäin löysästä nuorasta, joka on lumonnu miut täysin ja on nykyisin lähes jokapäivänen osa miun elämää.
Ennen viime syksyä en ollu koskaan kuullukkaan moisesta, olin vaan kokeillu tiukkaa nuoraa sekä slacklinea ja olin vähän pettyny, ku meiän sirkustunneilla ei ollu mahollista harjotella tiukkaa nuoraa. Ensikosketukseni löysään nuoraan (josta puhun tästä edespäin pelkkänä nuorana) ei varsinaisesti herättänyt ihastusta. Se oli aivan eri maailmaa kuin tiukka nuora, eikä miulla ollu mitään havaintoa, miten köyden holtittoman väpättämisen jalan alla sai estettyä saati sitte miten mokoman narun päällä oli millään tapaa mahdollista pysyä. Katselin suu auki, kuinka ohjaajamme kapusi nuoralle seisomaan, kävi istumassa ja nousi ylös. Lähdin tunnilta pää pyörällä onnistumatta pysymään nuoralla sekuntiakaan ilman tukea. Joku siinä köydessä kuitenki kiehto, ehkä juuri sen haastavuus ja samana iltana päätin, että tän mie vielä otan haltuun. Ja niin tein.
Muistan matkustaneeni viikonlopuks Lappeenrantaan ja penkoneeni isin varastosta jonku hinausköyden, jonka viritin pihalle kahen puun väliin. Ja siinä sitte sinnikkäästi yritin niin kauan, että hoksasin, miten homma toimii. Tasapaino löyty aluks vaan sekunniks kerrallaan, mutta pikkuhiljaa sitä alko hahmottamaan, miten vartalon tulee reagoida nuoran liikkeisiin. Sekunnit muuttu pian kymmeniks sekunneiks ja se oli menoa sit. Rakastuin. Totaalisesti. Ja hain rautakaupasta oman köyden.
Katselin alkuaikoina Youtubesta sirkustaiteilijoiden esityksiä voimatta käsittää,
miten kukaan pystyy sellaisiin suorituksiin nuoran päällä. Oma menoni kun oli silloin vielä erittäin haparoivaa. Mutta siitä se lähti hurjaa vauhtia kehittymään. Miulla on edelleen tuoreessa muistissa, kuinka hypin ja hihkuin ääneen, kun onnistuin ottamaan nuoralla ensimmäisen askeleen. Ja voi sitä epäuskonsekaista riemua, kun onnistuin tekemään ensimmäisen käännökseni, menemään kyykkyyn, istumaan ja lopulta makaamaan.
Oon viettäny nuoralla 150 tuntia kuluneen kaheksan kuukauden aikana. Harjottelin koko talven räntäsateessa ja paukkupakkasessa, toppavaatteet päällä taivasalla. Miulla oli nuora välillä mukana yliopistollaki ja pakenin hyppytunneilla metsään keikkumaan. Harjottelu on tuottanu tulosta. Nyt alan olla siinä pisteessä, että pystyn toistamaan suuren osan sillon joulukuussa ihailemieni nuorallakävelijöiden tempuista. Paljon hiottavaa löytyy vielä, mut on ollu upeeta huomata kehityksensä ja se, kuinka nuora tuntuu nykyään niin luonnolliselta ja vakaalta jalkojen alla. Vielä tuhansien tippumisten, satojen toistojen ja lukuisien mustelmienkin jälkeen nuorallakävely on sitä, mitä haluun tehä, mistä nautin, mikä antaa miulle energiaa. Se on miun juttu. Perfect match.
Heinäkuun alussa sain viettää upeen viikon treenaten ylhäisessä yksinäisyydessä Cirkon tiloissa. Auttelin vähän yhen esityksen puvustuksen kanssa ja kun muiden treenit loppu, sain jäädä itsekseni harjottelemaan niin pitkäks aikaa ku mieli teki. Ja siellähän sit kanssa treenattiin! Opin viikon aikana ihan mielettömästi uutta ku pystyin kokeilemaan sellasia temppuja, joissa on hyvä olla patja alla harjottelun alkuvaiheessa. Pääsin myös jyvälle ykspyöräsestä ja sain kauan paikallaan junnanneen jongleerauksenki edistymään vähän positiivesempaan suuntaan. Olin aina niin fiiliksissä kaikista uusista oivalluksista, että kadotin ajantajuni, enkä ois malttanu lähtee sieltä ollenkaan ja sit joskus kaheksan aikaan havahduin karuun todellisuuteen, että jonku banaanin voimin ei ehkä pärjää ihan koko päivää. Nää kaikki kuvat on Cirkolta ja loppuun laitan vielä pari videonpätkää kyseiseltä viikolta. Ekalla videolla on tasapainoharjotuksia ja tokalla vähän muuta, mitä löysällä nuoralla voi tehä, sekä miun ensimmäiset hartiaseisontakokeilut.
Ps. Ompelin housut! Eka vaatekappale sitte peruskoulun kässätuntien. Ompelu oli ihan tuskaa mut lopputuloksesta tykkään kovasti. Oon vieläki vähän hämilläni että onnistuin.
Nää teki vielä mieli laittaa, ennenku siirryn seuraavan postauksen kimppuun, jonka jälkeen blogi on toivon mukaan viimein ajan tasalla! Hänen ylhäisyyttään Paronitar von Kinkkurinkeliä ja pumpuliaivoisinta alamaistaan Höpökuukkelia kun nykyisin niin harvoin enää tulee kuvattua. On tuo Inga vaan jotenki niin kaunis. Ja Pöpö on Pöpö, valpas pieni oravatutka. ♥
Me käytiin juhannusiltana vielä kävelyllä Kolilla. Maisemat oli henkeäsalpaavat, harmi ettei kuvat tee niille oikeutta. Oli huikeeta kävellä nuoralla Ukko-Kolin korkeuksissa. Kertakaikkisen upea reissu.
Olin jo henkisesti varautunut kyhjöttämään juhannuksen yksin Helsingissä, mutta serkkuni rippijuhlissa näin mummini ja keksin kysäistä, josko heidän luokseen saisi tulla virkistäytymään yhdeksi yöksi. Sehän sopi paremmin kuin hyvin ja matkustin juhannusta edeltävänä torstaina onnellisena Joensuuhun, josta jatkoin Hammaslahteen mummin mökille. Siellä oli taas odottamassa vastaleivottuja kukkosia, maailman mureimpia ja maukkaimpia korppuja, sekä kinuskisia Vilhelmiina-keksejä, kaikkia suosikkejani. Miulla on maailman ihanin mummi! ♥
Iltasella pääsin vihtomaan Helsingin tomut menemään savusaunan samettisessa syleilyssä. Että mie rakastan savusaunaa, sen seinät on noesta mustat ja valoa luo vaan pieni ikkuna saunan takaseinustalla, sekä kynttilät jos sellasia tahtoo sytyttää. Kaikkialla on hiirenhiljaista, sillä saunomaan tullaan vasta, kun puilla monta tuntia lämmitetyn kiukaan tulipesä on sammunut. Ja ah ne löylyt, niin samettisen pehmeät. Siellä vois vaan makoilla lauteilla miettimässä syntyjä syviä maailman loppuun saakka.
Täydellisen rentoutuksen jälkeen oli ihana kömpiä uinumaan Mäkituvalle, joka on lempipaikkojani maailmassa. Tuuli riepotteli puita ja vettä vihmo taivaalta, mutta mikäs siellä oli
ollessa metsän keskellä, kynttilöiden loisteessa, tulen
rätistessä kaminassa ja yöpalana mummin leipomia
kukkosia.
Perjantaiaamuna miun vanhemmat kurvas Hammaslahden kautta, nappas miut kyytiin ja jatkettiin perhetuttujemme luo Juukaan, eli samaiseen paikkaan, jossa vietettiin edellinenki juhannus. Säät ei alkuun näyttäny kovin lupaavilta, mutta juhannuspäivänä kirkastu ja saatiin nauttia fantastisesta auringonpaisteesta koko loppuvierailun ajan.
Kyllä kelpasi treenata nuoralla rikkumattomassa hiljaisuudessa, taustalla Pielisen jylhät maisemat. Juhannuspäivänä käytiin kärryajelulla kahen suomenhevosen voimin. Saatiin letkan ensimmäiseksi myös yks lämminverinen ravailemaan ja oli huikeeta kattoa, kuinka se liiteli menemään näiden kahden raskaamman veturin puksuttaessa perässä.
Tällasissa maisemissa miun sielu lepää. Mie rakastan, kertakaikkiaan rakastan kesäistä maaseutua. Voi ku tällasta olis aina. ♥
Oli kerrassaan voimauttava ja virkistävä reissu, harmi että piti lähtee niin tuli hännän alla takas Helsinkiin etten ehtiny Juuasta palaamisen jälkeen viettää ku puol päivää Lappeenrannassa. Mut heinäkuun lopussa sitte!
Enpä olis uskonu viime syksynä ilmottautuessani aikuisten akrobatiaryhmään Helsingissä, että kyseinen teko tulis mullistamaan miun elämän perinpohjasesti. Oon syksystä lähtien ollu joka päivä pohjattoman kiitollinen ja onnellinen siitä, että sattumalta valitsin juuri Sirkus Magentan monien muiden sirkuskoulujen joukosta. Lappeenrannassa se kevätkauden mittanen ensikosketus sirkukseen oli oikein kiva, mutta tää mitä oon saanu kokea Helsingissä, on jotain mitä sanat ei riitä kuvaamaan.
Oon koko elämäni ajan inhonnu
syvästi maanantaita. Viime syksynä asiaan kuitenki tuli muutos:
sirkuksen myötä maanantaista tuli viikkojeni uusi perjantai, päivä
jota odotin kaikkein eniten.
Ensimmäistä kertaa elämässäni oon
saanu tuntea kuuluvani joukkoon, olevani tervetullut, kelpaavani
sellaisena kuin olen. On ollut vapauttavaa päästä maanantaisin
hetkeksi turvaan toiseen maailmaan, maailmaan, jossa kaikki huolet ja
stressi unohtuvat, jossa asioita ei oteta turhan vakavasti, jossa saa
tehdä kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä ilman että kukaan katsoo
pitkään. Sirkus on ollu ihan mieletön voimavara, ilman sitä en olis pysyny järjissäni ekana yliopistovuotena.
Oon oppinu paljon uutta, asioita,
joista en ois osannu uneksiakaan, meillä on aivan kertakaikkisen loistavat opettajat! Oon parantanu jo olemassaolevia
taitojani, saanu onnistumisen kokemuksia, ylittänyt itseni
uudestaan ja uudestaan. Oon tutustunu uusiin ihmisiin, saanu
kavereita, toiminu yksin olemisen sijaan yhdessä. Ja oon oppinu
luottamaan. Muihin ja itseeni. Pikkuhiljaa. Vielä vuosi sitten en
ois vapaaehtosesti hakeutunut metriä lähemmäs toista ihmistä,
nyt muiden päällä kiipeily pariakrobatian merkeissä on ehkä
hauskinta maailmassa heti nuoralla keikkumisen jälkeen. Sirkus on
niin kokonaisvaltaista, se täyttää ajatukset, huumaa aistit,
inspiroi. Oon treenien jälkeen aina onnellinen, joskus niin
onnellinen, etten saa edes nukuttua, ku suupielet vetää hymyyn
vielä monta tuntia kotiutumisen jälkeenki. Tää kaikki on aivan uskomatonta. Sirkus on muuttanu miun elämän.
Tein uutena vuotena lupauksen: haluan elämääni enemmän sirkusta.
Ja sen lupauksen oon pitäny. Vuodenvaihteen jälkeen aloin käymään maanantain akroryhmän lisäks myös tiistaisin Sirkus Huiman vapaissa harjotuksissa. Siellä treenailin pitkälti pariakrobatiaa maanantain akroryhmässä olevan kaverin kanssa. Opettelin myös kävelemään kunnolla tasapainopallon päällä, sekä pääsin testailemaan pitkästä aikaa myös tiukkaa nuoraa. Ennen joulua tuli kokeiltua myös ilma-akrobatiaa yhen tiiviskurssin muodossa, sitä olin halunnu koettaa jo pitkään ja hauskaa oli. Minä pahasti esiintymiskammoinen pieni ihminen myös esiinnyin keväällä ensimmäistä kertaa ikinä kauden päättäjäisissä parini kanssa, siitä löytyy jopa videomateriaalia:
Ja sama esitys kuvina:
Toukokuussa ohjattujen harjotusten jäätyä kesätauolle, totesin etten selvii koko kesää pelkillä Huiman puistotreeneillä ja kävin ilmottautumassa vapaaehtoseks apukädeks kesän sirkusrientoihin Magentalle. Ja niitähän onki riittäny! Oon pyöriny käytännössä koko kesäkuun ja heinäkuun alun pelkästään sirkustelemassa. Voitteko kuvitella, että oon ollu ohjaamassa mm. lasten, niin, LASTEN, sirkusleirillä, ratsastanu klovniks pukeutuneena keppihevosella ympäri Helsingin keskustaa ja esiintyny open stagessa kahden puolialastoman miehen kannattelemalla nuoralla. Oon saanu aivan valtavasti rohkeutta ja itseluottamusta, oppinu nauramaan itelleni ja nauttinu kaikesta täysin siemauksin. Luulis että väsyttäis ku on painanu monta päivää kellon ympäri sirkuksen merkeissä mut sen sijaan pursuan energiaa, en oo koskaan ennen tuntenu olevani näin elossa! Sirkusihmiset on aivan mahtavia, niin vallattomia, välittömiä, hyväksyviä, lämpimiä. Kaikki toivottaa tervetulleeks halaamalla ja sanoo näkemiin samalla tavalla. Tunnen olevani niin etuoikeutettu ku oon saanu viettää aikaa sellasessa porukassa, olla osa sitä. En osaa ees pukee sanoiks kaikkea sitä, mitä sirkus on antanu miulle. Se on muuttanu miuta positiivisella tavalla, oon aivan toinen ihminen.
Viimeinkin, vuosikausien etsinnän jälkeen oon löytäny paikkani. Siellä kelpaan juuri tällaisena, olen tervetullut, olen riittävä. Sirkuksessa on hyvä olla.
Taiteilijasielu, joka elää unelmaansa sirkusopintojen parissa. Intohimona nuorallatanssi ja suurimpana haaveena artistinura ulkomailla valmistumisen jälkeen. Toimii opintojen ohessa yrittäjänä keppihevosia näperrellen.
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
