Cormamin lindua ele lle

May it be an evening star
Shines down upon you
May it be when darkness falls
Your heart will be true
You walk a lonely road
Oh! How far you are from home

18.10. Kiiruhdin unisen Lahden hiljentyneillä kaduilla kietoutuneena harmaaseen villakangastakkiin, villasukat visusti polvissa asti. Pureva tuuli nipisteli lapasissa palelevia sormia ja sai hiukset kieppumaan villisti kilpaa puista pöllyävien, keltaisten lehtien kanssa. Aleksanterinkadulla katras ihkulissuja keikaili pikkutakeissa ja minihameissa perseet vilkkuen. Joskus en jaksa ymmärtää. Rautatieaseman raskaat ovet päästivät palelevan nuhanenän aution aseman avaraan aulaan. Kuuntelin hiljaisuutta lämpöisen keinovalon loisteessa.

Kello läheni yhtätoista. Oli aika vetää takki taas tiukasti kiinni ja sipsuttaa odottamaan raiteelle kolme. R-junan valokeilat leikkasivat pimeyttä ja jarrut kirskuen se mateli pysähdyksiin päästäen lopuksi pitkän sihauksen, kuin huokaisten helpotuksesta raskaan matkan jälkeen. Ovia auottiin ja ihmisiä alkoi virrata valoisista vaunuista laiturin hämärään. Huppupäisiä hahmoja matkalaukkuineen, muutama nuutuneen näköinen pukumies, nainen koirineen, kaikki harppomassa määrätietoisin askelin asematunneliin. Ja viimein jotain tuttua: nahkatakin himmeä kiilto valotaulun alla, sininen hiustupsu, Varja! :)

 Huristelimme taksin tasaisessa kyydissä murjuun ja kuten arvata saattaa, juttua riitti myöhään yöhön.

19.10. -> Loppuviikko me molemmat työssäopittiin päivät Olgassa enemmän ja vähemmän ahkerasti. Keskiviikkona mittailtiin katsomon penkkejä, siliteltiin myrkkymuratteja, kyhättiin muovihyasinteista saunavihta ja testailtiin sinitarran pitävyyttä lediperhosen ja tolpan välissä. Torstaina nukuttiin pitkään ja kierreltiin tuntitolkulla kirpputoreilla etsiskellen mm. suojasaappaita lonkeromaneettien lotkauttamiseen ja suojakintaita, joihin saa hikiset kädet piiloon. Tuli siinä samalla kateltua ittelleenki kaikkea kivaa ja erityisesti Varja sai rahaa palamaan oikein ansiokkaasti. Loppupäivä oli aika kaoottinen ku oppilaat tuli Olgaan ja koska niistä puolet puuttu syystä tai toisesta, ei ollukkaa näytelmätreenejä vaan sen sijaan päästiin ohjeistamaan niitä tuputtelemaan lattiaa kivipinnaksi ynnä muuta mukavaa. Hermoromahdus ja paniikkihäiriöhän siinä hullunmyllyssä meinas yllättää mutta kunnialla selvittiin! Perjantaina tehtiin kevyempi päivä, töpöteltiin lattiaa hienommaks, Varja maalas kantolaatikkoa ja liimaili siihen kivaa kangasta sekä simpukoita samalla ku mie askartelin retkipatjasta feikkiranskanperunaa, pengottiin varastoja ja puputettiin pullaa sekä suklaamuffinseja.

Ku työt oli ohi, lähettiin lähijuna Z:lla Helsinkiin heittämään hyvästit lopuillekki rahoillemme. Kiipeiltiin jalat hapoilla Stockan ties monennenteen kerrokseen, melkein hukuttiin CD- ja DVD-levyjenpaljouteen, meinattiin menettää järkemme matelevia ihmisiä pursuilevalla herkkuosastolla, poikettiin vielä parissa pienemmässä putiikissa ja oltiin sit viimein valmiita matkustamaan takas Lahteen kauppakassit pullollaan. Illalla syötiin savuporo-aurajuustotäytteisiä paprikoita ja katottiin leffaa.

Lauantaina täytin 21 vuotta, alkaa jo olee sangen ikäloppu olo. Juhlistettiin miun synttäreitä pienimuotosesti käymällä jättimäisten karkkisäkkien kanssa kattomassa kaks leffaa, Johnny English Reborn ja Kolme muskettisoturia, jossa näytteli mm. Orlando Bloom. >:) Etenki jälkimmäinen oli aivan mahtava, se miljöö ja puvustukset jajajaja nammmmm! Siinä riitti kyllä katseltavaa ja Orlandon pahisrooli oli ehkä söpöin ikinä! XD Illemmalla tehtiin  savuporo-leipäjuustosalaattia ja herkuteltiin eksoottisilla hedelmillä sekä dippailtiin vihanneksia samalla ku katottiin vielä yhtä leffaa DVD:ltä. Sain Varjalta ehkä maailman kauneimman lahjan, halauksen ja hopeisen Evenstar-riipuksen, eli sellasen korun, joka on Arwenilla LotR:ssa. En oo vissii muuta tehnykkää ku hypistelly sitä. Eihä sitä ees raaskis käyttää ku pelkään et onnistun hävittää sen tai jotain! Kiitos!! ♥ Amin harmuva onalle e' cormamin.

Sunnuntaina lunastin osan vanhemmiltani saamasta synttärilahjasta, eli junalipun Ivaloon ja lähdin Varjan kanssa yhtä matkaa (ensimmäistä kertaa päiväjunalla) viettämään puolestani omaa syyslomaani Lapin kauniisiin maisemiin.


May it be the shadows call
Will fly away
May it be your journey on
To light the day
When the night is overcome
You may rise to find the sun

lauantai 19. marraskuuta 2011

Luomisen seitsemän päivää

Fantti lavalla.

Laitetaas tähän nyt vielä pari linkkiä viime kevään Kirkkopäivien luomiskertomuspukunäytöksen kuvagallerioihin. Kyseisessä tapahtumassa olivat siis esillä meiän nuket ja maskottipäät.

Luomisen seitsemän päivää 
(Ihan alimpana hyviä yksittäiskuvia maskottipäistä.)

Jussi-Pekka Kekin galleria

lauantai 12. marraskuuta 2011

Into the Woods - Pimeä metsä

Aaron jälkeen harppasin tietysti heti seuraavaan projektiin. Vuorossa on Tiirismaan lukion esittämä ja Lassen ohjaama musikaali, Into the Woods joka kulkee suomennettuna nimellä Pimeä metsä. Siinä kaikki Grimmin satujen henkilöt Tuhkimosta Punahilkkaan on eksyneinä metsään ja kommeltaa siellä. Miun pitäs valmistaa kahelle prinssille ratsuiks keppihevoset. Ne oonki jo saanu melkein valmiiks näiden parin viimesimmän työpäivän aikana. (Hahah, tällä viikolla viis päivää vapaata ja kaks töitä - kelpaa!) Sit ens viikolla pitäs alkaa tekemään lehmää. Jaakolle (sadusta Jaakko ja pavunvarsi). Valkosta ja langanlaihaa. Interesting. Oon jokseenki epätoivonen ku miul ei oo aavistustakaa et miten sen loppujenlopuks toteutan, miuta ärsyttää ku sen alusta keikkuu (puusepän leikkiminen ei oo tämän neidin alaa) ja aikaa on alle kaks viikkoa. Mutta jos en saa sitä tän jakson aikana loppuun ni oon jo luvannu mennä tekemään sitä iltasin koulun jälkeen. Että ehkä tästäki joskus vielä selvitään.

Ammun runko on jo valmiina, mestasin hirvittävän joulukoristerisuporon. Sille olis sit tarkotus luoda aika radikaali muodonmuutos jollain tavalla, jonka toivottavasti keksin pian.

Aaro arka orava

Kun patsaista päästiin niin käytiin heti seuraavan projektin kimppuun. Aloitin tekemään tarpeistoa lastennäytelmään nimeltä Aaro arka orava. Linkissä taas lisätietoa ja kuvia, joissa näkyy vähän paremmin lavastusta yms. Ihan ensin pääsin muokkaamaan alkujaan jättimäisenä diskopallona toimineen häkkyrän (jonka sisällä joku laulaja oli laskettu lavalle), isoksi kiveksi. Sen sisäpuoli toimi näytelmän päähenkilön, Hippu-tytön huoneena. Diskopallouransa jälkeen hökötys oli toimittanut ketunkolon virkaa ja oli aika räjähtäneessä kunnossa.

Alkutilanne. Etualalla karvamattoa, jota värjäsin vihreeks, että saatiin nurmikkoa.

Sisälle ompelin pehmoiset seinät ja nidoin lattiaan räsymaton. Kattovalaisimen sisällä on ledivalot, joten se loistaa oikeesti. Varjostin on alkujaan jostain antiikkisesta pöytälampusta.

Sammal on värjättyä vanulevyä, jota oon repiny sekä pyöritelly palloiks.

Puolukanvarvut on muovisia.

Kivi on maalattua ja rypistettyä paperia.

 Osallistuin paljon myös lavastukseen. Monta elementtiä oli jo valmiina, mutta niitä piti esim. sammaloida ja koristella sopivammiksi. Tekstin alusta löytyvän linkin kuvista näkee aika hyvin lavastuksen kokonaisuudessaan.

Meillä oli yhellä seinällä UV-valossa loistava tähtitaivas. Tuli siinä jokunen tunti roikuttua tikkaiden kanssa katonrajassa kiinnittelemässä UV-maaleilla maalattuja, langoista riippuvia planeettoja, asteroideja ja ties mitä avaruusrojua.

Viimeisenä iltana ennen ensi-iltaa värkätty yksityiskohta: tuunailtu linnunpönttö köysitikkailla ja kattopuutarhalla.

Ja sitte sekalaista tarpeistoa. Aaro-oravalla on monia pelkoja, kuten:

Yksisarvinen. Alkujaan miun vanha leluheppa, joka sai uudet jouhet, parran, vuohistupsut, sarven ja kultaista maalia sinne sun tänne. Sarvi on kuumaliimaa.

Tappajahämähäkit. Huovutettu vaahtomuovirunkoon, koipina piippurassia. En ollu tätä ennen huovuttanu koskaan, ihan hauskaa puuhaa. Nää tuli sit loppujenlopuks roikkumaa langoilla kepistä, jonka päässä on hieno muovinen hämähäkinverkkoviritelmä ja sen semmosta.

Lakritsihirviö. Paperia, lakupekat on askarreltu värikkäistä kartongeista.

Kelju keiju. Vanha barbini sai uuden elämän, lol.

Ja vielä muutama randomi poiminta tarpeiston joukosta:

Tohtori Metukan kaviot puolivalmiina. Materiaalina retkipatjaa, vaahtomuovia, kangasta, kuumaliimaa ja maalia.

Kaviot valmiina. Nämä tuli siis näyttelijälle käsiin. Hevosenkengissä on nauloina hopeisiksi sprayattuja pullonkorkkeja, jolloin kaviot kopisee kun niitä lyö vastakkain. Itse hevosenkenkä on tehty retkipatjasta ja päällystetty alumiiniteipillä. Kavio-osan päällä puolihimmeä lakka.

Antiikkinen mikrofoni. Kehikko on lampunvarjostimesta ja muutoin koko hökötys on pitkälti retkipatjaa. On siinä vähän mustaa tylliä ja alumiiniteippiäki.

Uljaat ja uhkeat Pamela and David from Baywatch! Näitä oli hauska tehä vaikka niiden kanssa tuliki ihan kamala kiire ku sain kuvat, jotka piti muokata ja suurentaa metrin korkuisiksi pahvinukeiksi, kolme päivää ennen ensi-iltaa. Sain siis oppilaalta karikatyyrit Pamelasta ja Davidista, suurensin ne piirtoheittimen avulla oikean kokoisiksi ja paloittelin osiin, jotka leikkasin pahvista, maalasin ja yhdistelin pahvinukeiksi, joiden kädet ja jalat liikkuu nivelien kohalta. Nivelinä on haaranastan tapaan toimivat nappi-rautalankaviritelmät. Käsissä on kahvat liikuttamista varten ja päästä lähtee lenkki, joka menee nukettajan kaulan ympäri niin, että nukke roikkuu kaulassa, joka mahdollistaa nukettamisen molemmilla käsillä. En ainakaa meinannu kuolla nauruun kymmenisen tuntia tauoitta työhuoneessa istuttuani ku keksin ruveta liimaamaan Davidille rintakarvoja... :'D

Tän kaiken lisäks tein ja metsästin Olgan varastoista ja kirppareilta ihan hirveesti kaikkee pientä sälää, kuten ranskanperunan, suojakintaita, kumihanskat, naamarin, kypärän, kummituksia, vainajaviivat, rikospaikkanumerokuutioita, pähkinäkorin, sääsymboleja kiinnitettäväksi tähtitaivaalle, varoituskylttejä, saunavihtoja, pari onkea, hammasharjan, nimikyltin, verhot, ison karkin, haavin, defibrilaattorin, lohikäärmeen, rekvisiittaa rannalle, wunderbaumin ymsymsyms. Näytelmä oli kunnon tarpeistohirvitys, käsikirjotuksessa oli tavaroita tavaroiden perään. Katoin myös monet treenit, joista tarttu mukaan aina hirvee tehtävälista paranneltavista ja hankittavista asioista.

Viimosella viikolla ennen ensi-iltaa olin töissä seittemän päivää, jotka sisäls yli 50 työtuntia. Mutta valmista tuli ja kaikki on tykänny näytelmästä kovasti. Joku kriitikkoki oli sen käyny kattomassa ja linkin takaa löytyy hänen arvostelunsa. Hurjaa että tuo kaikki synty alle kahessa kuukaudessa. Ihan hirvee urakka siinä oli mutta satumetsän luominen pienelle lavalle oli kerrassaan mahtava kokemus!

Saila työssäoppii

Oon tän syksyn ollu työssäoppimassa Dilassa eli Diakonialaitos Lahdessa. Siellä on sellanen pikkunen opetusteatteri, Theatrum Olga, joka on miun toimipiste. Oon vastannu teatterin tarpeistosta ja ollu mukana parissa muussaki projektissa ja tää syksy on ollu kyllä opiskelun suhteen mukavin ja paras ikinä! Olgassa työskentely ei ees tunnu työltä ku siellä on nii huippua! Rakastan sitä pientä kellarikerrosta, jossa miun työtilat sijaitsee. Siellä ei oo yhtään ikkunaa, joten ei oo tarvinnu katella masentavia syyssäitä eikä luvattoman aikasin pimeneviä iltapäiviä. Ja siellä vallitsee rikkumaton työrauha! ♥ Työajat on joustavat ja saan päättää niistä pitkälti itse, ei siis oo tarvinnu riutua ollenkaan epäinhimillisen aikasten aamuherätysten vuoks niinku aina koulussa. Saan viettää paljon aikaa yksinään, mutta usein miun seurana on teatteripuvustaja Heli, joka on hurjan mukava. Tietysti myös pomoni eli työssäoppimisohjaajani Lasse käy siellä aina häiriköimässä ja naurattamassa meitä. Muita ihmisiä en juuri näekkää mut laatu korvaa määrän, ehdottomasti.

Tuo pikkunen työyhteisö on aivan mahtava ja on ollu ilo työskennellä osana sitä! Ekaa kertaa aikoihin oon saanu tuntea kuuluvani joukkoon. Ja on Lahdessaki joku jonka kanssa jutella. Jännä aatella viime vuotta koulussa ku miul ei oo mein ryhmäläisten kanssa mitää yhteistä. Ei niissä mitään vikaa oo mut ei miuta kiinnosta niiden kanssa mitää ystävyyssuhteitakaa solmia. Siispä istuin vaan viikot siellä sanomatta sanaakaan, satunnaisia huomenia lukuunottamatta. Vituttaa ku kahen viikon päästä pitää palata takas kouluun... Ei vois vähempää kiinnostaa. Haluisin vaa jäädä Olgaan loppuopinnoikseni. Olgassa miul on paljon varmempi olo ku ryhmänohjaaja ei oo koko aikaa kyttäämässä selän takana ja saan niin paljon enemmän aikaan! On ollu hienoo huomata että hei, miehän osaan, eikä pelota tarttua vaativampiinkaan tehtäviin ku voin säätää ihan omiani ja mihin aikaan vuorokaudesta huvittaa. Ahdistaa niin jo pelkkä ajatuski koulusta... Mutta luultavasti miun ei tarvii hylätä tän jakson jälkeen Olgaa kokonaan, vaan voin iltasin koulun jälkeen mennä sinne vielä touhuumaan, projekteja nimittäin riittää ja apukädet kelpaa aina.

Noniin ja sitte näistä tylsistä alkuhöpinöistä mielenkiintoisempiin aiheisiin, eli itse projekteihin kuvineen. Pahoittelen jo etukäteen kuvien surkeetaki surkeempaa laatua mut miul on töissä mukana vaan ikivanha ja kovia kokenu pikkupokkari. Miun rakas järkkäri makaa tällä hetkellä kuoleman kielissä murjun hyllyssä, se pitäs saada aikaseks viiä korjaukseen ku se piirtää jokaseen kuvaan sinisen viivan... :( Mikähän lie kenno siinäki sit reistailee, tulee luultavasti aika kalliiks saada kameraparka taas toimintakuntoon. Whoops, eksyin aiheesta.

Syksy alko sellasella performanssilla ku Breathe. Linkissä lisätietoa ja kuvia. Eli tehtiin ns. eläviä patsaita, jotka muutti asentoa aina, ku joku kumautti gongia. Heli oli suunnitellu kaikki puvut ja mie autoin niiden toteutuksessa. Ekat pari viikkoa sitä sitte uiskenneltiinki olkapäitä myöten valkosessa lateksimaalissa vaatteiden värjäyksen + kovettamisen merkeissä. Tipuin jo jossain vaiheessa laskuista siinä, kuinka monet vaatteet onnistuin sotkemaan (vaikka käytin essua!) ja lopulta päädyinki maalaamaan jätesäkin sisällä istuen. Maalailun lisäksi tein kaikkea pikkutilpehööriä, kuten kuninkaalle vyön ja tukirakenteet, tuunasin yli kymmenet tennarit yms. arkikengät, tein ruttotohtorille naamion, liimasin vaatteisiin koristuksia, muokkasin enkelinsiipiä ja ties mitä kaikkea. Kuvateksteissä enemmän infoa. Kaikki järkkärillä kuvatun näköset kuvat on ottanu Lasse.

Vaatteiden maalaus meneillään.

Ruttotohtorin naamio. Pohjana joku muovilärpäkehalpisnokkanaamio, jonka päälle tein isomman nokan retkipatjasta ja päälle paperointi sekä lateksimaali.

Kuninkaan vyö. Tehty retkipatjasta, koristeena jotain nauhaa ja pistaasinkuoria.

Tennarit ja pitsiä.

Tennarit, joiden kärjet uudelleenmuotoilin retkipatjan avulla ja päällystin kankaalla. Solki myös retkipatjaa.

Edellisen kuvan kengät maalattuina. Olivat ruttotohtorilla jalassa.

Futuristipukuun sopivat kengät. Tennarit ja CD-levyn palasia.

Kuninkaan kengät. Pohjana tavalliset miestenhengät, koristukset on lampunvarjostimesta ja rusetit jotain nauhaa.

Tennareita + pitsiä.

My new friends ♥

Sen tallin, mis oon nyt kaks vuotta käyny hoitelemas millon kenenki hevosia (Alma, Sulo, Pulu, Kredo, Nata & Winski), omistaa semmone herttanen vanha mies joka jo huolissaan tiedusteli että onko jo seuraava hoitoheppa keksittynä ku olin vikaa kertaa Winskin kans lähös maastoon. Sanoin että ei oo ja sit ku olin heposen kans keskellä metsää, kännykkä soi ja Martti siellä soitteli että se on keksiny miulle uuden hoidettavan. Semmone tallille aika vastikään kotiutunu lv-tamma ku Pride and Joy "Piri" jota se patisti miut heti kattomaan laitumelle ku tulin Winskin selästä alas. Ja sillä välin ku harjasin Winskii, se oli jo ehtiny soittaa kyseisen tamman omistajalle ja hommata miut sen hoitajaks. Aww. :D



Sitte samaisena viikonloppuna, jollon tapasin ensimmäistä kertaa Pirin omistajan, taino omistajat (ne tuli koko perhe), siinä pihassa maalaili puomeja yks hevosenomistaja, jolla on torinhevostamma ja tinkerorivarsa tolla tallilla. Kävi sit niin että sinä päivänä en lähtenykkää tallilta yhen hevosen hoitajana vaan kahen eli rapsutettavien kavalkadiin kuuluu nyt myös vuoden vanha vintiövarsa Mushan's Soot Nose "Noksu".



Pirillä ei voi ratsastaa ku sillä on käsittääkseni ratsukoulutus aika vaiheessa, joten sen, kuin myös Noksun kanssa touhuilen maastakäsin. Piri on tosi kiva käsitellä ja muutenki ystävällinen luonteeltaan, ei kuitenkaan sellanen pomminvarma tallustaja ku Winski oli vaan säpäkkyyttä löytyy etenkin tuulisella säällä. Noksu on varsin herttanen pieni riiviö, joka koettelee välillä rajojaan ja rrrrakastaa rapsutuksia. Välillä se yrittää kokeilla, mitä tapahtuu jos ihmistä vähän hampailla nipistää tai ottaa riimunnarun suuhun ja taluttaa itse itseään matkalla tarhasta talliin mutta semmostahan nyt velmulta orivarsalta onki odotettavissa. Muuten seki on varsin mukava pieni hevosenalku ja hurrrjan söpö tupsujalkoineen ja rintakarvoineen (kyllä, sillä kasvaa sellasia oikein kunnon tuppo! XD). Pikkuinen on tarkotus ruunata tässä syksyn aikana.

Viime viikonloppuna yritin keksiä Pirille mahollisimman paljon tekemistä ku sitä ei kuulemma viikolla oikein kukaan käy liikuttamassa, joten juoksutin liinassa, irtojuoksutin, taluttelin, ylitettiin puomeja ja pujoteltiin estetolppia. Ja kivaa oli! Ignooratkaa miun ihQ kuranen ja kuolanen tallitakki.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

How lucky I am to have known someone who was so hard to say goodbye to

Miun ja Winskin yhteinen taival päätty ainaki toistaiseksi viime kuussa. Ruuna lähti ylläpitoon Mikkeliin nyt alustavasti puoleks vuodeks ja jatkosta ei oo tietoo. Voi olla, että se jää sille tielle. Winskin omistaja tarjos heppaa miulle mut en sitä luonnollisesti pysty ottamaan ku ei oo rahaa ja käyn Lappeenrannassa vaan viikonloppusin. Hitto ku tietäs tulevaisuudesta, ottasin tuon ihanan otuksen puoliylläpitoon ainaki kesäks ja otanki jos sen vaan mitenkään saa järjestymään. Heippa Winski, toivottavasti vielä nähdään! ♥

maanantai 10. lokakuuta 2011

Jonde ♥

Järven aaltojen ääni tuo miulle aina mieleen sympaattisen pikku veneemme, joka monen vuoden yhteisen taipaleemme jälkeen vaihtoi loppukesästä omistajaa. Vietin lapsuuteni kesinä Jonden kyydissä monen monituista hetkeä ja keinuin uneen sen keulahytissä Saimaan aaltojen tuudittamana hiekan rahistessa veneen teräspohjaa vasten.

Isillä oli monta vuotta ollu hirveä venekuume, mutta omaa venettä ei oltu saatu hankittua kovasta haaveilusta huolimatta. Sitte ensimmäisenä kesänä, jolloin tuo venekuume oli viimein hellittämään päin, sai isi veljeltään eli sedältäni soiton, että niillä päin ois joku kiva vene myynnissä. Isi vastas että ei olla kiinnostuneita ja sen jälkeen äiti kysy kummissaan että kuka soitti ja niin siinä sitte kävi että taidettiin lähteä peräti samana päivänä venettä kattomaan ja kaupat lyötiin lukkoon. Jonde oli Pelle Pelottoman kaltaisen miehen itse alusta loppuun rakentama, seitsenmetrinen ja pienestä koostaan huolimatta erittäin vakaa ja kuulemma myös merikelpoinen vene monilla pikku oveluuksilla. Siinä oli kaksi hyttiä ja ihana aurinkokansi, jossa kelpasi nauttia maisemista ja paistatella päivää. Peräsimen sai veivattua ylös aivan vedenrajaan, mikä mahdollisti veneen ajamisen todella matalassakin vedessä, eikä rantautumiseen tarvittu laituria, sillä veneen saattoi hurauttaa suoraan rantaan. Jondessa oli käteviä säilytyslokeroita ja köysille näppärät systeemit. Etuhytin saattoi muuttaa yöksi kokonaan tasaiseksi nukkumatilaksi ja sen oveen sai rullattua hyttysverkon. Jonde oli täynnä vastaavanlaisia kekseliäitä juttuja. Veneemme vauhti ei päätä huimannut, mutta leppoisassa kyydissä kelpasi ihastella Saimaan upeaa järviluontoa.

Se hulabaloo, kun viikon muonatarvikkeet ja tavarat kuusihenkiselle perheelle pakattiin autoon ja ajettiin monessa osassa rantaan.

Laiturin ympärillä toiveikkaana polskuttelevat sorsat puiputtavine poikasineen, joille olisin aina halunnut syöttää omat evässämpyläni.

Turkinpippurit, joita piti ehdottomasti hakea säkkikaupalla lähikioskilta ennen vesillelähtöä, joita sitte imeskelin hyvien kirjojen parissa valtakunnassani, Jonden perähytissä, kaikki venematkat.

Aurinkokannella käyvä, hiuksia pörröttävä viima, Jonden keräämät hymyilevät katseet, toisille veneilijöille vilkuttaminen.

Jännitysmomentti, kun suuri rahtialus lipuu ohi jättäen jälkeensä valtavan peräaallokon, jonka aallonpohjasta toiseen pikku Jonde sukeltaa, muttei koskaan kaadu.

Keinuttavat, aavat selät, veden pärskeet, moottorin tasainen jyminä.

Purppurainen taivaanranta, tuulen tyyntyminen iltaa kohden, lipuminen pitkin Saimaan samettista pintaa.

Myöhäiset rantautumiset unisiin poukamiin, veden pinnalla leijaileva usva.

Moottorin hiljeneminen, äänetön liuku ja hiekan rahina pohjassa, vauhdin sulava pysähtyminen.

Aamulla aikaisin aloittavat lokit, laineiden leikkisä liplatus,auringon ensimmäiset säteet ja pastellipilvet.

Retket kilometrien mittaiselle hiekkarannalle Päihänniemeen, sen kirkas vesi ja pieniksi dyyneiksi kasaantunut rantahiekka pinnan alla.

Matkat Puumalaan ja Savonlinnaan, lopulta Luukkaansalmen korkea silta ja kotisataman tutut valot.

Lämpöä ja onnea, hyvää ruokaa ja rentoutumista, virkistyneet vanhemmat.

 Jää hyvästi Jonde, kiitos unohtumattomista muistoista ja tunnelmista! ♥